POHJASÄVYT JA MEIKKI – Oletko viileä, lämmin vai neutraali?

makeup and undertones

Täydellisen meikkivoidesävyn löytäminen on vaikeaa, koska sen tulee sopia ihonsävyysi, mutta lisäksi ihosi pohjasävyyn. Hetkinen, siis mitä – onko jokaisella kaksi eri sävyä ihossaan? No ei nyt varsinaisesti. Mutta tavallaan kyllä.

Ihonsävy on ihosi väri ja se voi muuttua ruskettuessasi. Sitä voi kuvata sanoilla vaalea, keskivaalea, keskitumma, tumma ja niin edelleen. Yleensä kun etsitään meikkivoidetta, on aika helppoa löytää jotakuinkin oikea sävy – kyse on siis vain siitä, kuinka tumma tai vaalea olet.

Pohjasävy (englanniksi undertone) on juurikin se – ihosi pohjasävy. Se on joko lämmin, viileä tai neutraali. Puhutaan myös punapohjaisesta ja keltapohjaisesta ihosta. Meillä kaikilla on ihossa punaisia, sinertäviä, keltaisia ja kultaisia sävyjä ja ne määrittelevät ihomme pohjasävyn. Pohjasävy on syy sille, miksi joskus meikkivoide näyttää oranssilta, punertavalta tai muuten vain jotenkin väärältä iholla – vaikka sen pitäisikin olla oikean sävyinen (ihonsävyllesi).

freckles

Pohjasävyt:

Lämmin/keltapohjainen – keltaisia, persikkaisia ja kultaisia sävyjä
Viileä/punapohjainen – punaisia, vaaleanpunaisia ja sinertäviä sävyjä
Neutraali – sekoitus lämpimiä ja viileitä sävyjä (= ei ole selvästi oikein kumpikaan tai on jotain tältä väliltä)

Punaisuus kasvojen iholla ei kuitenkaan aina tarkoita, että olisit viileä pohjasävyltäsi. Punaisuutta voi olla iholla, vaikka pohjasävy olisikin lämmin tai neutraali. Tästä syystä esimerkiksi poskien ihoa ei kannata tuijottaa pohjasävyä miettiessä. Sen sijaan kannattaa katsoa myös kaulan, dekolteen ja vartalon sävyä.

Kun saat selville pohjasävysi, meikkivoiteen löytäminen on helpompaa. Meikkivoiteet on yleensä jaoteltu lämpimiin, viileisiin ja neutraaleihin sävyihin, joten shoppailu on helpompaa. Ja kun kerran löydät täydellisen sävyn – takaisinpäin ei ole menemistä. Oikeanvärisen meikkivoiteen löytäminen on ihana tunne. Meikkivoide sulautuu silloin saumattomasti ihoon ja näyttää upealta.

 

Otetaan hieman esimerkkejä pohjasävyistä. Tässä samalla vuosien varrella tekemiäni meikkejä.

Upea ystäväni Eve. Hänen pohjasävynsä on viileä. Ei muuten ihme, että punainen tukka sopii täydellisesti Evelle.

mom makeup

Tässä äitini. Hänen pohjasävy on lämmin.

warm olive undertone pinja

Paras ystäväni Pinja. Hänen pohjasävynsä on lämmin. Otin sen tähän vielä erikseen esimerkiksi, sillä se on jopa vähän oliivi.

easy tutorials blog

Siskoni Janika. Hänen pohjasävynsä on neutraali.

makeup and undertones cool warm neutral

Tästä kollaasista erottaa vielä tarkemmin sen, miten ihoissa on tosiaan eri sävyjä. Vasemmassa kulmassa viileä, keskellä lämmin ja oikealla neutraali.

 

Kuinka selvittää oma pohjasävy?

Oman pohjasävyn selvittämiseen on muutamia kikkoja. Nämä antavat vähän ideaa ja voivat olla avuksi, mutta mielestäni paras tapa on silti kokeilla eri meikkivoiteita. Mutta ennen kuin mennään siihen, niin nämä kaksi kysymystä ovat ehkä avuliaimmat pohjasävyn selvittämisessä.

undertones veins on hands

Minkä väriset ovat suonet kätesi sisäpuolella? 

