Ihopäivitys / Acnatac geelikuurin jälkeen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän, ettei mun iho ole ihan sitä mitä se on joskus ollut – mutta se on paremmassa kunnossa jo ja tunnen itseni taas enemmän omaksi itsekseni.

Kirjoitin jo täällä aknestani ja saamastani Acnatac -geelistä ja sen vaikutuksista ihooni ja ihonhoitorutiineihini. Nyt onkin loppukatsauksen aika – eli toimiko geeli? Mielestäni kyllä, mutta se ei kuitenkaan tehnyt ihosta täydellistä. Se siis auttoi, paljonkin, mutta ei ollut nopea ratkaisu sileään ihoon. Voin kuitenkin suositella sitä, koska etenkin kipeät ihonalaiset finnit rauhoittuivat sen käytöstä ja se myös auttoi umpikomedoihin.

Kolme kuukautta tuntui pitkältä ajalta käyttää tuota geeliä. Joka ilta laitoin kiltisti geeliä kasvoille, dekolteelle ja selkään. Kesällä geeli aiheutti pientä hysteriaa ja paniikkia, kun piti olla ekstravarovainen auringon kanssa ja iho ärsyyntyi pienestäkin paisteesta. Mun iho oli myös oikeasti fyysisesti kipeä – etenkin selässä iho oli tosi herkillä ja rintaliivien käyttökin piti lopettaa – olkaimet aiheuttivat nimittäin todella kivuliaat painaumat/nirhaumat ihoon. Myös laukkujen hihnat ärsyttivät selän ihoa. Kasvojen iho kuivui myös ihan älyttömästi ja puski myös siitä syystä todella paljon öljyä pihalle. Onneksi se on ohi nyt!

Kasvoilla on tosiaan vielä näppyjä, mutta pahimmat ihonalaiset pustulat ovat onneksi kadonneet ja iho on myös tasaisemman värinen ja tuntuinen. Myös meikkaaminen on helpompaa ja jälleen ihanaa, kun meikkipohjasta saa tasaiasemman.

Olen aknegeelin käytön jälkeen jatkanut ihon erityishoitoa ottamalla ihan oikeasti käyttöön BHA:n eli kuorivan hapon. Kuorin siis yhä aktiivisesti (tai passiivisesti, koska happo heh heh) ihoa saadakseni sieltä alta esiin sen oman ihanan ihoni. Minulla happo on seerumimuodossa, mutta BHA:ta tai tuttavallisemmin salisyylihappoa löytyy kyllä myös vaikkapa suihkeena. Tästä voisin tehdä tosin ihan oman postauksensa – mulla on myös muutama tuotesuositus.

Halusin tehdä tämän postauksen, koska hidaskin kehitys on kehitystä. Tsemppiä kaikille aknesta kärsiville!

 

Kirjoitin aikaisemmin jutun kosteusvoiteesta, joka sopii myös akneiholle. Lisää ihonhoitojuttuja löydät Skincare -kategoriasta.

acneprogress

Share:

10 Replies to “Ihopäivitys / Acnatac geelikuurin jälkeen”

  1. Moikka! Ihanaa että löysin näin tuoreen kirjoituksen acnatacista. Itse painelin ihotautilääkärille reilu kuukausi sitten, kun kyllästyin rasvoittuvaan ja epäpuhtaaseen ihoon johon ei puhdistustuotteet tai ruokavalion muutos tepsinyt. Sain tuomioksi (:D) komedoaknen. Olen 25-vuotias, takana kaksi raskautta ja nyt sitten aikuisiän hormonaalinen akne jyllää. Sain lääkäriltä yasminelle-pillerit ja acnatac-kuurin. Aiemmin nuorempana minulle oli aivan näpytön iho, joitakin mustapäitä lukuunottamatta. Ensimmäiset häiritsevät umpikomedorykelmät huomasin viime vuoden kesällä ohimoillani ja sen jälkeen pikkuhiljaa akne on levinnyt kasvoille ja rykelmiä löytyy etenkin nyt suupielistä ja poskesta. Olen käyttänyt siis acnatacia nyt reilu kuukauden ja otsa on hienosti lähtenyt parempaan suuntaan. Ohimoiltakin olen nyt huomannut umpikomedojen muuttuneen avoimiksi ja nyt toisella puolella niitä on harvemmassa. Sen sijaan poskessa ja suunpielissä olevat umpikomedot ovat todellakin riesa ja tekee ihan pahaa katsoa peiliin vaikka olisin meikannut 🙁 käytin Madaran hedelmähappokuorintaa, kunnes tajusin ettei se taida oikein sopia käytettäväksi tuon acnatacin kanssa? Tulehtuneita finnejä mulla ei tule kuin kerran kuussa muutama pieni, jonka senkin oletan johtuvan hormooneista. Koitin kovasti googletella, että voiko todella salisyylihappoa ja acnatacia käyttää yhdessä? Olen kaivellut netin kohta perin pohjin ja etsinyt kaikki vinkkejä näiden umpikomedojen sulatteluun!! 😀

    1. Charlotta Takkula says: Reply

      Moikka! Kiva, että tästä oli apua. Itelläkin oli tosiaan aika paljon komedoja ja acnatac kyllä auttoi niihin. Acnatacin kanssahan ei saisi käyttää muita ärsyttäviä tuotteita ja itse jätin kuorinnat ja naamiot kokonaan pois (kosteuttavia ja rauhoittavia naamioita toki voi käyttää!) Salisyylihappoa sisältäviä tuotteita siis pitää välttää ehdottomasti myös enkä itsekään käyttänyt niitä ennen kuin kuuri oli loppunut. 🙂 Eli acnatac kuurin aikana mahdollisimman yksinkertainen ihonhoitorutiini ja kunnon kosteuttavat tuotteet.

