*mainoslinkki
Hyvinvoiva iho vaatii usein kärsivällistä hoitoa. Mikäli ihosi on rasvoittuva tai sekaiho, hyvä ihonhoitorutiini luultavasti ratkaisee sen, kärsitkö näppylöistä vai pysyykö ihosi tasaisena. Ruokavalio, liikunta, uni ja geenit vaikuttavat ihoosi, mutta myös ihonhoitorutiinilla on iso vaikutus. Itse en voittanut geenilotossa (oikeastaan minulla on yhä hormonaalista aknea), joten ihonhoitorutiini ja terveelliset elämäntavat ovat erittäin tärkeitä asioita minulle. Ihoni ei tunnu rasvaiselta tai kuivalta ja hormonaalinen aknekin pysyy kurissa oikeilla tuotteilla.
Ihonhoito on paljon enemmän kuin vain ihon pesua ja voiteella läträämistä. Se merkitsee minulle omaa aikaa, itsestäni välittämistä ja myös hemmottelua.
Loin ihonhoitorutiinin, joka sopii kaikille ihotyypeille: normaalille, kuivalle, sekaiholle ja rasvoittuvalle iholle.
Eri ihotyypit – Mistä tietää oman ihotyypin?
Ihan ensimmäisenä kannattaa selvittää oma ihotyyppi. Sen jälkeen on helpompaa valita itselle sopivat tuotteet.
Selvitä ihotyyppisi täällä: Näin selvität ihotyyppisi – kosmetologin opas
Ihonhoitorutiini kaikille ihotyypeille
Tässä hyvä ihonhoitorutiinin pohja, sekä tuotesuosituksia eri ihotyypeille.
Rasvoittuvan ihon kosteusvoidesuositukset löytyy isompi lista täältä. Ja kuivan ihon tuotteita on listattu tähän postaukseen.
Tältä ihonhoitorutiinin tulisi näyttää iltaisin. Jos yksinkertaistaisin sitä vielä tästä, se koostuisi kaksoispuhdistuksesta, kasvovedestä ja kosteusvoiteesta. Mutta jos ihossa on tosiaan minkäänlaista ongelmaa, suosittelen seerumia. Myös arganöljy on ainakin omassa rutiinissa todella tärkeä – se taistelee monia iho-ongelmia vastaan.
Ihonhoitorutiini iltaisin & tuotesuositukset
- Meikinpoisto
*Makeup eraser kaikille ihotyypeille
*Patyka melting cleansing oil öljypuhdistus
- Kasvojen puhdistus
*Lavera Hydro Effect Cleansing Balm normaalille, sekaiholle & rasvoittuvalle iholle
*Lumene Valo Balm normaalille & kuivalle iholle
- Kasvovesi
*Joik Organic Illuminating & Brightening Aha Facial Toner normaalille, sekaiholle & rasvoittuvalle iholle
*Clarins Extra Comfort Toning Lotion normaalille & kuivalle iholle
- Seerumi
*The Body Shop Drops of Youth Serum sekaiholle & rasvoittuvalle iholle
*Evolve Beauty Liquid Radiance Glycolic Toner sekaiholle & rasvoittuvalle iholle - Öljy
*Arganöljy kaikille ihotyypeille - Voide
*Patyka Hydra Intensive Soothing Lotion normaalille & sekaiholle
*Patyka Hydra Soothing Lotion normaalille, sekaiholle & rasvoittuvalle iholle (kevyempi versio ylläolevasta)
*Clarins Hydra-Essentiel Rich Cream kuivalle iholle
*SVR Topialyse Palpebral Irritated eyelids Soothing Cream silmänympärysvoide
Vinkki: Voit sekoittaa öljyn voiteeseen säästääksesi aikaa.
Aamun rutiini on hieman yksinkertaisempi. Tykkään huuhdella kasvot kylmällä vedellä ennen kasvovedellä puhdistamista. Sen jälkeen lisään seerumit ja voiteet. Käytän aamuisin kevyempää voidetta, jotta se toimii myös meikin alla.
Ihonhoitorutiini aamuisin & tuotesuositukset
- Kasvovesi
*Patyka Soothing Milky Toner kaikille ihotyypeille - Seerumi
*Patyka Hydra Booster Serum kaikille ihotyypeille
*Evolve Beauty Hyaluronic serum kaikille ihotyypeille - Voide
*Patyka Hydra Soothing Lotion kaikille ihotyypeille
*SVR Topialyse Palpebral Irritated eyelids Soothing Cream silmänympärysvoide - Aurinkosuoja
*Madara aurinkovoide SPF 30 kuiva iho
Vinkki: Jos ihosi on kovin rasvoittuva, voit pestä kasvot myös aamulla. Laveran Cleansing Balm sopii tähän hyvin.
Viikottainen ihonhoitorutiini
Kuoriva ja heleyttävä naamio
*Evolve Beauty Radiant Glow Mask normaalille, sekaiholle & rasvoittuvalle iholle
Muutama huomio rutiinista:
Kaksoispuhdistus – Meikinpoisto & kasvojen pesu
Meikki kannattaa poistaa meikinpuhdistusaineella. Suosittelen öljypohjaista tuotetta, sillä se on hellävarainen, mutta tehokas meikin irrottamisessa. Toinen helppo vaihtoehto on makeup eraser, eli pehmeä mikrokuitupyyhe. Se poistaa hyvin meikin ja on konepestävä.