Katso verisuoniasi kädessä ja yritä päätellä niiden väri. Jos olet viileä, ne näyttävät sinisiltä tai violeteilta. Ja jos olet lämmin, ne näyttävät vihertäviltä. Ja jos olet neutraali – kuten minä – sinulla ei välttämättä ole oikein kunnolla hajua, minkä väriset ne ovat. Ehkä jotain siltä väliltä, mutta ei selvästi vihreät tai siniset. Niin, ja toisilla suonet näkyvät selvemmin kuin toisilla. Joten tämä ei ole niin yksiselitteistä.

gold silver jewellery neutral undertone

Mitkä värit sopivat sinulle parhaiten? Viileät värit ja hopeiset korut, vai lämpimät sävyt ja kultaiset korut? Tämä on ihan hauska testi ja ehkä mielessäsi tiedät jo ne itsellesi sopivat sävyt. Toisaalta tähän vaikuttaa mielestäni myös hiusten ja silmien väri. Esimerkiksi ennen ajattelin olevani viileä sävyiltäni, kun hiukseni olivat tuhkanvaaleat. Pidin paljon hopeisia koruja, sillä ne korostivat viileää tukkaani. Myöhemmin tajusin voivani käyttää myös kultaisia koruja – ja että en tosiaan olekaan viileä.

gold silver jewellery undertones

Lisää vinkkejä on englanniksi Matejan Beauty Blogissa, missä hän näyttää kaikki erilaiset tavat testata pohjasävy. Loistava postaus, suosittelen lukemaan.

how to find foundation match

Ihon pohjasävyn selvittäminen meikkivoiteiden avulla

Paras tapa selvittää pohjasävy on meikkivoiteiden kokeileminen. Valitse lämmin, viileä ja neutraali sävy ja kokeile niitä leuan ja kaulan rajaan. Levitä ne vierekkäin ja yritä häivyttää ihoon. Näyttääkö joku niistä pinkiltä? Et ole ainakaan viileä. Onko joku niistä keltainen? Et ole lämmin. Levittyykö yksi niistä saumattomasti ihoon? Onneksi olkoon, löysit sopivan.

Meikkivoiteen testaaminen kaulalle on hyvä idea, koska näin löydät meikkivoiteen joka sopii sekä kasvoille että kaulallesi. Mutta henkilökohtaisesti itselläni on pieni ongelma tässä, koska kaulani on huomattavasti vaaleampi kuin muu ihoni. Tämän näkee jo kuvista kädestäni. Jos valitsen kaulaan sopivan meikkivoiteen, näytän kalpealta kummitukselta. Ja jos valitsen kasvoilleni sopivan meikkivoiteen, se näyttää hieman tummalta kaulallani. Mutta näin teen silti. Häivytän vain hieman sitä kaulalleni tai päivetän kaulaani aurinkopuuterilla.

Joskus meikkivoiteiden sävyt voivat olla hankalia ymmärtää, mutta niistä saa vähän ideaa väristä. Nämä ovat aika yleisiä:

Viileiden meikkivoiteiden nimiä: Fair, Ivory, Porcelain, Rose
Lämpimien meikkivoiteiden nimiä: Honey, Sand, Golden, Olive
Neutraalien meikkivoiteiden nimiä: Buff, Beige

Nämä eivät ole kuitenkaan kiveen kirjoitettuja. Jollain brändillä voi olla Ivory -niminen meikkivoide, joka onkin keltapohjainen. Jokaisella merkillä on oma tapansa merkitä meikkivoiteet ja lajitella ne eri pohjasävyihin. Esimerkiksi MACilla on ihan oma systeeminsä. Heidän lämpimät meikkivoiteensa ovat “NC” eli “neutral cool” ja viileät meikkivoiteet ovat “NW” tarkoittaen “neutral warm”. Todella hämmentävää! Helpottaa ajatella näitä joko “not cool” tai “not warm”.

swatches 1. Rimmel Lasting Finish Nude Foundation, Ivory 2. Pretty By Flormar Weightless Foundation, Light Ivory 3. IsaDora Active All Day Wear Make-Up, Fair 4. Clarins Everlasting Foundation, Sand 5. IsaDora Active All Day Wear Make-Up, Light Honey 6. Pretty By Flormar Weightless Foundation, Golden neutral 7. Estee Lauder Double Wear, Ecru 8. Bobbi Brown Skin Long-Wear Weightless Foundation, Warm Ivory
1. Rimmel Lasting Finish Nude Foundation, Ivory 2. Pretty By Flormar Weightless Foundation, Light Ivory 3. IsaDora Active All Day Wear Make-Up, Fair 4. Clarins Everlasting Foundation, Sand 5. IsaDora Active All Day Wear Make-Up, Light Honey 6. Pretty By Flormar Weightless Foundation, Golden neutral 7. Estee Lauder Double Wear, Ecru 8. Bobbi Brown Skin Long-Wear Weightless Foundation, Warm Ivory. Tässä punapohjaiset meikkivoiteet ovat vasemmalla, keltapohjaiset keskellä ja oikealla neutraalit.

Kuvassa kädessäni on eri pohjasävyillä varustettuja meikkivoiteita.

