2019

Vuonna 2019…

•  Kokeilin uusia lajeja: kuntonyrkkeilyä, kuntopotkunyrkkeilyä ja twerkkaamista. Jälkimmäinen näistä oli floppi.
  [Anna mennä, ylitä itsesi]
• Lensin ensimmäistä kertaa yksin ja vietin lomaa kolmen siskoni kanssa. Olen kyllä niin onnekas, kun voin kutsua siskojani myös ystävikseni.
• Juoksin puolimaratonin (tai sen matkan) siskojeni kanssa. Viimeisistä metreistä selvittiin hoilottamalla We are the championsia.

• Pidin hiuksiani luonnontilassa eli luonnonkiharana. Minusta ei ihan tullut sellaista kiharakuningatarta, kuin jotkut seuraamani instagram-gurut, mutta kuitenkin minut ja blogini mainittiin sen ansiosta suomalaisessa aikakauslehdessä! [Luonnonkihara 101 – Kiharan hiuksen hoitorutiini]

• Tunsin itseni erittäin mukavaksi omassa vartalossani –  ehkä parhaaksi, mitä olen ikinä tuntenut. Puhuin siitä myös täällä ja sain paljon positiivista palautetta (kiitos!) [Me too & Kehoni on kirjoitettu arvilla]

• Vietin ihanan kesän. Kesät tosin taitavat olla aina ihania, vai mitä? Täynnä loputonta valoa, seikkailuja ja gin & toniceja.
• Muutin ihanaan asuntoon, joka heti tuntui kodilta. En oikein vieläkään voi uskoa, että asun käytännössä unelma-asunnossani.

• Löysin uuden luovan harrastuksen: maalaamisen. Sitä haluan tehdä enemmän vuonna 2020.

• Kehityin kovasti blogini kanssa. Marraskuussa kävijöitä täällä oli jo yli 30 000! Intohimoni tätä blogia kohtaan on valtava. Haluan tämän paikan olevan uniikki, hyödyllinen, hauska, kiinnostava ja kaikkea sitä, mitä minä olen. Ehkä olen vihdoin jo ylpeä tästä projektista (ja sen ääneen sanominen on erittäin ok).

Mitä muuta? Syksy ja loppuvuosi ovat myös olleet vuoristorataa. Yritän aktiivisesti nauttia pienistä hetkistä ja todella arvostaa sitä, mitä minulla on. Minullahan on maailma. Minulla on elämäni rakkaus, iso perhe, niin upeat ja tärkeät ystävät ja lisäksi olen työn kautta tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin. Pääni päällä on katto ja olen terve. Voin juosta ja voin kirjoittaa. Sen haluan aina muistaa. Vaikka pilvisiä päiviä on paljon- ja ahdistus ja masennus nostavat päätään – minä olen vahva.

Kiitos universumi, tai mikä onkaan se, joka pitää jalat maassa.

Olen valmis tanssimaan vuoden 2019 loppuun – ja menemään kohti uusia seikkailuja vuoteen 2020.

Share: