*mainoslinkki
Tiedän, että helmikuu on se kuukausi, kun aurinko näyttäytyy taas. Silti aina unohdan miten ihanalta se tuntuu. Tänä vuonna ollaan saatu luntakin, joten on ekstrakirkasta. Ja kivaa.
Paras ääni ulkona on kenkien alla narskuva lumi. Äiti väitti, ettei sellaisiin asioihin enää aikuisena kiinnitä huomiota (mutta minä kyllä kiinnitän – nimenomaan sellaisiin asioihin).
Suosikkivärini ulkona ovat kultaiset heinät vaaleansinisiä varjoja vasten.
Taas kerran olen löytänyt itseni sellaisesta tilanteesta, että treenaan puolimaratonia varten. Juoksen noin kolme kertaa viikossa. Se on ollut haastavaa varpailleni – ne eivät tykkää kylmästä. Mutta mielessäni kuvittelen puihin jo silmut ja jalkojen alle kuivan tien, joten ei se niin kylmältä tunnu (paitsi paluumatkalla kun rannassa tuulee).
Yhtenä päivänä mielen valtaa pelko tuosta pitkästä matkasta ja siitä kuinka juoksen sen ihan liian korkeilla sykkeillä ihan liian kauan. Ja toisena päivänä mietin rauhallisesti, että tiedän kyllä pystyväni siihen, olenhan tehnyt sen jo (liian) monta kertaa aikaisemminkin. Rakastan juosta. Mutta puolimaratonit? Ne on ansa. Ansa, johon laitan itseni aina vaan uudestaan, koska on hyvä haastaa itseään. Sitä paitsi mieleni kiitää jatkuvasti. Ehkä on ihan viisasta yrittää pysyä perässä.
Olen kokeillut meditoimista, ihan äskettäin. Siitä ei ole mitään sen kummempaa sanottavaa. En tiedä. Mutta tuntuu hyvältä idealta yrittää tehdä ajatuksille vähän paremmin tilaa. Silti luulen maalaamisen ja vaikka joogan toimivan paremmin.
Olen katsonut lähes joka jakson Superstorea Netflixistä. Rikoksia voi ratkoa aikansa, mutta välillä kaipaa kevyttä katseltavaa. Eli: Superstorea.
Kirjoitin runon.
Suosikkiasuni viime aikoina on ollut tämä merinovillainen setti *Pierre Robertilta. Jos miettii positiviisia puolia tästä elämää myllertävästä pandemiasta, niin mukavien kotivaatteiden arvostaminen on nyt ainakin yksi juttu. Tätä settiä voisin kyllä käyttää eri tilanteissa, riippuen vähän miten yhdistelen vaatteet.
Tämä ihana setti oli lahja. Itselleni. Itseltäni. Parasta aikuisuudessa? Sitä ansaitsee lahjoja. Parhaimmissa tapauksissa tälläisiä joutsenmerkittyjä, laadukkaita, pehmeitä ja käytännöllisiä lahjoja. (Yritän silti muistuttaa itselleni etten ihan välttämättä pakosti niinkään tarvitse tätä settiä kaikissa väreissä. Niin ja kaikkia niitä muita ihania *Jenny Skavlan vaatteita.)
Mitä muuta, mitä muuta.
Kun oikea elämä tuntuu olevan täynnä pettymyksiä, menen Tylypahkaan. Toisin sanoen päätin lukea kaikki Harry Potterit uudestaan. (Valitettavasti aion myös katsoa elokuvat.) Olen jo kolmannessa kirjassa. Minulla oli ikävä kirjojen lukemista. Se on rentouttavaa. Ennen listasin harrastuksiini lukemisen, mutta sitten sosiaalinen media tapahtui. Olen aina lukenut, mutta en niin paljon kuin haluaisin.
Jos tiedät jonkun toisen kirjasarjan, joka on yhtä hyvä kuin Harry Potterit, olen kuulolla. Skeptinen, kylläkin.
Uuden sohvapöydän puinen pinta on niin ihana, että tekisi mieli silittää sitä koko ajan.
Ikkunasta näkyy miljoona pientä lumista polkua, joita tekisi mieli talloa (mutta toistaiseksi olen tyytynyt niiden tuijotteluun naputtelun lomassa).
Kalenterissa siintää varovaisia suunnitelmia ja ihan vain niiden olemassaolo ilahduttaa. Kävi miten kävi.
Niin, ennen kaikkea taidan olla toiveikas. Kuuluu parempaa. Olen varovaisesti optimistinen tulevaisuudesta. Johtuuko se auringonpaisteesta? Uudesta vuodesta? Vai kivoista jutuista työsaralla? En tiedä. Mutta otan sen vastaan avoimin sylin.
Mitä sinulle kuuluu?
Lue lisää
