Aamiainen Kiilassa

P5040001

Coffee break

Kiila

Tänään aamu alkoi Kiilan aamupalalla ja hyvällä seuralla ihanan Anun (joka on muuten loistava kosmetologi) kanssa. Yrittäjäystäväni ovat kiireisiä, joten lounastreffit tai aamupalan syöminen yhdessä ovat kätevä tapa ehtiä silti nähdä. Olen kyllä myös aamuihminen, vaikka nykyään on tullutkin nukuttua myöhempään. Varsinkin nyt kun on valoisaa ja aurinko paistaa tuntuu ainoastaan loogiselta nousta sängystä ajoissa.

Pidän Kiilasta varsinkin näin aamun aikaan. Vaikka näköala onkin kiireinen, on tunnelma sisällä ravintolassa rauhallinen.  Ihmisiä, autoja ja ratikoita valuu tasaiseen tahtiin ohi ja Stockmannin näyteikkunat houkuttelevat ostoksille. Sisällä ei kuitenkaan ole mihinkään kiire ja hälinää voi seurata lasin läpi. Se on kaupungeissa ihaninta – istahtaa vain alas kahville ja antaa katseen kiertää laiskasti vilkkailla kaduilla.

Kun aamupala on syöty on aika hypähtää tuon kiireen joukkoon ja suunnilleen juosta bussiin. Vaikka ei varsinaisesti olekaan kiire minnekkään.

Niin, ja mitä tulee Kiilan aamiaiseen, se on mielestäni oikein hyvä. Sopivan runsas. On muutama leipävaihtoehto, hyvät salaatit, jogurtit ja myslit, lämpimät vaihtoehdot ja hyvä kahvi.

Inpiroitunut olo – Keltainen meikki

<a data-flickr-embed=”true” href=”https://www.flickr.com/photos/140216114@N05/26720435611/in/photostream/” title=”P5030038″><img src=”https://farm8.staticflickr.com/7556/26720435611_611f805751_z.jpg” width=”640″ height=”426″ alt=”P5030038″></a><script async src=”//embedr.flickr.com/assets/client-code.js” charset=”utf-8″></script>

<a data-flickr-embed=”true” href=”https://www.flickr.com/photos/140216114@N05/26183887603/in/photostream/” title=”P5030051″><img src=”https://farm8.staticflickr.com/7162/26183887603_daecef4373_z.jpg” width=”640″ height=”434″ alt=”P5030051″></a><script async src=”//embedr.flickr.com/assets/client-code.js” charset=”utf-8″></script>

Morphe luomiväri, 08
Eylure 143 ripset
Zuii Buttercup huulipuna
Benefit Hoola huulikiilto

Olen hurjan inspiroitunut väreistä. Siitä voidaan kiittää aurinkoa ja tätä ihanaa keltaista toukokuuta – mutta tosiasiassa värikkäät asiat vetävät minua puoleensa vuodenajasta riippumatta. Muistan aina kävellessäni kotona erään tietyn päiväkodin ikkunan ohi, sen ikkunalaudalla olevat teroitut värikynät. Joka kerta ohi kävellessä vilkaisin noita ihania värikyniä. Tekikö vähän mieli lyödä nyrkki ikkunan läpi ja karata värikynien kanssa Mikämikämaahan.

Note to self: Piirrä ja väritä miehen kummitytön kanssa useammin.

Värien lisäksi saan hurjasti inspiraatiota meikkiin muista kauneusbloggaajista. Seuraan monia blogeja, mutta en tunne henkilökohtaisesti monia bloggaajia. Oon kuitenkin blogin kautta päässyt tutustumaan pariin huippuun tyyppiin kuten Lauraan ja Pauliinaan.  Eikö ole muuten pikkuisen kadehdittavaa, kun kauniilla ihmisellä on sekä valtavan suuret upeat silmät, että KylieJenner -huulet ihan omasta takaa? Laura, I’m looking at you. Haha, ei mutta oikeasti. Todella lahjakas, ihana tyyppi. Pauliinankin blogia olen lukenut jo pitkän aikaa ja ihaillut hänen tekemiään upeita ja värikkäitä meikkejä. Takaraivoon on jäänyt muun muassa valkoinen eyeliner –meikki, jota en tosin varmaan pysty toteuttamaan omalla meikkivarastollani (ainakaan yhtä hyvin).

Mitäköhän kivaa keksin huomenna kasvoilleni? Pitkästä aikaa on sellainen olo, että oikein odottaa aamun meikkihetkeä. Voi tosin olla, että aikainen aamuherätys asettaa pieniä haasteita kovin monimutkaiselle meikille. Suuntaan pitkästä aikaa ulos aamupalalle, ja se jos mikä on inspiroivaa.

 

P5030038

 

Scroll to top