Upean luonnollinen rusketus syksyyn

Kaupallinen yhteistyö: Vita Liberata

Vilkutin kesälle heipat jo aikoja sitten, mutta tällä kertaa annoin rusketuksen jäädä. Tässäpä idea: entä jos pitäisit päivetystä yllä syksylläkin? Väitän, että valon vähentyessä kevyt rusketus purkista piristää jopa enemmän kuin kesällä.

Kaunis päivetys sopii täydellisesti lämpimien värien, syksyn meikkitrendien ja ylisuurten neuleiden kanssa yhteen. Luonnollisen näköinen rusketus näyttää muuten erityisen hyvältä tumman huulipunan kanssa, joka muuten saa helposti ihon näyttämään kalpeammalta kuin mitä se on.

Psst! Vita Liberata on sittemmin uudistanut brändiään ja pakkauksiaan, joten älä ihmettele vanhoja pakkauksia.

Luonnollinen päivetys syksyyn

En ole ikinä saanut niin paljon kehuja rusketuksestani, kuin Vita Liberatan tuotteita käyttäessäni. Luonnollisen näköistä päivetystäni ihastellaan ja hämmästellään varsinkin, kun kerron sen olevan peräisin vaahdosta. Täytyy tosin myöntää, että olen ensimmäistä kertaa jaksanut ylläpitää rusketusta melkeinpä koko ajan, aina keväästä saakka. Ja se johtuu ihan vain siitä, että tuotteita on niin ihanan vaivatonta käyttää!

Toki ihon kuorimisessa ja vaahdon levittämisessä koko vartalolle kuluu muutama minuutti, mutta siinä samassa tulee hoidettua vartalon ihoa. En varmasti ole ainut, joka välillä luistaa siitä. Nämä tuotteet innostavat hoitamaan ihoa paremmin! Syksy on parasta aikaa kodin hemmotteluhetkille. Rusketuksen levittäminen on vartalonhoitoa, jonka tuloksista voit nauttia viikon ja jopa kauemminkin.

Parhaat itseruskettavat Vita Liberatalta

Vita Liberatan tuotteet ovat 88% luonnollisia ja täysin hajusteettomia. Rusketuksen sävy on luonnollinen eikä yhtään oranssi. Olen melkein huijannut itseänikin. Sitten kuorin ihon ja muistan olevani oikeasti todella vaalea. Ja se on tietysti hyvä juttu, koska auringon antama rusketus tuo myös ihovaurioit ja rypyt. Tuotteita on erittäin helppo käyttää, niissä ei haise itseruskettava ja ne pitävät ihon pehmeänä. Ne ovat yksinkertaisesti parhaimpia kokeilemiani itseruskettavia.

Suosikkituotteeni on kirkas mousse, jolla saan yhdessä yössä upean värin iholle. Pidän myös kasvoille luonnollisen hehkun tuovasta seerumista, asteittain päivettävästä voiteesta sekä body blur tuotteesta.

(Tässä kuvassa näytän naapureillekin, että mulla on kyllä shortsit täällä alla.)

Vita Liberata Clear Mousse (Medium-Dark)

Kirkas vaahto on väritön ja hajuton. Se antaa värin 4-8 tunnissa, mutta itse jätän sen aina yöksi (ja kauneusunet venyvät joskus kahdeksaa tuntia pidemmäksikin). Se levitetään kintaan avulla pyörivin liikkein. Se kuivuu nopeasti, mutta ei liian nopeasti. Levitysaikaa on sopivasti, eli se ei jämähdä ihoon kiinni ihan saman tien, niin kuin jotkut tuotteet tekevät. On myös hämmästyttävän helppoa saada tasainen väri aikaan vaahdolla, vaikka se ei karttaväriä sisälläkään.

Upea rusketus kestää noin viikon tai vähän ylikin. Se kuluu huomaamattomasti pois – itselläni ei ikinä ole ollut mitään ongelmia epätasaisesti tai laikukkaasti lähtevän värin kanssa.

vita liberata invisi review

Kuinka levitän vaahdon & miten saada itseruskettava tasaisesti selkään

Muista kuoria iho ennen vaahdon levittämistä. Levitä se aina kuivalle iholle – eli älä käytä alla myöskään esimerkiksi kosteusvoidetta.

