Kehoni on kirjoitettu arvilla

scars on my body stretch marks positivity

scars on my body stretch marks positivity

 Minun ei tarvitse peittää venymäarpiani glitterillä juhliakseni niitä. Ne kertovat jo tarinaa nuoresta kasvavasta tytöstä ja siitä, kuinka hänestä tuli oma ihmisensä. Ne muistuttavat, että kaunis on epätäydellistä. Ne muistuttavat, että iho, on vain ihoa.

 

Tänä aamuna heräsin kauniin rusketuksen kera. Täydellisen, jopa. Vähän niin kuin olisin ollut rantalomalla viikon ja onnistunut saamaan maailman tasaisimman rusketuksen ikinä, ilman auringon kuivattavaa vaikutusta. Ja kyllä, väri on peräisin tietenkin purkista. Olen kokeillut uutta tuotetta, josta todella pidän.

Mutta se ei ollut tämän postauksen pointti – kiva yksityiskohta vain (kerron tuotteesta lisää lopussa).

Heräsin ruskettuneena ja tajusin, että se sai venymäarpeni (tai raskausarpeni – ilman raskautta) näkymään selvästi. Oikeakin rusketus tekee samaa. Arpieni väri on vaaleampi, iho on sileämpi ja erilainen arpien kohdalla. Ja se saa ne erottumaan ihosta, varsinkin ruskettuessa.

Muistin taas, että olen oikeastaan täynnä noita arpia. Ja kun sanon täynnä, tarkoitan täynnä. Se voi yllättää – vaikka olen normaalipainoinen tai jopa hoikka joissain standardeissa (enkä ole ikinä juurikaan tämän isompi ollutkaan), minulla on silti venymäarpia.

Ja koska on jälleen bikinikausi ja niin moni nainen ja mies on epävarma kehostaan ja sen pienistä “virheistä”, halusin puhua vähän #arpipositiivisuudesta.

body positivity

Raskausarvet ja venymäarvet ovat vain ihoa

Minulla on venymäarpia selässä, lantiolla, takapuolessa, reisissä, pohkeissa, käsivarsissa ja rinnoissa. Kehoni on kirjoitettu arvilla – se on täynnä niitä. Sain arvet murrosiässä ja siksi, että murrosikä iski niin kovaa. Kasvoin naiseksi nopeasti. Anoreksian ja muiden syömishäiriöiden jälkeen yhtäkkiä kehoni muuttui todella laihasta normaaliksi. Ehkä syömishäiriöt estivät tavallista hiljalleen tapahtuvaa kasvua (jos siinä on mitään järkeä?),  ja kun vihdoin aloin syömään, keho sai muuttua ja äkkiä.

Postaukseni syömishäiriöistä: Elämää hirviön kanssa

Ja sitten taas luulen olevani vain yksi heistä, ketkä saavat arpia helposti. Arvet selässäni tulivat jo todella nuorena ala-asteella. Muistan koululääkärini ihmettelevän selkääni ja sanovan, että yleensä vain kasvavat pojat saavat noita vaaka-tason arpia. Kommentti, jota nuori tyttö ei ehkä halua kuulla.

Mutta tässä minä olen. Arpieni kanssa. Ja arvatkaa mitä? Eivät ne haittaa. Yhtään. (Okei okei, on hetkiä kun sisäreisieni arvet vähän harmittavat.)

 

mental health

En häpeä arpiani. Ne eivät inhota tai ällötä minua. Saatan jopa tuntea oloni hieman vahvemmaksi niiden ansiosta. Minun ei tarvitse peittää niitä glitterillä juhliakseni niitä. Ne kertovat jo tarinaa nuoresta kasvavasta tytöstä ja siitä, kuinka hänestä tuli oma ihmisensä. Ne muistuttavat, että kaunis on epätäydellistä. Ne muistuttavat, että iho, on vain ihoa.

Ja kyllä – kun ne olivat kirkkaanpunaiset teini-iässä, ne tuntuivat maailman hirveimmältä asialta maailmassa. Ne olivat oikeasti punaiset. Ne saattoivat näkyä, jos päällä oli yhtään liian avara toppi. Olin vihainen. Olin vihdoin kasvamassa naiseksi, mutta mihin hintaan? Olin kuin punaraitainen seepra – ja sellaiseen en missään nimessä ollut ilmoittautunut.

Stretch marks are just skin

Mutta tässä sitä ollaan ja olen kunnossa. Ne arvet olivatkin vaan ihoa (kuka olisi arvannut?). Ne vaalenivat. Niistä tuli minun ihoni. Ne eivät ole enää kovin näkyviä. Vain jos tietää etsiä niitä.

Ja en tiedä miksi, mutta tunnen oloni rauhalliseksi ja tyyneksi nyt niiden suhteen. Arvet kehossani, ne eivät merkinneet mitään. Ne eivät estäneet minua elämästä elämääni.

Joten mitä tahansa onkaan mielessäni nyt, kun olen stressaantunut ja olo on ruma tai kauhea – olen aika varma, että kymmenen vuoden päästä sillä ei ole väliä. Tai jos on, niin se tekee minusta vain vahvemman.