  2. Moikka! Sama Henna täällä kirjoittelee 😀 puhkesiko sinulla osa umpikomedoista kypsiksi finneiksi ja osa kuivui pois huomaamatta? Mulla iho on ruvennut oikein urakalla kuoriutumaan ihan kuin kesällä kun iho kesii auringon polttaessa… ja nyt kun paljastuu uutta ihoa niin osa komedoista puhkeaa finneiksi ja kuivuu sitten pois. Tämä on tietysti ikävä vaiva ja ajattelin että varmaan parasta mennä ihotautilääkäriltä kysymään että missä mennään että onko tämä paranemisen merkki vai ei. Iho on herkistynyt kovasti ja on kuiva runsaista kosteutusyrityksistä huolimatta 🙁

    1. Charlotta Takkula says: Reply

      Moi Henna!

      Hmm, ne ikään kuin nousi vähän pintaan. Monesti ne oli niin pinnassa, että sain ne helposti työnnettyä ihosta pois suihkun jälkeen. Osa näpyistä kyllä kans puhkesi finneiksi, kun tulivat pintaan. Ihan normaalia siis varmasti. Ihon herkistyminen ja kuivuminen kuuluu myös asiaan acnatacin kanssa! Mulla oli niiiin herkkä ja kuiva iho että.. Parhaiksi tuotteiksi nousi Madaran SOS-seerumi, jota kulutin oikein urakalla ja tykkäsin myös etanavoiteista (käytin Misshan, joka sis. 70 prosenttia etanauutetta) ja aloe vera -pohjaisista geeleistä (löytyy postaus hakusanalla (Kivvi). Kuivuus ja herkkyyss helpottaa geelin loputtua. Tsemppiä! <3

  3. Hei kyselisin missä vaiheessa kuuria näitte muutoksia ihossa?. Ensi viikolla tulee 6 viikkoa kuurin aloittamisesta . Minullakin komedot finneiksi mutta erityisesti posken alueelle tuntuu tulevan samoihin kohtiin mustapää sitten finni kun tali on tullut ulos tuntuu että pian tulee samaan kohtaan tai lähelle mustapää onkohan paranemisen merkki? .Eli missä vaiheessa teillä on iho helpottunut . kyselisin vielä Onko kellään kokmusta btb13 hoitovoiteesta

    1. Charlotta Takkula says: Reply

      Kyllä mulla siinä meni aika kauan. Ja ne näpyt just puski ulos ja tietty välillä silti tuli uusiakin. Eli noi sun kuvailemat jutut kuulostaa hyvältä, se toimii. Tsemppiä prosessiin, kannattaa jaksaa kuurin loppuun saakka! 🙂

  4. Kiitos vastauksesta:). Helpottavaa kuulla että muillakin on ollut ns jokinlainen puhdistusvaihe . Tuo posken alue on ollut vaivana noin 3kk kunnes sitten päädyin käyttämään geeliä lokakuun lopussa.
    Minkälaisia puhdistustuotteita käytät? Täytyy katsoa jos kuurin jälkeen aloitan btb13 tai Bion tuotteiden käytön tai sitten pyydän lääkäriltä toisen geelin/voiteen joka auttaisi finneihin ja mustapäihin. Erityisesti Bionin tuotteista olen kuullut paljon hyvää .

  5. Charlotta Takkula says: Reply

    Löydät mun käyttämiä ihonhoitotuotteita ja vinkkejä Skincare kategoriasta tai ihan vaan hakemalla sivun ylälaidasta hakusanalla. Näistä postauksista esim. vois olla sulle hyötyä: http://charlottaeve.com/fi/2016/04/18/the-most-common-mistakes-in-skincare/

    http://charlottaeve.com/fi/2016/02/15/my-skincare-routine/

  6. I got Adapalene gel from walgreens and used it for a month and a half. I found it didnt prevent breakous, but accelerated a little the rate at which pimples surfaced and came to a head. It also helped even out my skin tone a little. I used it with benzoyl peroxide to help lessen the look of the purging effect. That said I kept breaking out even after I used almost two tubes, and meanwhile the retinoid made my skin very SENSITIVE, I had to stay away from the sun as Id get sunburned easily. It hurt to put on chemical sunscreen, and all the mineral sunscreens I tried clogged my pores and gave me pimples which the Adapalene wasn’t able to prevent.I got tired of having to avoid the sun so extreme and stopped using it. I switched to Paulas Choice Regular strength 2%BHA at night alongside Paulas Choice 2.5% Benzoyl which cleared the clogged pores/congestion. I still have pimples 🙁 If I use teh extra strenght BHA from PC my skin rebels and becomes super sensitive,oily and burns easily. I guess I have to use mild products.

    I want to use the Adapalene for the lightening of scars, but I NEED the BHA to help with my clogged pores, but both together are too much 🙁 IDK what to do but just stick to mild BHA/Benzoyl for a while.

    1. Thank you for sharing this. I totally relate to skin being super sensitive – it was one of the worst side effects using the gel. You easily use all these harsh things on your skin, especially if it’s oily or acne prone or what not. But yeah, even acne skin needs mild products, that don’t irritate the skin. Now I’m using BHA too in the evenings and I think it’s made such a difference, though I still have pimples too. It should help with scarring too, so maybe continue using it, if it’s working for you?

Leave a Reply