Aikuisen ihon meikkivinkkejä – Meikki äidille

Olen rehellinen ja sanon sen vain suoraan: saan kauneuteni äidiltäni. Hän on upea. Viiden lapsen äitinä hänellä ei kuitenkaan ole aina ollut listallaan ensimmäisenä meikit. Mutta nyt kun kaikki lapset ovat jo aikuisia ja äidillä on enemmän omaa aikaa, on hän ollut kiinnostuneempi meikeistä.

Tein vähän aikaa sitten äidin meikin ja kuvasin sen, jotta voisin kerätä tähän postaukseen vinkkejä aikuisen ihon meikkaamiseen. Ikääntyvää ihoa meikatessa kannattaa ottaa muutama juttu huomioon, jotta meikki tuo kantajansa parhaat puolet esiin eikä vanhenna ihoa.

mom makeup

Meikkivinkkejä aikuiselle iholle
Pohjustus, meikkivoide, peiteaine, puuteri & poskipuna

Ikääntyvä iho tarvitsee paljon kosteutta, joten käytä kosteuttavia ja ravitsevia tuotteita. Aloita kosteuttavalla meikinpohjustajalla. Se saa ihon tasaisen pehmeäksi, jolloin meikkivoidekin on helppo levittää iholle. Voit myös kokeilla silikonipohjaisia tuotteita – niillä ihon pinta tasoittuu tehokkaasti.

Käytä kevyitä meikkivoiteita. Vähemmän on enemmän. Parhaita ystäviäsi ovat sävyttävät päivävoiteet, BB-voiteet ja CC-coiteet. Ne tasoittavat ihon väriä ja antavat juuri tarpeeksi peittävyyttä ilman raskasta tunnetta. Saadaksesi peittävyyttä ongelma-alueille kuten tummat silmänaluset, tummat alueet tai punaisuus – käytä peiteainetta. Iho kuin iho hyötyy siitä, että iholle laitetaan ainoastaan ohut kerros meikkivoidetta ja enemmän pigmenttiä vain sinne, minne sitä tarvitaan.

Käytä puuteria – mutta vain ohuelti. Voit keskittää puuteirn vain niille alueille, joilla meikkivoide liikkuu helposti tai iho rasvoittuu. Yleensä T-alue on tälläinen. Käytä hienojakoista puuteria, jotta se ei saa ihoa näyttämään kuivalta.

Älä unohda poskipunaa! Poskipuna raikastaa kasvot ja saa ihon näyttämään terveeltä ja kuulaalta. Jos haluat, voit myös varjostaa ja korostaa kasvojasi siihen tarkoitetuilla tuotteilla, mutta se ei ole välttämätöntä.

  • Käytä kosteuttavia tuotteita
  • Vähemmän on enemmän
  • Käytä aina poskipunaa

 

mature makeup tips

Äidin silmämeikkiin käytin hänen omaa uutta luomiväripalettiaan. Käytännössä levitin koko luomelle yhden sävyn, rajasin silmät pehmeällä mustalla kynällä ja lisäsin aavistuksen valoa silmän sisänurkkiin.

Silmä ja huulimeikki ikääntyvälle iholle

Kun valitaan luomiväriä ikääntyvälle iholle, kannattaa pitää muutama asia mielessä. Ensinnäkin, mattaiset värit ovat ystäviäsi. Kimaltavat värit korostavat usein ihon epätasaisuuksia ja se tarkoittaa myös ryppyjä. Voit silti leikkiä eri väreillä (ruskeilla luomiväreillä ei voi koskaan tosin mennä metsään). Sama pätee poskipunaan – sen värin tulisi olla mattainen, mutta itse tuote voi myös olla voidemainen. Tärkeintä on, että siinä ei olisi hirveästi kimalletta mukana.

Kulmakarvat ovat tietysti myös todella tärkeä osa meikkiä – ne toimivat ilmaisena kasvojenkohotuksena ja luovat raamit kasvoille. Tässä olisin itse asiassa voinut tehdä paljon tummemmat ja vahvemmatkin kulmat. Katso vinkkini kulmakarvoihin ja niiden meikkaamiseen täältä: Makeup Basics: Kulmat.

  • Käytä  pääosin mattaisia värejä
  • Maanläheiset värit sopivat kaikille
  • Kimaltavat värit korostavat ryppyjä

Mitä tulee luomiväreihin ja silmämeikkiin – kannattaa ottaa selville oma silmänmuoto ja sitten katsella ohjeita. Blogistani löytyy ohje ulkoneville silmille (äidin silmänmuoto), raskaille luomille sekä syvällä oleville silmille.

makeup for mom

Äiti on kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, joten käytin Zuiin tuotteita. Ne sisältävät luonnollisia öljyjä ja uutteita, joten ne sopivat täydellisesti aikuisellekin iholle.

