Kulmien laminointi / Brow Lift – parhain kauneushoito kulmillesi

Hoito saatu

 

Kulmien laminointi on juuri sellainen kauneushoito, jonka takana voin seistä. Siinä on kyse omien luonnollisten piirteiden korostamisesta. Oikeastaan mitään ylimääräistä ei lisätä – ja silti hoidosta jotenkin ihmeellisesti astelee pois ihan kulmakarvakuningattarena.

Tietyt pysyviä vaikutuksia tuovat kauneustoimenpiteet huolestuttavat minua hieman. En innostu hoidoista, joissa ilmettä muutetaan radikaalisti. Olen nähnyt niin monia epäonnistuneita microbladingilla tai pigmentoinnilla tehtyjä kulmia, että pysyn suosiolla kaukana niistä. Myös vuosien takaiset aivan liian näyttävät ripsienpidennykset (siis myös itselläni olleet) nyt hirvittävät. Kasvot muuttuvat, liikkuvat ja ikääntyvät – ja siinä on tarpeeksi syytä itselleni olla tekemättä mitään liian pysyvää.

Mutta heti kun kuulin kulmien laminoinnista eli brow liftistä, olin ihan mukana. Ehkä myös siksi, että olen Yumi Lash Liftin suuri fani ja tiesin lopputuloksen olevan melko luonnollinen.

Kulmien laminointi – Yumi Brow Lift kokemus

Kulmien laminoinnissa kulmakarvat harjataan ylöspäin ja kiinnitetään niin, että ne pysyvät kohotettuina. Käytännössä siis karvan rakenne rikotaan, jotta se pehmenee ja se voidaan kiinnittää uuteen asentoon. Tiedättekö ne ärsyttävät karvat, jotka sojottavat aina rivistä ulos? Kulmien laminointi on täydellinen hoito, sillä karvan kasvusuunta voidaan muuttaa. Se on ihan mielettömän hyvä vaihtoehto sellaiselle, jolla on tuuheat ja itsepäiset karvat, mutta myös sellaiselle, jolla on ohuemmat ja hennommat karvat. Omat kulmani ovat luonnostaan aika ohuet ja ei sieltä tuuheimmasta päästä, mutta tämän hoidon ansiosta olen saanut nauttia tuuheista ja pöyhkeistä kulmista. Hoito sisältää myös muotoilun ja värin.

Yumi Brow Lift hoidon vaiheet:
1. LE LIFT – muuttaa karvan rakennetta, jotta se voidaan muotoilla uudelleen.
2. LE FIX – kiinnittää karvan uuteen haluttuun suuntaan ja muotoon.
3. LE SERUM – hoitaa ja kosteuttaa karvaa.

Rehellisesti sanottuna en osannut odottaa näin hyvää ja merkittävää lopputulosta kohdallani. Ajattelin kulmieni näyttävän vähän siistimmiltä ja ehostetuimmilta, mutta tulos oli odotettua parempi. Välittömästi hoidon jälkeen efekti on voimakkaimmillaan, sillä väri tarttuu hieman ihoon. Älä säikähdä. Kulmia ei saisi kastella 24-48 tuntiin, jonka jälkeen ne voidaan pestä ja niille voi laittaa myös meikkiä. Pesun jälkeen lopputulos on paras, kun värikin on irronnut ihosta.

 

brow lamination treatment review

Kulmat ennen laminointia ja kulmat viikko laminoinnin jälkeen.
day after brow lamination
Päivä laminoinnin jälkeen. Tässä kohtaa en vielä ollut pessyt kulmia, vain harjannut ne läpi.

Odotin itse noin 30 tuntia ennen kuin kastelin kulmat ja sen jälkeen kulmat näyttivät vielä paremmilta. Opin, että liftaavaa vaikutusta voi säätää hieman itse. Kulmat voi siis harjata joko suoraan ylös tai vähän sivuunpäin. Kun kulmat kastuvat ne eivät tietenkään sojota ylös, vaan ne täytyy harjata. Mutta ihmeellistä on, että karvat tosiaan sitten pysyvät siinä asennossa, mihin ne harjataan. Demonstroin tätä myös videolla Instagram Storyssani ja olen tallentanut pätkät Highlightseihin (Brow Lift). Sieltä voi myös kurkkia päivityksiä siitä, miten laminointi vähitellen lähtee kulmistani, sillä tulen päivittämään Storya vielä lisää aiheesta.

Liftaava vaikutus katoaa kulmista, kun karvat uusiutuvat. Tulokset vaihtelevat tietysti sen mukaan, miten nopeasti karva kasvaa ja uusiutuu, mutta yleensä hoito kestää kulmissa noin 4-6 viikkoa.

Ennen ja jälkeen kulmien laminoinnin / Yumi Brow Lift

Kun katsoo ennen kuvia, näkee selvästi ne itsepäiset karvat, jotka kasvavat alaspäin. Laminoinnin jälkeen ne osoittavatkim ylöspäin ja voidaan harjata ylös tai sivulle.

 

Olen nyt jo ihan koukussa tähän hoitoon! En ole käyttänyt paljon meikkiäkään kulmissa, sillä ne näyttävät hyvältä sellaisenaan. Mutta myös meikkaaminen on helpottunut, kun kulmissa on selkeä muoto. Aion ihan varmasti ottaa hoidon uudestaankin. Ihan loistava vaihtoehto lomalle, häihin – tai ihan vaan piristämään itseään tässä harmaudessa.

No brow makeup needed with brow lamination.
Kulmat voi jättää meikkamatta laminoinnin jälkeen.

Kotihoito kulmien laminoinnin jälkeen – Yumi Keratin Lash Lift Mascara

On erittäin tärkeää hoitaa kulmakarvoja hoidon jälkeen, jotta tulos pysyy hyvänä. Permanenttiaine tietysti hieman kuivattaa, joten kosteuttava seerumi pitää karvat kunnossa. Tämä myös pidentää laminoinnin pysyvyyttä. Otin itse myös pian brow liftin jälkeen kestotaivutuksen ripsiin, joten olen käyttänyt seerumia ripsissä ja kulmissa. Silmäni ovat yleensä herkät, mutta tästä ei ole tullut mitään reaktioita. Joten sanoisin tuotteen sopivan myös herkkäsilmäisille.

 

Kulmien ja ripsieni takana on ihana Viivi Nätti Töölössä. Luotan Viiviin myös sokeroinnissa, joka kuukausi. Lämmin suositus.

Viivin kauneushuone / Nätti Töölö
Topeliuksenkatu 7
00250 Helsinki
@viivin_kauneushuone

Share:
Pin Share

2 Comments

  1. Yeah it suits you well, the after result is amazing! I’m confused, if we do Brow Lifting surely new hair would come out soon, so how you deal with it? Or maybe Brow lifting has an effect to the skin where new hair won’t come out that soon?

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2021-03-04

      Thank you! Yeah, the brow hairs renew naturally. So it depends how fast your brow hairs grow, how long the results last. And they slowly start to grow back so you will then have a few hairs that grow in the natural direction. I don’t think it looks bad at all, it’s just that as time goes on, less of your brow hairs will be staying in the upwards direction.

      I have a highlighted video on my Instagram (Brow Lift) where you can see how my brows looked at 2 and 3 weeks, if you’re interested. 🙂 My IG is @charlottaeve.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top