Akne kuntoon ruokavaliolla?

Tullessani “ulos kaapista” akneni kanssa, olen saanut paljon neuvoja. Paljon kysymyksiä. Ja paljon vinkkejä. Koska koen kärsiväni aknesta ja haluan siitä nopeasti eroon, huomaan myös klikkaavani auki aina kaikki postaukset aiheesta, toiveena oppia kenties jotain uutta.

Mutta on vain yksi ongelma. Tuntuu, ettei oikeastaan ole paljon uutta opittavaa. Moni lukemani juttu on kiistanalaista ja varmaa tietoa on vaikea löytää.

Terveellinen ruokavalio vaikuttaa ihoon, koko kehoon ja mieleen.

Se on itselle aika itsestäänselvää – olen huomannut yhtälön ruoan ja kehon sekä mielen välillä. Terveellinen ruokavalio voi tietysti tarkoittaa eri asioita eri ihmisille – itselleni se tarkoittaa kasvisruokaa, joka sisältää suurimmaksi osaksi tuoreita aineksia, runsaan määrän vettä ja vain vähän sokerisia herkkuja. Olen syönyt kasvisruokaa yhdeksänvuotiaasta asti. Toki olen yhdistänyt ruokavaliooni myös niitä ei-niin-terveellisiä vaihtoehtoja, mutta kuitenkin niin, että ruokavalio on ollut tasapainossa.

Sen takia viime kesän ruokavalio tuntui vähän hankalalta. En ole ihan varma, uskoinko itsekään siihen. Välttelin maitotuotteita sekä vehnää. Lopetin mm. pastan ja leivän syömisen, vaikka en niitä nyt niin usein syönytkään. Maitoakaan en oikeastaan ikinä juo.

Yksittäiset ruoka-aineet ruokavaliossa – syy akneen?

Minun on vaikea uskoa, että yksittäiset ‘pahat’ ruoka-aineet muuten tasapainoiseissa ruokavaliossa olisivat syy akneen. Ei minulle, tai kenellekään muullekaan. Terveellinen ruokavalio mahdollisesti helpottaa vähän aknea, mutta se ei paranna sitä. Valitettavasti.

Välttelin kesällä siis kuitenkin maitotuotteita ja vehnää, kun kuulin, että juuri nuo kaksi olisivat ne tyypillisimmät aknen aiheuttajat. Olin aika epätoivoinen ja halusin ottaa kaikki keinot käyttöön. Loogisesti ajateltuna tässä oli kuitenkin hieman ristiriitaa:

Ensinnäkin – syödessäni pillereitä, en kärsinyt ikinä iho-ongelmista. Söin ihan samalla tavalla kuin ennenkin, enkä vältellyt mitään ruokia. Ongelmat alkoivat heti pillereiden lopettamisen jälkeen, mikä tukee ajatusta, että akne on tapauksessani hormonaalista (no, tästähän tein pidemmänkin postauksen (klik!)), eikä akne tapauksessani tunnu liittyvän mitenkään siihen, mitä syön.

Toiseksi – olen kokeillut myös vegaanista ruokavaliota, yli vuoden ajan, jolloin ruokavalioon ei tietenkään kuulunut maito. Jossain vaiheessa ottaessani maitotuotteet takaisin ruokavaliooni, ei ihossa tapahtunut muutoksia.

Maidoton ja vehnätön ruokavalio  – vaikuttiko ihoon?

Olen loppupeleissä kuitenkin tyytyväinen, että kokeilin näitä ruokavalion muutoksia kesällä noin neljän kuukauden ajan. Enää ei tarvitse raapia päätä ja miettiä, onko akne oma syy ja onko raejuusto kaapissa pirulainen iholle. Neljän kuukauden kokeilun jälkeen sanoisin näin: en huomannut ihossa mitään merkittäviä muutoksia. Maidoton ja vehnätön ruokavalio ei tuonut helpotusta akneen, vaan apua toi ihonhoitotuotteet sekä lääkitys.

Mainittava on kuitenkin se, että ollessani kaksi viikkoa lomalla ja syödessäni siellä reilusti sekä vehnää että maitoa (ja sokeria),  akne tuntui pahenevan hieman. Toki täytyy ottaa huomioon myös se matkustuspuoli tässä – matkustaessa iho tuntuu reagoivan muutenkin aina näpyillä.

Mutta ehkä jos söisin paljon maitotuotteita ja vehnää, näkisin sen ihossani. Mutta kun ne ovat yksi osa ruokavaliotani, ei eroa juuri ole. Sama pätee ylipäätään epäterveelliseen ruokavalioon, pidemmän ajan pakastepizzaruokavalio näkyy kyllä ihossa – ihan niin kuin kehossa ja mielessäkin.

