Uusia alkuja

On vihdoin joulukuu ja kuten aina, se tuntuu ihanalta ja vähän stressaavalta. On ihana herätä, napsauttaa jouluvalot päälle ja avata joulukalenteri (saan sekä suklaata että meikkejä). Toisaalta tiedän, että aaton aatto on vain silmänräpäyksen päässä ja harmittaa jo nyt lomien ja tämän vuoden loppuminen.

Olen jo pitkän aikaa halunnut tulla kirjoittamaan tänne. Jotain. Ja nyt, tietysti, jakamaan isoja uutisia. Mutta kaiken (vauvan, kodin, oman elämän, työn jne.) pyörittäminen on ollut vaikeampaa, kun ajattelin. En ole päivittänyt blogia niin usein, kuin olisin toivonut. Toisaalta vauvavuosi (josta on vielä 2 jäljellä) on ollut intensiivinen. Aika ja energia on mennyt perhe-elämään, kodin siisteyteen ja itseni kunnossa pitämiseen. Olen yrittänyt myös välillä ottaa omaa aikaa ja nähdä ystäviä. Olen priorisoinut rakentamaan kivaa arkea minulle ja Evalle. Olen treenannut aika paljon ja toisaalta myös levännyt. Ja tietysti nauttinut tästä ajasta, ilman työstressiä. Koska kukaan muu ei vaadi minua suoriutumaan ihan kaikesta, paitsi ehkä minä itse.

Ja se on kyllä tuntunut oikealta ratkaisulta. Raskaus oli omalle keholle sellainen myllerrys, että arvostan todella sitä, että voin taas liikkua ja tuntea itseni itseksi. Lisäksi vauva-aika menee niin äkkiä. Ei pitäisi olla kiire minnekkään.

Olen vähän kompensoinut blogin epäaktiivisuutta Instagramin puolella, mutta eihän se ole ihan sama. Ideoita, ajatuksia ja tunteita on herännyt (joita olisin ehkä halunnut jakaa), mutta sitten niille ei olekaan ollut aikaa tai energiaa. Onneksi kaikesta voi kirjoittaa myös jälkikäteen, vaikka osa ajatuksista on varmasti kadonut jonnekin äitiaivojen syövereihin.

Vaikka olin varautunut, niin äitiyteen ei oikeasti voi varautua. Miten upeaa, haastavaa ja ennen kaikkea luonnollista se on. Saada katsoa, kun Eva hymyilee, nukkuu ja kasvaa omaksi ihmisekseen. Hän loistaa ja saa minut loistamaan. Välillä tuntuu, että sydän pakahtuu rakkaudesta ja on niin onnekas olo. Että vaikka maailmassa ei olisi mitään muuta, niin Eva riittää. Että en halua edes räpäyttää, kun katselen häntä, etten vain jää sekunnistakaan paitsi.

Ja toisena hetkenä sitä haluaisi vaan olla yksin ja vain Charlotta. Olen kasvanut ja kompuroinut tämän vuoden aikana paljon. Olen käynyt läpi varmaan kaikki kriisit, ja osa on varmasti vielä keskenkin. Miten monta kertaa olenkaan haaveillut omasta asunnosta, sisältäen vain yhden sängyn, jossa nukkuisin yhdeksästä yhdeksään. Mutta sitten tuli unikoulu ja nyt saan ihan hyvin unta. Enkä nyt oikeasti ole muuttamassa.

Mutta me olemme. Ja siinä ovat ne isot uutiset! Olen elänyt lähes koko elämäni Helsingissä, mutta nyt muutamme Vantaalle. Muutamme uuteen taloon metsän viereen. Tulen tarvitsemaan autoa paljon enemmän kuin täällä, mutta hei, ainakin minusta tulee kokeneempi kuski. Sanoinhan minä tässä haastattelussa, mitä en oikein vieläkään usko todeksi, että suunnitelmissa on muuttaa vähän kauemmaksi Helsingistä. Eva saa oman huoneensa. Me saamme lisää tilaa. Me saamme saunan. Ja talo on kaunis.

Olohuoneesta löytyy myös takka, enkä malta odottaa, että pääsen tuijottelemaan sitä kahvikuppi kädessä.

Muutokset ovat minulle vaikeita. Fakta, josta Risto muistuttaa minua. Ilmeisesti itkin ennen tähän asuntoon muuttoakin, vaikka olen viihtynyt täällä erittäin erittäin hyvin. Joten muistutan itseäni siitä, että muuttaminen on stressaavaa, mutta kyllä kaikki järjestyy. Seinällämme on taulu, jossa lukee “koti on siellä missä olen sinun kanssasi”. Ja se on totta. Elämä muuttuu hieman, mutta totun siihen. Ja odotan muuttoa kyllä myös innolla.

Tästä kuukaudesta tulee siis kiireinen. Täytyy käydä tavaroita läpi, pakata ja suunnitella. Ja tietysti hoitaa vauvaa, nähdä ystäviäkin välillä ja toivottavasti myös ihan vaan katsella joululeffaa viltin alta. Viimeiseksi mainittu on erityisen tärkeää.

Mutta oikeastaan tämä kaikki kuulostaa todella kivalta. Olen aika aktiivinen tyyppi ja tykkään saada aikaiseksi asioita. Se piirre minussa on korostunut nyt äitinä. Produktiivisuus kotona on todella jotain! Jospa jossain vaiheessa myös tämä läppärin avaaminenkin tulisi selkärangasta.

Ensi vuodelle on muuten suunnitelmissa palata töihin osa-aikaisesti. On ikävä tätä.

Uudet alut ovat hyviä. On toiveikas olo.

Miltä sinun loppuvuosi näyttää?

Share: