Pinkki ystävänpäivämeikki – tutorial

pink valentines day makeup tutorial

*mainoslinkki

 

Viime viikonloppuna katsoin kalenteria ja tajusin siirtyneeni jo toiseen kappaleeseen vuodessa 2020. Noin vain selviydyttiin tammikuusta. Tai olihan se ihan hyvä kuukausi, vain oudon harmaa ja sateinen.

Tänä vuonna haluan tehdä vielä enemmän meikkiohjeita kaikkiin eri vuodenaikoihin ja juhliin, joten silmäilen kalenteria siitäkin syystä. Helmikuun suurin juhla lienee ystävänpäivä. Vaikka juhla ei olekaan niin iso vielä Suomessa, juhlitaan nyt ainakin meikin kautta.

Pinkin käyttäminen oli aika yllätyksetöntä, mutta kovin tarpeellista. Tiesitkö, että pinkki luomiväri näyttää hyvältä oikeastaan kaikilla silmänväreillä? Se on erityisen imarteleva sinisille ja ruskeille silmille. Pinkki sopii myös vihreille silmille, mutta aavistuksen punaisempi sävy on vielä parempi.

 

valentine's day makeup pink

Pinkki meikkiohje ystävänpäivään

Tämä meikki on aika helposti saavutettavissa, sillä käytössä oli aurinkopuuteri varjostuksissa, poskipuna koko luomella ja korostuspuuteri vaaleana shimmersävynä. Eli luultavasti nämä tuotteet löytyvät jo meikkipussistasi, eikä tarvitse lähteä ostamaan pinkkiä luomiväriä. Tosin sekään ei ole huono vaihtoehto – juurihan todettiin pinkin olevan loistava silmämeikkivalinta. Jos valitset hieman hillitymmän poskipunan, meikistä tulee vähän luonnollisempi. Mikäli kirkas väri ei niin innosta, kannattaa myös kurkata viime vuoden ystävänpäivämeikkiohjeeni, jossa käytössä oli pronssia ja ruusukultaa.

pink valentines day makeup tutorial

 

  1. Ala varjostamaan silmää vaaleanruskealla. Levitä väri sinne, minne haluat pinkin värin loppuvan, eli yleensä luomivakoon. Jos silmäsi ovat syvällä tai luomet raskaat (niin kuin minulla), näet oikean kohdan kuvasta, eli hieman kulmaluun alle. Ruskea väri auttaa pinkkiä väriä sulautumaan ihonsävyyn paremmin. Pidin värin hyvin vaaleana. Siveltimenä oli iso pöyheä sivellin, Zoeva 221.
  2. Ala pakkaamaan pinkkiä väriä koko luomelle ja alaluomelle. Käytössä oli litteä elf 201 sivellin, joka on osoittautunut erittäin hyväksi ja edulliseksi löydöksi. Häivytä väri käyttäen pyöreähköä pöyhkeää sivellintä. Käytin Ecotoolsin sivellinsetin sivellintä.
  3. Lisää valoa keskelle luomea ja sisänurkkiin. Näin saat meikkiin kolmiulotteisuutta ja kirkkautta. Käytin NYXin uutta highlight tuotetta, jossa on jännä vähän geelimäinen koostumus. Se toimi oikein hyvin sormella levitettynä, ja tuntui jopa vähän metalliselta luomiväriltä.
  4. Rajaa silmät ihan ripsirajasta mustalla kajaalilla. Lisää ripsiväri ja olet valmis. Etenkin, jos ripiin on tehty lash lift (ihan paras hoito).

Jos haluat nähdä meikin teon videolla, kannattaa suunnata Instagram Storyn puolelle (tallennan storyn vielä kohokohtiin). @charlottaeve

pink eyeshadow on blue eyes makeup

Tykkäsin tästä meikistä itse kovasti! Käytössä oli kasvoilla samat tuotteet kuin luomillakin. Kokonaisuuden kruunasi MACin huulipuna, jonka sävy on ihanan uniikki.

valentines day makeup pink

TUOTTEET

*Benefit Hoola Bronzer
*Milani Baked Blush, Pink Delizioso
*NYX High Glass Illuminating Powder, Moon Glow
*Alima Pure Ink Eye Pencil
*Tony Moly Panda’s Dream Mascara

*Zoeva siveltimet (Zoevan siveltimet ovat hieman kalliimpia, mutta superhyviä. Näitä käytän eniten. Laadukkaita, kestäviä ja loistavia käytössä.)
*elf 221 sivellin (Vasta ensimmäinen kokeilemani elf-sivellin, mutta ainakin tämä oli loistava. Edullinen valinta.)
*Ecotools sivellinsetti (Ecotoolsin sivellinsetit ovat todella edullisia ja hyviä. Näitä olen antanut lahjanakin.)

*MAC Amplified Lipstick Girl About Town

 

P.S. Jos mietit, miksi kulmani näyttävät erilaisilta ja niin hyviltä (ei? vain minä?), se johtuu kulmien laminoinnista/brow lift hoidosta, jonka otin vastikään. Olen nyt jo ihan koukussa hoitoon.

valentine's day makeup pink

Share:
Pin Share

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top