 

Loppuun pakko vielä tehdä yksi huomio, joka nousee esille varsinkin ruokavaliosta puhuttaessa.

Akne on ihosairaus.

Moni tosin käyttää tuota termiä aika löyhästi. Toki aknen asteitakin on erilaisia, mutta silti on harhaanjohtavaa puhua aknesta, jos kyse on epäpuhtaasta ihosta.

Sama pätee kaikkiin ihonhoitovinkkeihin – olipa sitten kyse aknen nujertamisesta kookosöljyllä tai kotitekoisella omenaviinietikkasekoituksella. Olen niin kyllästynyt lukemaan artikkeleita aknesta, kun kyse on epäpuhtaasta ihosta. Yleensä kysyn näissä tapauksissa lisäkysymyksiä kirjoittajalta, jolloin hän itsekin myöntää, ettei kyse ollut ihan aknesta kuitenkaan.

Toisaalta tähän liittyy myös se ongelma, että me olemme kaikki yksilöitä ja meillä on kaikilla oma kokemuksemme terveydestämme ja ihon hyvinvoinnista. Ja mitä tulee ruokavalion muutoksiin ja vinkkeihin siitä, on toinen ongelma tämä:

does diet affect acne

Voit sijoittua tällä käyrällä ihan mihin kohtaan tahansa.

Olen kuullut muutamasta harvasta tapauksesta, kun aktiivinen akne on nujerrettu ruokavaliolla. Tosin näistäkään en ole löytänyt yhtään ihan varmaa tietoa ja eräässäkin tapauksessa akne tuli vähitellen takaisin ruokavaliosta riippumatta. Ja sitten taas on heitä, jotka eivät ole ikinä laittaneet pienintä ajatustakaan ruokavalioonsa, eikä ihossa ole näpyn näppyä. Ärsyttävää ja turhauttavaahan tässä on se, että voit sijoittua minne tahansa tuossa puoliympyrässä.

Henkilökohtaisesti tiedän stressillä olevan 100% isompi vaikutus ihooni kuin ruokavaliolla. Ja omalla kohdalla ruokavaliosta stressaaminen aiheuttaa vain enemmän stressiä. Vaikutus ihoon ei ole mitenkään niin merkittävä, että olisi sen arvoista rajoittaa ruokavaliota.

Niin – ja jos olet uusi täällä, niin tiedoksi, että tällä hetkellä oma akne on jo löhes kokonaan parantunut, aloitettuani pillerit uudelleen. Halusin kuitenkin palata tähän aiheeseen, sillä se on jotain, jonka kanssa kamppailin paljon viime vuonna.

Tunnetko henkilökohtaisesti jonkun, joka olisi nujertanut aknen ruokavaliolla? Tai onko sinulla omia kokemuksia?

Olisi kiva kuulla yksityiskohtaisesti – esimerkiksi, kuinka paha akne oli ja kuinka ison muutoksen huomasit ihossa?

Löysin myös kiinnostavan artikkelin, jossa selitetään, miksi jotkin ainesosat voisivat vaikuttaa akneen – mutta kuinka meillä on silti liian vähän tietoa sanoaksemme sen varmaksi:
Diet and acne

acne and diet

Share:

14 Comments

  1. Linda Libra Loca
    2018-01-26

    I see a change in my skin when i eat really bad, but overall, while maintaing a healthy diet with the occasional treat, it doesn´t affect my skin.
    I do believe though that dairy has an effect on hormonal acne when consumed in high quantities. But that is because of the way dairy is produced, so in many cases it contains a huge amount of hormones in itself that mess with our bodies. same goes for lots of sugar, which causes insulin peaks, which aggravates inflammation.
    But overall, a balanced diet doesnßt affect my skin, only my hormones do.

    Anne|Linda, Libra, Loca

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-01-29

      Cool, so you’re kinda like me in that way. 🙂 In the article that I linked it said that exact thing about dairy. Kinda makes sense. Thanks for commenting Anne!

      Reply
  2. Olga
    2018-01-26

    I personally see a big change in my skin if I eat sugar, sugar and lots of fats consistently for about 3-5 days. Alcohol also affects my skin. I guess as you said it’s different for every person. For me though a lot of my skincare doesn’t work if I don’t eat right. Hormones however can come and go anytime, unfortunately. I’m really glad you talked about this though!