Viileitä eli punapohjaisia sävyjä:

Rimmel Lasting Finish Nude meikkivoide sävyssä Ivory
Isadora Active All Day Wear meikkivoide sävyssä Fair
Pretty By Flormar Weightless Foundation, Light Ivory

Lämpimiä eli keltapohjaisia sävyjä:
Clarins Everlasting Foundation+ sävyssä sand
Isadora Active All Day Wear sävyssä Light Honey
Pretty by Flormar Weightless Foundation, Golden Neutral (tämä sävy on oikeastaan lämmin neutraali)

Neutraaleja sävyjä:
Estee Lauder Double Wear sävyssä Ecru
Bobbi Brownin Skin Long-Wear Weightless Foundation sävyssä Warm Ivory

 

Kuten sanoin – oma pohjasävyni on neutraali ja sen keksiminen on ollut iso juttu. Olen aina ajatellut olevani lämmin, sillä keltapohjaiset meikkivoiteet ovat häivyttyneet helpommin ihooni. Toisaalta olen ajatellut, että viileät sävyt sopivat minulle loistavasti. Vaikka sitten moni viileäsävyinen meikkivoide onkin näyttänyt pinkiltä ihollani. Ihan rehellisesti sanottuna olen ollut hieman hukassa pohjasävyjen kanssa. En vain ollut ihan varma. Jos sinusta tuntuu samalta, voi olla, että sinäkin olet neutraali.

Täydellinen kuvaus pohjasävystäni olisi varmaankin: neutraali keltaisilla pohjasävyillä. Tai englanniksi golden neutral (koska kukapa ei haluaisi tuntea itseään kuninkaalliseksi?). Sanoisin siis, että olen neutraali, mutta aika lämmin. Kun rusketun, olen todella lämmin. Jos minulla on kaksi meikkivoidevaihtoehtoa, joista toinen on punapohjainen ja toinen keltapohjainen, keltapohjainen tulee levittymään paremmin ihooni. Tai sitten – voisin sekoittaa näitä kahta!

how to mix foundations for neutral undertone
IsaDoran Fair & Light Honey meikkivoiteet sekoitettuna.

Kuinka sekoittaa meikkivoiteita neutraalille pohjasävylle?

Sen lisäksi, että voit suoraan ostaa pohjasävyltään neutraalin meikkivoiteen, voit sekoittaa kahta meikkivoidetta saadaksesi hyvän sävyn. Tarvitset vain viileän punapohjaisen meikkivoiteen – ja lämpimän keltapohjaisen meikkivoiteen. Sekoita nämä kaksi ja sinulla on kaunis neutraali sävy.

Viime aikoina olen sekoitellut Isadoran uutta Active All Day Wear meikkivoidetta sävyissä Fair ja Light honey. Nämä yhdistämällä saan ihanan sävyn, joka ei ole liian pinkki eikä liian keltainen. Sekoitettu väri muistuttaa oikeastaan hyvin paljon Estee Lauderin Double Wear meikkivoiteen sävyä Ecru, joka sekin sopii hyvin iholleni. Väristä tulee sellainen hieman persikkainen.

Jos olet pohjasävyltäsi neutraali, sinulla saattaa olla jo laatikossa sekä viileitä että lämpimiä sävyjä. Kokeile sekoittaa niitä!

 

Meikkivoiteet, jotka sopivat minulle:
mainoslinkkejä

IsaDora ACTIVE all day wear make-up, Fair & Light Honey mixed (viileä + lämmin)
Postaus täällä.

Clarins Everlasting Foundation+ sand (lämmin)
Postaus täällä.

Estee Lauder Double Wear Stay-In-Place Makeup, Ecru (neutraali)
Postaus täällä.

NYX Total Control Drop Foundation, Buff (neutraali)
Postaus tulossa, sillä tämä on aivan huippu meikkivoide!

 

makeup and undertones

Oletko löytänyt oman pohjasävysi?

 

Share:

5 Comments

  1. Annika
    2018-11-21

    Tää oli tosi hyvä ja informatiivinen postaus 🙂 <3 !

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-11-21

      Kiitos ihana <3 !

      Reply
  2. Hanna
    2018-11-21

    Todella hyvä postaus ja varmasti hyödyllinen monille.
    Itse olen selkeästi lämminsävyinen, mutta niin vaalea, jopa kalpea, että länsimaisia pohjameikkejä ostaessani joudun menemään neutraalien pariin. Lämminsävyiset kun ovat järjestään paljon tummempia, kuin muut.
    Onneksi aasialaisilta merkeiltä löytyy lämpimiä sävyjä aivan vaaleillekin.
    Oma suosikkini on Skin79’n Super+ Beblesh Balm SPF 50+ PA+++ Orange, joka on täydellinen kesäsävy minulle.

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-11-21

      Jep, monesti neutraalit sävyt ovatkin aavistuksen lämpimiä. 🙂 Kiitos hei vinkistä!

      Reply
  3. Marina
    2018-11-21

    Kiitos hyvistä vinkeistä !!

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top