PRODUCTS

Zuii Organic Makeup Primer
Zuii Organic Foundation, Natural Bisque
Zuii Organic Concealer, Fair
Zuii Organic Loose Powder, Buff
Zuii Organic Blush, Mango
Zuii Organic Eyebrow Definer, Taupe
Zuii Organic Lip & Cheek Creme, Janus
Lavera Eyeshadow Quattro, 2
Lancome Hypnose Mascara

Oletko ikinä tehnyt äidillesi meikkiä?

Ihonhoitodieetti ja luonnolliset öljyt ihonhoidossa

Moni aloittaa talven lopulla dieetin. Ainakin minä olen löytänyt itseni siitä tilanteesta monta, monta kertaa. En tosin oikeasti usko dieetteihin – jos olet jatkuvasti dieetillä tarvitset luultavasti isomman elämäntaparemontin. Mutta – kyllä tässä on mutta – joskus lyhyt dieetti tekee todella hyvää. Ja dieetti ei aina liity vatsaasi tai edes ruokaan. Puhun tietysti viimeisimmästä dieetistäni – ihonhoitodieetistä.

Ihonhoitodieetti tarkoittaa sitä, että kaikki turhat kosmetiikkatuotteet jätetään käytöstä pois. Iho tulee silti pestä aamuin illoin, koska iho hikoilee ja tuottaa talia, eikä tämän dieetin tarkoitus ole pahentaa ihon kuntoa. Voiteet kannattaa jättää myös pois, mutta jos ihosi kuivuu helposti, kannattaa käyttöön ottaa mahdollisimman yksinkertaiset, puhtaat raaka-aineet kuten luonnolliset öljyt. Hyvä aika dietille on viikko tai kaksi, riippuen vähän ihostasi (sitä kannattaa kuunnella ja katsoa vähän mitä se tarvii).

Itse jätin pois voiteet, kasvovedet, naamiot, seerumit ja kuorinnat parin viikon ajaksi. Yritin hoitaa ihoani ihan yksinkertaisilla tuotteilla, joissa on vain muutama puhdas ainesosa. Tuotteet, joita käytin oli kasvojenpuhdistusaine ja öljyt. Siinäpä se. Olisi ollut hyvä myös olla ilman meikkiä, mutta en halunnut tehdä sitä, joten niinä päivinä käytössä oli myös meikinpuhdistusaine. Käytin öljyjä kosteutukseen aamuin ja/tai illoin. Joinain iltoina skippasin öljyt kokonaan, mutta Suomessa asuvana iho kuivuu niin paljon, että jonkinlainen kosteutus on melkeinpä pakko.

diet for your skin

Omasta kokemuksesta

Itselle ihonhoitodieetti oli kokeilemisen arvoista. Jos olet lukenut blogiani, tiedät, että kärsin aknesta ja ihon ylihoitaminen on todellakin yksi synneistäni. Rakastan ihonhoitotuotteita ja omistan niitä purkeittain. Minulla ei aina ole selkeää ihonhoitorutiinia, joihin kuuluisi tietyt tuotteet, vaan saatan kokeilla ja vaihdella tuotteita paljonkin. Tietysti kaikella tällä läträämisellä ja kokeilulla on myös huono vaikutus ihoon. En ole ikinä kokeillut ei-hoitaa ihoani ja minulla on aina ollut miljoona purkkia käytössä samaan aikaan. Ratkaisu: taukoa kaikista niistä. Ihoni oli myös jotenkin todella herkkä ja kuiva, joten päätin antaa sille vähän lepoa.

Dieetti auttoi ihoani rauhoittumaan ja se myös paransi sen kosteustasapainoa. Se myös opetti minulle sen, että öljyt ovat aivan loistava tapa kosteuttaa ihoa. Dieetin aikana oli myös helppo karsia käyttämättömät kosmetiikat pois ja huomata mitä tuotteita kaipasin ja mitkä kuuluivat roskakoriin. Tärkeimpänä oppina kokeilusta jäi kuitenkin se, että se minun tavallinen rutiini, johon kuuluu puhdistus, kasvovesi, voide (=öljyt) ja viikottaiset kuorinnat ja naamiot toimii parhaiten. Kunhan vaan tuotteet ovat itselleni sopivat, enkä ole jatkuvasti muuttelemassa niitä.

Pieni breikki rutiineista teki hyvää myös henkisesti: välillä kosmetiikkabloggaajana tuntuu hukkuvan purkkien sekaan ja ihonhoito tuntuu pakkopullalta. Tauon jälkeen olin taas aivan innoissani ihonhoidosta ja ihanista tuotteistani. Kylpyhuoneestakin tuli tilavampi, kun hyllyyn jäivät vain hyväksi todetut tai käytössä olevan tuotteet.