    Love,
    Olga from Myme

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-01-29

      Thanks for sharing! I’ve heard that alcohol does that to some, but I don’t see it in my skin (thank god, ’cause I appreciate a good wine). Yeah, it’s a delicate subject, but I kinda wanted to talk about it anyway. 🙂

      Reply
  3. Laura
    2018-01-26

    Acne is such a bitch. I believed all the celeb nutrition talk about how I should go soy, sugar, gluten and dairy free and drink kale smoothies every morning. I was soy free for 6 months to a year, sugar I didn’t eat much in the first place, gluten free for 5 YEARS! and dairy free for a couple of years I think? I was sure cutting out gluten would help my bloated stomach, energy levels and above all – skin issues, but in the end it didn’t have much effect on my acne. I do believe:

    – some people are sensitive to gluten or dairy, especially dairy may cause inflammation
    – same with sugar, as sugar feeds the inflammation, reducing processed white sugar may help with the redness etc
    – … personally I haven’t noticed any issues with any of them 🙂
    – I wish 95% of people would keep dietary advice to themselves…

    I didn’t get much help from diet changes, prescription creams etc. I believe general eating, drinking, living habits and stress might have had some effect on my face, but can’t pinpoint just one. Only thing that took my acne away was Roaccutane medication. I only had to do it once, so I consider myself lucky. Important article, thanks Charlotta!

    xx Laura / Laurantaina Beauty Blog

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-01-29

      Thank you Laura for sharing and I agree with everything. And that one part (95%) kinda made me laugh :’D I’m happy you only had to go through Roaccuttan once and that it worked for you! <3

      Reply
  4. Salka
    2018-01-27

    Mä olen siinä mielessä onnekas, että mulla hyvä ihonhoitorutiini ja ruokavalion fiksaus, sekä henkinen seesteys on vaikuttanut ihoon positiivisesti. Mulle tk-lääkäri diagnosoi lievän aknen, mutta ehkä se oli lopulta liian “raju” diagnoosi? Omani ei selvästikään ollut hormonaalinen. Nykyään voin syödä hillitysti maitotuotteita, esim. jäätelö ja juustot silloin tällöin ei tee konkurssia 🙂 Mutta kahviin käytän soijamaitoa ja voin rehellisesti sanoa, että se maistuu paljon paremmalta, kuin lehmänmaito kahvissa 😀 Samoin olen tottunut soijajogurttiinkin. Yosaa on vähän ikävä, samoin rahkaa. Sitä saatan silloin tällöin vetää purkillisen ^_^ Ehkä avainsanana on myös se tietty lempeys ja ei tiukalle ehdottomuudelle.

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-01-29

      Ihana kuulla! Henkinen seesteys ja stressin vähentäminen – etenkin ihoa kohtaan – auttaa kyllä mullakin. Ainakin oloon. Ja oikeesti ihanaa, että sun akne ei ollut hormonaalista – sen hoito kun on oikeasti niin hankalaa. Mä tykkään juoda oman kahvini kauramaidolla (ikaffe), mutta soijamaito on kyllä kans herkkua kahvissa. 🙂 Mllakin vuosien kasvissyönti ja monen vuoden maidottomuuskin on tehnyt kaikki soijajugut tutuksi ja niitä tulee valittua maitotuotteiden sijaan aika automaattisestikin. Ja kyllä ainaki itsellä nimenomaan se lempeys. Kiitos kun kommentoit <3

      Reply
  5. Maria Glow
    2018-01-30

    No hei täällä kans toinen aknen kanssa paininut. Ja oon siis aivan samaa mieltä sun kanssa! Jos se on hormonalista, niin ei siihen auta kuin hormonit. Ihan oikeasti! Kyllästyin itekin kuuntelemaan muiden vinkkejä (vaikka ymmärrän että yrittivät vain auttaa) siitä miten ihon saa varmasti kuntoon kun jätät sen ja sen ruokavaliosta tai vaihdat luonnonkosmetiikkaan. No ei auttanut. Mut tulipahan kokeiltua 😀
    Ihana kuulla, että sulla on iho nyt kunnossa pillereiden kanssa! Mullahan nekään ei lopulta auttaneet, joten nyt mennään sitten rankemman kautta Isotretinoinin kanssa. Siitä on kyllä onneksi ollut iso apu ja toki nyt sitten toivon, että kun kuuri loppuu, niin akne ei myöskään palaa.

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-01-31

      Siis kyllä!! Harmi, ettei sulla pillerit toiminut, mut toisaalta lääkäri sano mulle, että ainoa mikä pysyvästi sen parantaa on nimenomaan Roa. Toivon, ettei mun tartte siihen turvautuu, mut tiedostan, että tulevaisuus on auki :/ Mut ihanaa, että meillä molemmilla on nyt akne hoidossa kuitenkin <3

      Reply
  6. Sam Hodgett
    2018-02-06

    I’m so glad to hear that your skin is doing a lot better! Very well written post and I guess it does depend on person to person whether food is related to acne. I’ve never truly battled with acne, only when I was a teen I had a very short period and went immediately to a dermatologist that helped me and it never came back. From all the posts I’ve read on this topic, like you mentioned the cause and solution is very personal and to each their own.

