Kulmien laminointi / Brow Lift – parhain kauneushoito kulmillesi

Hoito saatu

 

Kulmien laminointi on juuri sellainen kauneushoito, jonka takana voin seistä. Siinä on kyse omien luonnollisten piirteiden korostamisesta. Oikeastaan mitään ylimääräistä ei lisätä – ja silti hoidosta jotenkin ihmeellisesti astelee pois ihan kulmakarvakuningattarena.

Tietyt pysyviä vaikutuksia tuovat kauneustoimenpiteet huolestuttavat minua hieman. En innostu hoidoista, joissa ilmettä muutetaan radikaalisti. Olen nähnyt niin monia epäonnistuneita microbladingilla tai pigmentoinnilla tehtyjä kulmia, että pysyn suosiolla kaukana niistä. Myös vuosien takaiset aivan liian näyttävät ripsienpidennykset (siis myös itselläni olleet) nyt hirvittävät. Kasvot muuttuvat, liikkuvat ja ikääntyvät – ja siinä on tarpeeksi syytä itselleni olla tekemättä mitään liian pysyvää.

Mutta heti kun kuulin kulmien laminoinnista eli brow liftistä, olin ihan mukana. Ehkä myös siksi, että olen Yumi Lash Liftin suuri fani ja tiesin lopputuloksen olevan melko luonnollinen.

Kulmien laminointi – Yumi Brow Lift kokemus

Kulmien laminoinnissa kulmakarvat harjataan ylöspäin ja kiinnitetään niin, että ne pysyvät kohotettuina. Käytännössä siis karvan rakenne rikotaan, jotta se pehmenee ja se voidaan kiinnittää uuteen asentoon. Tiedättekö ne ärsyttävät karvat, jotka sojottavat aina rivistä ulos? Kulmien laminointi on täydellinen hoito, sillä karvan kasvusuunta voidaan muuttaa. Se on ihan mielettömän hyvä vaihtoehto sellaiselle, jolla on tuuheat ja itsepäiset karvat, mutta myös sellaiselle, jolla on ohuemmat ja hennommat karvat. Omat kulmani ovat luonnostaan aika ohuet ja ei sieltä tuuheimmasta päästä, mutta tämän hoidon ansiosta olen saanut nauttia tuuheista ja pöyhkeistä kulmista. Hoito sisältää myös muotoilun ja värin.

Yumi Brow Lift hoidon vaiheet:
1. LE LIFT – muuttaa karvan rakennetta, jotta se voidaan muotoilla uudelleen.
2. LE FIX – kiinnittää karvan uuteen haluttuun suuntaan ja muotoon.
3. LE SERUM – hoitaa ja kosteuttaa karvaa.

Rehellisesti sanottuna en osannut odottaa näin hyvää ja merkittävää lopputulosta kohdallani. Ajattelin kulmieni näyttävän vähän siistimmiltä ja ehostetuimmilta, mutta tulos oli odotettua parempi. Välittömästi hoidon jälkeen efekti on voimakkaimmillaan, sillä väri tarttuu hieman ihoon. Älä säikähdä. Kulmia ei saisi kastella 24-48 tuntiin, jonka jälkeen ne voidaan pestä ja niille voi laittaa myös meikkiä. Pesun jälkeen lopputulos on paras, kun värikin on irronnut ihosta.

 

brow lamination treatment review

Kulmat ennen laminointia ja kulmat viikko laminoinnin jälkeen.
day after brow lamination
Päivä laminoinnin jälkeen. Tässä kohtaa en vielä ollut pessyt kulmia, vain harjannut ne läpi.

Odotin itse noin 30 tuntia ennen kuin kastelin kulmat ja sen jälkeen kulmat näyttivät vielä paremmilta. Opin, että liftaavaa vaikutusta voi säätää hieman itse. Kulmat voi siis harjata joko suoraan ylös tai vähän sivuunpäin. Kun kulmat kastuvat ne eivät tietenkään sojota ylös, vaan ne täytyy harjata. Mutta ihmeellistä on, että karvat tosiaan sitten pysyvät siinä asennossa, mihin ne harjataan. Demonstroin tätä myös videolla Instagram Storyssani ja olen tallentanut pätkät Highlightseihin (Brow Lift). Sieltä voi myös kurkkia päivityksiä siitä, miten laminointi vähitellen lähtee kulmistani, sillä tulen päivittämään Storya vielä lisää aiheesta.

