Category: Lifestyle

Haluan aina välillä kirjoittaa oikeasta elämästäni täällä, vaikka ne eivät olekaan niitä suosituimpia postauksia. Tämän tekstin kirjoittaminen mietitytti jotenkin erityisen paljon, koska tällä hetkellä rehellinen vastaus kysymykseen “mitä kuuluu” ei ole instagrammattava tai hauska. (Tai ehkä sairaalla huumorillani se onkin.)

Aioin kirjoittaa lomastani Lapissa, mutta en voinutkaan tehdä sitä, ennen kuin kertoisin vähän tämän hetkisestä elämästäni. Siitä, kuinka paljon tarvitsin taukoa. Kuinka paljon halusin pois – edes hetkeksi. Miten ihanaa oli tuijottaa Lapissa maailman kauneinta ja kirkkainta tähtitaivasta, jota olen koskaan nähnyt.

Tuntuu, että tämä vuosi on ollut syöpää, särkyneitä sydämiä, vakavia sairastumisia ja huonoa tuuria. Selviytymistä. Tuntuu, että jo muutaman kerran olen sanonut ääneen “jos x tapahtuu, en tiedä miten jaksan, en kestä sitä”. Ja se tapahtuu. Ja minä selviän. Jotenkin.

Kun viimeisin huono uutinen ilmestyi puhelimeen, olisin melkein voinut nauraa. Okei, 2020, anna tulla vaan jo kaikki.

Pieni loma Lapissa

Joka kerta kun käyn Lapissa, rakastun siihen vähän enemmän. Olo on hieman levänneempi ja kiitollinen uusista kokemuksista. Ja ihan vain siitä, että oli mahdollista mennä, koronasta huolimatta.

Ja siihen liittyen – Lapissa meillä oli vähemmän ihmiskontakteja kuin Helsingissä. Omalla mökillämme olimme tietenkin erittäin eristäytyneinä ja ja hotellit, joissa yövyimme, olivat käytännössä tyhjillään. Söimme kahdessa ravintolassa, ja niissäkin oli turvaväleistä huolehdittu.

Huonojen aikojen ahdistus ei kadonnut täysin syödessäni kolmen ruokalajin illallista vuoden ravintolaksi valitussa ravintolassa, tai kun tuijottelin lumisia puita hotellin sviitistä. Mutta nautin silti noista hetkistä. Vieläkin ihmetyttää miten hyvä Aanaarin menu olikin ja miten hyvin tattijäätelökin upposi. Maistoin ruokia, joita en ole ikinä maistanut ja näin maisemia, jollaisia en ole ennen nähnyt.

Tiesittekö muuten, että yksi konkreettinen apukeino ahdistukseen on syödä jotakin ja keskittyä siihen, miltä se maistuu?

Lappi ja etenkin pohjoinen Lappi on ihan eri maailma, kuin missä asun. Tunsin itseni niin pieneksi, kun vaelsin tunturia kohti ja katselin loputtomia puita ja vaaroja. Tunsin itseni myös väsyneeksi, hengästyneeksi ja kylmäksi vaelluksen aikana.  Siellä (melkein) tunturin huipulla hengitys kulki raskaasti ja olo oli niin väsynyt. Tuntui siltä, kuin koko vuoden paino painaisi selkää vasten, eikä vain reppu. Mutta autoon päästyämme sain jo vähän voittajafiilistä, edes vähän.

Kotiin päästyämme leikittelin ajatuksella, että muuttaisin joskus pohjoiseen ja olisin ihan zen luonnon kanssa. Mutta ehkä kyse on enemmän vain arjen pakoilusta. Siitä, kun on hetken uudessa paikassa, näkee uusia asioita eikä mieti todellisuutta niin paljon. Realistisesti en näe itseäni muuttavani pois Helsingistä, tai ainakaan pääkaupunkiseudulta.

Mitä muuta?

– Koin unettoman yön yöjunassa maailman pienimmässä hytissä (autojunassa matkalla Helsinki – Rovaniemi). En voi suositella. Ensi kerralla valitsemme ajamisen ja hotellipysähdyksen.

– Heräsin monena hämyisenä aamuna kotoisasta mökistä kahvin tuoksuun ja herkulliseen aamupalaan. Riston äiti oli leiponut minua ajatellen kauraleipää! Katsoin mökillä kolme jouluelokuvaa ja nukuin kahdet päiväunet. Ne ovat aina lomalla tärkeitä.

– Sain nukkua Aurora Sviitissä Novaskyland hotellissa. Olen aina halunnut yöpyä sellaisessa lasi-iglussa, mutta Risto ei innostunut ideasta. Tämä oli hyvä kompromissi, koska valtavista ikkunoista sängyltä oli suora näköyhteys taivaalle. Hotellihuone oli upea ja puhdas. Tänne haluan uudelleenkin!

– Näin jääkarhuja! Ja upeita pöllöjä. Kävimme Ranuan eläintarhalla ja koska sielläkään ei ollut juuri ketään, saimme kävellä lumisen puiston läpi rauhassa. Fun fact: olimme ainoat vieraat mökkikylässä eläintarhan vieressä. Mökki oli kiva ja takka oli plussaa. Niin, ja oikeastaan kaikki hotellit, joissa yövyimme, olivat melkeinpä tyhjillään.

– Viimeiseksi reissussa pysähdyimme vielä kaupunkilomalle Jyväskylään. Yövyimme Sokos Hotel Paviljongissa ja söimme myös heidän ravintolassaan, Trattoria Aukiossa. Ruoka oli hyvää ja asiakaspalvelu todella hyvää.

– Tulimme kotiin ja pidimme pienet Halloweenjuhlat neljälle. Viime hetken lookkini  oli Harley Quinn. Ensi vuonna haluan tehdä meikin kyllä uusiksi. Harmittaa vähän, että Halloweenmeikkailut jäivät muutenkin niin vähälle tänä vuonna väsymyksen takia. Jospa ensi vuonna jaksaisi enemmän.

Elämässä voi löytää onnellisuutta pienimmistäkin asioista

Kaiken kaikkiaan loma oli onnistunut ja ei tämä elämäkään täysin pilalla ole. On tämä vuosi ollut myös täynnä lohdullisia haleja, isoja nauruja ystävien kesken, vähän hyviäkin uutisia, paljon elokuvia, kasvua ja onnellisuuden löytämistä kaikkein pienimmistäkin paikoista. Aloin myös käymään uudelleen terapiassa ja haluan laskea sen hyväksi asiaksi. Enemmän kuin koskaan on täytynyt keskittyä kaivamaan niitä positiivisia puolia asioista. Niitä on aina – täytyy jaksaa vain etsiä.

Kotiin olen jo koristellut joulun ja niiden ohi on ihana kävellä kun haen keittiöstä vettä tai kahvia töiden lomassa. Ne lohduttavat. Myös omat rutiinit ovat jotenkin ihanan juurruttavia ja lohduttavia.

Tämä meidän planeettamme liikkuu, kävi mitä vain. Niin myös minä. Viime vuonna tähän aikaan kirjoitin ylös itselleni: sinä selviät ihan mistä vaan. Se tuntuu todelta tänäänkin. Kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Siellä on varmasti hyviä asioita. Ja se on se positiivinen asenne, jolla haluan mennä eteenpäin.

Että sellaista kuuluu tänne.

Mitä sinulle kuuluu?