    Sam Hodgett || Beauty & Lifestyle bits

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-02-06

      Thank you so much – yeah it’s a complex subject.

      Reply
  7. V
    2018-05-08

    [* Shield plugin marked this comment as “trash”. Reason: Failed GASP Bot Filter Test (checkbox) *]
    Hei. Olen itsekkin nyt n.3 vuotta(?) taistellut vakavemman aknen kanssa ja takana on 3 antibioottikuuria ja 1 roa kuuri, sekä monta paikallisrasvaa on kokeiltu ennen roaa, nyt tuoreimpana differin n. 8kk ajan roa:n jälkeen. Itsellä antibiootit tosiaan puhdisti ihon kyllä kokonaan, mutta tuli tosi äkkiä kaikki takaisin heti antibioottien loputtua. Mikään paikallishoito ei auttanut, iho vaan tuntui kun olisi ollut tulessa ja muuttui punaseksi kun niitä koitti, ainoastaam differin toimi ton roan jälkeen. Eli roa siis myös toimi todella hyvin (kuten lähes kaikille) ja n. 2-3kk roan loppumisen jälkeen aloin differiniä käyttämään eikä tullut kuin ehkä muutama pientä näppyä viikossa, jotka kaikki kuitenkik hävisi päivän aikana. Nyt n. 3 viikkoa sitten lopetin differinin ja iho on alkanut pikkuhiljaa mennä huonompaan suuntaan. En tiedä reagoiko se vaan differinin lopettamiseen näin ja kohta rauhottuu (näin ainakin suurimmissa unelmissani toivon) vai pitikö differin vaan ihon alla vielä piilevän aknen niin hyvin piilossa, että nyt ne pääsevät kaikki pintaan. Ihotautilääkäri ehdotti/määräsi acnatan geeliä 12vk ajaksi ja sen jälkeen differiniä koska tuota acnatania ei voi sitä 3kk pidempää käyttää koska sisältää antibiootteja. Itse päätin nyt olla käyttämättä mitään ja toivoa vaan että iho nyt saisi itsensä kuntoon, tai jos jatkaa pahentumista niin menen toiselle roa kuurille ja olen sitten pidemmällä kuurilla ja toivon että se lopettaisi minun aknen. Koska vaikka differin auttsisikin pitämään aknen piilossa, en halua käyttää ehkä koko loppu elämääni sitä, vaan mielummin otan “kovemman” lääkkeen hetkeksi aikaa (roa) ja toivon että se ratkaisisi minun aknen. Ja nyt se syy koko tähän kommenttiin, josta tulikin paljon pidempi kun alunperin piti, eli kysymys 😀 tosiaan äsken löysin sun blogin kun koitin tosta acnatan geelistä googlettaa kokemuksia ja tuli nämä kaikki akneen liittyvät kirkoitukset luettua, ja muutaman kerran mainitsit ettet haluaisi enää uutta roa kuuria, vaikka sinullakin on pieni usko että se voisi olla lopullinen ratkaisu (tai tälläiseen ymmärrykseen jäin, liekö olen ymmärtänyt väärin tai jätin jotain lukematta) niin miksi niin kovasti välttelet sitä? Itse olisin ollut tänään täysin valmis menemään uudelle roa kuurille jos lääkäri olisi niin sanonut. Ehkä jäi jopa vähän harmittamaan etten pyytänyt kovemmin päästä uudelle kuurille… No täytyy vain toivoa että iho tästä paranisi, tai edes pysyisi nykytilassa.

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-05-09

      Hei, kiva kun jaoit sun kokemuksia, näistä voi olla hyötyä jollekin. En tosiaan oo ihan varma oliko se Roa-kuuri, jonka nuorempana söin. Ei välttämättä, koska en voi muistaa sen lääkkeen nimeä enää. Roa ei oo mulle tässä elämänvaiheessa vaihtoehto – ehkä vanhempana sitten. Tietysti kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksensa eikä Roa nyt oo mikään pahin myrkky, mitä on, mut silti se on tosi vahva lääke, joka vaikuttaa mm. sikiöön vielä 3 vuotta sen syömisestä. Se on ehkä se isoin syy, miksen sitä halua syödä.
      Toivon, että sun akne helpottaa ja tsemppiä paljon <3

      Pelastin tän kommentin muuten roskakorista (muista klikata se boksi 'en ole robotti' niin kommentit tulee perille asti).

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top