Mutta koska kyse on vain lyhyestä kokeilusta eikä ihonhoitorutiinista, jota suosittelen, löysin siitä myös huonoja puolia. Talisäikeet kasvoilla tuntuivat pahenevan tänä aikana. Kuten tässä postauksessa mainitsin, kuorinta on yksi tärkeimmistä hoitokeinoista talisäikeisiin. Saatoin myös liioitella dieetin kestoa ( n. 2,5 viikkoa) ja veikkaan että viikko tai kaksi olisivat riittäneet mainiosti. Dieetin lopulla iho tuntui rasvaiselta ja epätasaiselta – enkä malttanut odottaa sen kunnollista pesemistä ja vanhaa kunnon puhdistavaa savinaamiota.

Voin suositella dieettiä, mikäli kamppailet ihosi kanssa, kuten minä. Mutta en usko sen olevan nopea ratkaisu täydelliseen ihoon. Pieni tauko ihonhoidosta voi kuitenkin tehdä hyvää, ja se on hyvä tapa huomata, mitkä tuotteet sopivat ihollesi ja mitä se iho oikeastaan haluaa. Mikäli käytössäsi on satoja eri tuotteita, mutta tuntuu ettei mikään oikein toimi, tai jos iho tuntuu kuivalta ja ärsyyntyneeltä mitä tahansa teitkään – ehkäpä voisit kokeilla tätä seuraavaksi.

skincare diet with oils

3 x ihana öljy iholle

*mainoslinkki

En ollut ennen tajunnut, miten mahtavia luonnolliset öljyt ovatkaan. Ainut asia, mitä kokeilulta jäi konkreettisesti käteen, ovat öljyt. Käytössä on kolme eri öljyä. Kaikki näistä sopivat aknesta kärsivälle sekaiholleni loistavasti, eivätkä ärsytä tai aiheuta näppyä.

Jojobaöljy
*Laboratoire Du Haut-Segala Jojoba oil 23,50€

Aivan loistava öljy, jonka keksin, kun tajusin niin monen luottomeikkituotteeni sisältävän sitä. Huomasin öljyn soveltuvan myös yksinään iholleni täydellisesti! Jojobaöljyllä on rauhoittavia ja antibakteerisia ominaisuuksia, joten se soveltuu myös rasvoittuvalle ja jopa akneiholle – ja tietysti kaikille ihotyypeille. Se kosteuttaa ihoa tehokkaasti sisältäen A, B ja E vitamiineja, mutta imeytyy kuitenkin nopeasti, mikä yllätti. Olen tottunut öljyjen jättämään tahmeaan tunteeseen iholla, mutta tämän voi vaikka laittaa meikin alle.

Arganöljy
*PureBeauty Arganöljy 22,90€

Luottoöljyni, jota suosittelen kaikille ihotyypistä riippumatta. Tämä ei ainoastaan ole mahtava kosteuttaja (sisältää rasvahapppoja ja E-vitamiinia), mutta sillä on myös kiinteyttäviä ominaisuuksia ja se auttaa myös tulehduksiin, kuten akneen. Lisäksi arganöljyä suositellaan arville. Tämä on ylivoimaisesti paras öljy rasvoittuvalle iholle, koska se tasapainottaa talintuotantoa ja voi auttaa myös aknearpien hoitamisessa.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että siskoni, jolla on täysin erilainen ihotyyppi kuin minulla (kuiva iho), käyttää tätä öljyä ja se toimii hänenkin iholleen loistavasti.

Sheavoi
*Puhdas+ Sheavoi 14,90€

Sheavoi on näistä kaikista vaihtoehdoista paksuin. Se onkin kiinteää purkissa, mutta sulaa nopeasti ihon lämmön vaikutuksesta. Ostin tämän, kun iho oli kuivimmillaan ja anoi armoa. Tämä auttoi, kuten Tammikuun suosikit -postauksessa kerroinkin. Tämä on superkosteuttavaa ja paksua, joten suosittelen kokeilemaan sitä ensin pienille alueille – etenkin jos ihosi on yhtään rasvoittuva. Omalle iholle tämä soveltuu, mutta jättää kyllä vähän nihkeän tunteen, joten en käytä sitä joka päivä. Keskityn käyttämään tätä lähinnä paikallisesti kuiviin kohtiin otsalla (hei rypyt!). Sheavoi on myös riittoisa ja hyvä vartalonkosteuttaja.

best oils for skincare

Oletko kokeillut ihonhoitodieettiä? Entäpä mikä on sinun suosikkiöljysi ihonhoidossa?

Scroll to top