Liftaava vaikutus katoaa kulmista, kun karvat uusiutuvat. Tulokset vaihtelevat tietysti sen mukaan, miten nopeasti karva kasvaa ja uusiutuu, mutta yleensä hoito kestää kulmissa noin 4-6 viikkoa.

Ennen ja jälkeen kulmien laminoinnin / Yumi Brow Lift

Kun katsoo ennen kuvia, näkee selvästi ne itsepäiset karvat, jotka kasvavat alaspäin. Laminoinnin jälkeen ne osoittavatkim ylöspäin ja voidaan harjata ylös tai sivulle.

 

Olen nyt jo ihan koukussa tähän hoitoon! En ole käyttänyt paljon meikkiäkään kulmissa, sillä ne näyttävät hyvältä sellaisenaan. Mutta myös meikkaaminen on helpottunut, kun kulmissa on selkeä muoto. Aion ihan varmasti ottaa hoidon uudestaankin. Ihan loistava vaihtoehto lomalle, häihin – tai ihan vaan piristämään itseään tässä harmaudessa.

No brow makeup needed with brow lamination.
Kulmat voi jättää meikkamatta laminoinnin jälkeen.

Kotihoito kulmien laminoinnin jälkeen – Yumi Keratin Lash Lift Mascara

On erittäin tärkeää hoitaa kulmakarvoja hoidon jälkeen, jotta tulos pysyy hyvänä. Permanenttiaine tietysti hieman kuivattaa, joten kosteuttava seerumi pitää karvat kunnossa. Tämä myös pidentää laminoinnin pysyvyyttä. Otin itse myös pian brow liftin jälkeen kestotaivutuksen ripsiin, joten olen käyttänyt seerumia ripsissä ja kulmissa. Silmäni ovat yleensä herkät, mutta tästä ei ole tullut mitään reaktioita. Joten sanoisin tuotteen sopivan myös herkkäsilmäisille.

 

Kulmien ja ripsieni takana on ihana Viivi Nätti Töölössä. Luotan Viiviin myös sokeroinnissa, joka kuukausi. Lämmin suositus.

Viivin kauneushuone / Nätti Töölö
Topeliuksenkatu 7
00250 Helsinki
@viivin_kauneushuone

Yumi kestotaivutus

yumi lash lift before after

Yhteistyössä Kosmetologi Viivi

Kestotaivutus on täydellinen vaihtoehto heille, jotka eivät halua ripsienpidennyksiä tai eivät voi ottaa niitä jostain syystä. Yumi lash lift boostaa omia ripsiäsi taivutuksella sekä sävyllä, joten lopputulos on aina luonnollinen.

Minulla on ollut ripsienpidennykset noin puoli vuotta, mutta vähän aikaa sitten käännyin tämän hieman luonnollisemman vaihtoehdon puoleen. Ja olen iloinen että tein niin. Nyt kun pidennykset on poistettu ja kestotaivutus tehty omille ripsille – on jotenkin kokonainen olo. Taisin vähän ikävöidä omaa luonnollista tilaani. Kuka olisi arvannut, että ripsien kestotaivutus tekisi niin ison eron?

No, itse asiassa arvasin sen, sillä minulla on luonnostaan suorat ripset. Mutta silti – tulokset ovat vielä paremmat, mitä odotin!

lash lift

Yumi kestotaivutus

 

Itselläni on luonnostaan värittömät ja suorat ripset, joten jos näkisit minut kadulla kävelemässä ilman meikkiä, saattaisit luulla, etten omista ripsiä. Mutta satun oikeastaan omistamaan aika kivan ripsirivistön, vaikka itse sanonkin. Ne vain ovat piilossa. Ja aika itsepäisiä, mitä tulee taivuttamiseen ja ripsivärin levittämiseen.

 

Ripsien kestotaivutus ja värjäyttäminen on tehnyt pienen, mutta huomattavan eron. Kun ripsissä ei ole mitään meikkiä, ne silti näkyvät vähän. Ja kun levitän niille ripsiväriä: Va-VOOM! Olen aina taistellut ripsientaivuttimien ja ripsivärien kanssa ja harva niistä tuntuu todella pitävän ripset taivutettuina. Joten nyt kun voin vain unohtaa sen osion ja mennä suoraan ripsiväriin – tanssin voitontanssia. Sitä paitsi, kerroinko ikinä siitä kerrasta, kun revin toisesta silmästä koko ripsirivistön taivuttumilla?  Jep, se tapahtui. Joten olen aika iloinen jättäessäni taivuttimet rauhaan.