Kai halusin vain sanoa ja kuuluttaa katolta (tai blogini ääreltä), että venymäarvet ja raskausarvet ovat normaaleja. Ne ovat vain ihoa. Minulla on paljon niitä ja olen aika varma, että jos ikinä tulisin raskaaksi, saisin niitä vielä miljoona lisää. Ne varmaan harmittaisivat hetken, jonka jälkeen hyväksyisin ne ja jatkaisin vain elämääni.

Ihanan Iidan Instagram-päivitys jäi myös mieleen aiheesta – kannattaa lukea koko postaus täältä. Tässä pätkä kuvatekstistä:

“Tällä viikolla olen saanut ihania mahaviestejä. Osa kertoi olevansa huolissaan, jos tulee raskausarpia, vaikkei ollut vielä raskaanakaan. He miettivät, että mitä sitten käy. Ei mitään. Ne tulee jos on tullakseen. Sinä saatat vain rakastaa omaa kehoasi pikkusen enemmän ja arvostaa sitä mihin se pystyy. Siinä kaikki. Mitään muuta ei tapahdu.”

Oman kehon ja ihon rakastaminen – siinäpä kaunis asia muistaa ja vaalia.

minetan violet self tan 1 hour tan

minetan Super Dark Violet 1 Hour Express Tan kokemuksia & arvio

Sain tuotteen lookfantasticilta. *mainoslinkki

Uusi itseruskettava, jota olen nyt käyttänyt on *minetan  1 hour express tan sävyssä Super Dark Violet. En tosin usko, että värillä on juurikaan väliä, sillä itse rusketus tulee ihan perus DHA:sta. Mutta pidän kyllä tästä tuotteesta. Se on helppo levittää tasaisesti ja kuivuu nopeasti. Siinä onkin yksi vaahtojen hyvä puoli – ne ovat se kevyin vaihtoehto, mitä tulee itseruskettaviin. Tämä tuote antaa luonnollisen näköisen rusketuksen, ilman oranssia väriä. Se kestää aika hyvin ihollani ja kuluu pois pikku hiljaa tasaisesti, mikä on sekin hyvä juttu. Käytössä oli lisänä  *minetan kinnas, mikä teki levityksestä helppoa. Suosittelen käyttämään jonkinlaista hanskaa, jotta ei tarvitse huolehtia oransseista käsistä.

 

 

 

 

Sinä olet rohkea

brave

“Olet niin rohkea, kun puhut tästä.”
”On rohkeaa jakaa tämä asia, kiitos.”

Tälläisiä kommentteja saan joihinkin postauksiini  – useimmiten niihin henkilökohtaisiin. Kuten esimerkiksi postaukseen, jossa avauduin vaikeasta masennuksesta, tai kun jaoin blogissa muokkaamattomia kuvia aknestani. Tai kun jätin aknen meikkaamatta meikissä. Tai ylipäätään, että jaan elämääni tuhansien lukijoiden kanssa ympäri maailmaa.

Mutta tätä mieltä minä olen:

Rohkea? Minä?

you are brave

Ehkä, mutta maailmassa on tuhansittain ihmisiä, jotka ovat ihan oikeasti todella, todella rohkeita. Ihmisiä, jotka taistelevat syöpää vastaan. Ihmisiä, jotka ovat menettäneet läheisiään. Ihmisiä, joiden elämä on tallottu maahan ja he kävelevät silti pää pystyssä. Ihmisiä, jotka ovat niin masentuneita, ettei päivän ja yön välillä ole eroa, tai sen onko valveilla vai unessa.

Minä jaan vain palasia elämästäni. Elämästä, joka ei loppupeleissä eroa paljon kenenkään muunkaan elämästä. Minä hymyilen, itken, nauran ja joskus kaadun. Ihan niin kuin sinäkin. En ajattele olevani rohkea sillä tavalla, millä ehkä ajattelet. Kyse ei ole siitä, kuka sanoo mitä – kuka uskaltaa kirjoittaa nettiin jotain. On ihan yhtä viisasta olla sanomatta mitään, olla kirjoittamatta mitään ja vaikka olla käyttämättä koko nettiä.

Ehkä yritän vaan sanoa, että on pahempiakin asioita, kuin jostain ikävästä asiasta selviäminen. On pahempiakin juttuja, kuin se, että tuntee vähän kipua. Elämä on täynnä epämukavia asioita. Me kaikki koemme niitä. Ehkä se mitä todella yritän sanoa on se, että sinä et ole lopulta niin erilainen kuin minä ja että tämä on kaikki vain elämää.

Me kaikki tiedämme, ettei täydellistä ole oikeasti olemassa – ehkä on aika lopettaa esittäminen? Ehkä tämä blogi on minun tapani sanoa, että sinä olet kaunis, vaikka polkusi olisikin töyssyinen, eikä lounassalaatti aina naurata.

Elämä on kaunis sotku. Mutta sitten saat mennä kotiin hirveän päivän jälkeen, halata rakkaitasi, syödä suklaata sohvalla ja potkaista sukat lattialle. Hetki, jolloin kenenkään ei tarvitse siivota tai pelastaa maailmaa.

Me ollaan kaikki rohkeita omilla tavoillamme.

blog

photos Inka Lähteenaro