Vasta meikinpoiston jälkeen puhdistetaan kasvot hiestä, talista ja kuolleista ihosoluista. Pidän Laveran Cleansing Balmista, sillä se on hellävarainen, mutta tehokas.
Kasvovesi
Moni saattaa unohtaa kasvoveden ajatellen, ettei se ole tärkeä. Kasvovesi kuitenkin auttaa tasapainottamaan ihon ph:n ja tuomaan kosteutta ihoon. Pidän happoja sisältävistä kasvovesistä iltarutiinissa, sillä ne heleyttävät ihoa ja pitävät mustapäät loitolla. Aamuisin vaihdan kosteuttavaan kasvoveteen.
Seerumin tärkeys
Kosteuttava seerumi toimii ihanasti kaikille ihotyypeille. Se imeytyy hieman syvemmälle ihoon ja pitää sen kosteutettuna ja kuulaana. Suosikkiseerumini sisältävät hyaluronihappoa, mikä sitoo vettä ihoon. Käytän kosteuttavaa seerumia aamuisin ennen voidetta.
Mikäli ihossa on minkäänlaista ongelmaa epäpuhtauksien tai tekstuurin kanssa, valitsisin toisen seerumin iltaa varten. AHA tai BHA happoja sisältävät seerumit ovat loistavia rasvoittuvalle ja sekaiholle. Ne todella tasoittavat ihoa kuorien sitä kevyesti hapoilla. Seerumia voi käyttää hoitona tarvittaessa. The Body Shopin Drops of Youth seerumi on loistava, kun ihoni äksyilee. Viime aikoina käytössä on myös ollut Evolve Beautyn Liquid Radiance kasvovesi, mikä on erittäin tehokas myös. Aamuisin näiden jälkeen iho tuntuu erittäin pehmeältä ja tulehdus näppylöissä on selvästi laskenut ja rauhoittunut. Jälkimmäinen on käytännössä kasvovesi, mutta suosittelisin sitä seerumina, sillä joka ilta sitä ei kannata käyttää.
Öljy
Luonnolliset öljyt ovat loistavia, mitä tulee ihon kosteuttamiseen ja hoitamiseen. Arganöljy ei tuki ihohuokosia ja toimii ihan kaikille ihotyypeille, myös aknelle. Sekoitan aina öljyn voiteen sekaan ja levitän koko kasvoille ja kaulalle. Käytän öljyä vain iltaisin, jotta se saa imeytyä rauhassa ihoon yön aikana.
Voide
Voide on viimeinen vaihe ihonhoidossa. Yksi kosteusvoide riittää, etenkin jos käytössä on arganöljy (voiteeseen sekoitettuna voiteesta tulee ikään kuin ravitsevampi). Mutta hyvä idea on myös valita kevyempi voide päiväkäyttöön ja hieman paksumpi illaksi. Itselläni on käytössä päivä ja yövoide.
Älä unohda silmänympärysvoidetta! Tuotteen tulee sopia herkälle silmänympärysiholle. Suosittelemani tuote on loistava, koska se tuntuu tosiaan rauhoittavan ärtyviä luomia.
Kuoriva naamio kerran viikkoon
Kuulaan ihon salaisuus on viikottainen kuoriva naamio. Tietäisittepä miten monta kertaa olen ohjannut siskoni naamion tielle, kun iho on oikutellut. Se on ensimmäinen kysymykseni, kun siskot valittavat ihon huonosta kunnosta: oletko muistanut tehdä naamion kerran viikossa? Yleensä se on myös ratkaisu. Ota viikottaisesta naamiosta ilo irti ja laita vaikka samalla jalat ihanaan vaahtokylpyyn ja nauti.
Kuoriminen irrottaa kuolleita ihosoluja ihosta ja auttaa näin ollen myös kuivan hilseilyn irrottamisessa. Kaikki ihotyypit hyötyvät kuorinnasta! Se saa tuotteet imeytymään paremmin ihoon. Iho myös tuntuu pehmeämmältä. Ihosta tulee hehkuva!
Aivan ehdottomat suosikkinaamioni tulevat Evolve Beautylta ja ne toimivat vain 5 minuutissa. *Radiant Glow naamio on turvallinen valinta kaikille ja myös hyvä ennen isoa päivää (suosittelen sitä myös morsiamille!). Se tuoksuu vaniljalta ja kuorii ihon kevyesti kookoksenkuorijauheella.
*Miracle Mask on toinen loistava ja erittäin tehokas valinta. Se on kuin ammattimainen kasvohoito kotona. Tuote muistuttaa mangososetta, mutta on täynnä tehokkaita hedelmähappoja, jotka tekevät ihosta superpehmeän. Tämän valitsisin kuivalle iholle, sillä se ei sisällä rakeita.
Toivottavasti postaus oli hyödyllinen eikä liian yksityiskohtiin menevä. Kommenttiboksi on auki!