Yumi kestotaivutus on mahtava, koska se ei vaadi juuri mitään ylläpitoa. Ripsistä ei tarvitse samalla tavalla pitää huolta, kuin ripsienpidennyksistä. Voin vain elää elämääni normaalisti. Pestä kasvoni ja poistaa silmämeikin huolehtimatta. Voin mennä suihkuun ja antaa veden iskeytyä kasvoille ja silmille. (Pliis kertokaa nyt joku, että edes vähän samaistutte tähän? Ripsien kanssa en ikinä mennyt kasvot edellä suihkun alle ja pesin ripset erikseen varovasti altaan luona!)

Yumi kestotaivutus toimenpiteenä on aika nopea ja kivuton. Ripset puhdistetaan, ne nostetaan pehmeää muottia vasten, liimataan siihen, sitten lisätään kahta eri ainetta, jonka jälkeen ripset vielä värjätään. Ainoa asia, joka pitää muistaa, on että ripsiä ei saa kastella 24 tuntiin toimenpiteen jälkeen. Sen jälkeen voikin elää ihan normaalia (mutta vähän parempaa, hah) elämää.

yumi lash lift procedure
Yumi lash lift: Ennen, välissä & jälkeen.

Kauan toimenpide kestää?
Se riippuu tekijästä, mutta siihen on hyvä varata 1-2 tuntia.

Näin ammattilaisena voin paljastaa, että se mikä toimenpiteessä kestää eniten, on liimausvaihe. On tärkeää saada ripset nättiin riviin kiinnitymään muottiin (kuten kuvassa näkyy – Viivi on huolellisesti liimannut ripset kauniiseen riviin). Joskus ripset voivat olla aika itsepäiset ja tarvitaan enemmän liimaa ja aikaa. Itse toimenpide aineiden ja värjäyksen kanssa ei kestä kauaa.

Kauanko taivutus kestää ripsissä?

Ripset pysyvät taivutettuina 8-12 viikkoa, riippuen ripsesi luonnollisesta elinkaaresta. Ripset uusiutuvat tavallisesti – ne putoavat yksitellen ja uusia kasvaa tilalle. Joten tässä yksi syy, miksi se on niin loistava vaihtehto pidennyksille. Kun minulla oli pidennykset, huolsin niitä kolmen viikon välein. Taivutus kestää jopa pari kuukautta!

Miten Yumi taivutus eroaa ripsipermanentista?

Ripsipermanentit ovat vähän vanhaa teknologiaa ja nykyisin suositaan kestotaivutuksia. Ero on siinä, miten hoito tehdään. Permanentissa ripset käännetään pyöreää tyynyä vasten – ja siinä on mahdollisuus sille, että ripset kääntyvät rullalle, iik. Tiedän tämän, koska olen tehnyt ripsipermanentteja asiakkaille. Onnistuneesti, onneksi, mutta mielestäni silti se on aikamoista sählinkiä. Yumi-kestotaivutuksessa ripset vain taivutetaan ylöspäin hieman kaarevalle muotille, joten ne eivät voi mennä rullalle. Mielestäni ripset myös näyttävät pidemmiltä Yumi-taivutuksella. Ja se on vain turvallisempi ja helpompi toimenpide.

lash lift

Olen jälleen todella tyytyväinen ripsiini. Ja pahoin pelkään, että on tapahtunut jo pieni koukuttuminen tähän tekniikkaan. Yumi-kestotaivutus, olet uusi suosikkini!

Ja täytyy se kai myöntää: nautin niin sanotun luonnollisen kauneuteni ehostamisesta, joten kun kasvoilla ei ole meikkiä, tunnen itseni vähän upeammaksi.

yumi lash lift

https://yumilashes.fi/

 

Kestotaivutus Viivillä maksaa 89€ ja siihen on hyvä varata 2 tuntia aikaa.

Varaa aika

Viivin kauneushuone / Nätti Töölö

Topeliuksenkatu 7
00250 Helsinki
@viivin_kauneushuone

Scroll to top