Levitän tuotteen pyörivin liikkein aloittaen sääristä ja lopettaen käsivarsiin. Levitän sen yksi alue kerrallaan, noin 1-2 pumppausta per alue. Eli: ensin pohkeet, sitten reidet, takamus, alaselkä, vatsa ja kyljet, dekoltee, selkä ja viimeiseksi käsivarret. Levitän vaahdon selkään hiusharjan avulla. Sujautan siis harjan hanskan sisään ja käytän sitä apuvälineenä, koska muuten en yletä.

Levitän itseruskettavan illalla, nukun yön sen kanssa ja aamulla käyn suihkussa. Joka kerta se kyllä ilahduttaa ja ihmetyttää, kun aamulla herää kauniin ruskettuneena. Pidän myös siitä, miten pehmeältä ja kosteutetulta iho tuntuu aina tuotteen käytön jälkeen. Vaahto sisältääkin kosteuttavia kasviuutteita – mm. aloe veran mehua, sheavoita ja hyaluronihappoa.

Tuote sopii myös kasvoille. Siinä tapauksessa kannattaa ihan kevyesti vain pyyhkäistä kasvot hanskalla. Älä lisää hanskaan lisää tuotetta, vaan hyödynnä siihen jäljelle jääneet jämät! Mielestäni helpompaa on silti käyttää kasvoille erikseen seerumia.

 

Osta:
*Vita Liberata Clear Mousse, Medium-Dark
*Vita Liberata Gold Tan Mitt Levityskinnas

Vita Liberata Fabulous Self Tanning Gradual Tan Lotion

Asteittain päivettävällä voiteella voi ylläpitää rusketusta. Se sopii täydellisesti myös yksin käytettäväksi, jos haluaa ihan kevyen värin. Päivetystä voi syventää käyttämällä voidetta useampana iltana peräjälkeen.

Kyseessä on erittäin kätevä 2-in-1 tuote, koska sillä voi korvata tavallisen vartalovoiteen ja bonuksena saa vielä kauniin sävyn iholle. Tätä suosittelen erittäin kalpeille ihoille tai sellaisille, jotka kaihtavat itseruskettavien käyttöä liian tumman värin pelossa. Luulen myös, että tästä tulee hittituote itselleni talveksi.

Voide on hajusteeton ja tuntuu ihanan kosteuttavalta. Sen aineosiin kuuluu aloe veran mehu, sheavoi ja hydrolysoitu silkki.

Osta:
*Vita Liberata Fabulous Self Tanning Gradual Tan Lotion

Vita Liberata Self Tanning Anti Age Serum

Suosikkejani kasvoille ovat itseruskettavat tuotteet, jotka voin ottaa mukaan oman ihonhoitorutiinini sekaan luontevasti. Vita Liberatan seerumin voi annostella tippoina kosteusvoiteen sekaan, mikä käy itselleni paremmin kuin hyvin. Seerumissa on hieman geelimäinen koostumus ja se tuntuu erittäin silkkiseltä iholla. Ainesosiin kuuluu mm. marulaöljy ja kurkku sekä ruusu-uutteet.

Parasta tuotteessa on se, että rusketuksen syvyyden voi määrittää itse. Itselleni riittää yleensä muutama tippa, mutta tuotetta voi käyttää myös seerumina, jolloin väristä tulee vielä hieman syvempi.

Osta:
*Vita Liberata Self Tanning Anti Age Serum

 

Vita Liberata Body Blur Instant Skin Finish

Jos seuraat Instagram stoorejani, olet saattanut törmätä tähän tuotteeseen. Body blur on loistava pikameikki vartalolle, jolla saa luonnollisen päivetyksen iholle saman tien. Levitän tätä juhlia varten sääriin ja dekolteelle. Tällä on myös helppo korjata kaulan ja kasvojen sävyeroa. Ainakin itselläni kasvot ovat hieman keränneet päivetystä, mutta kaula on aina aika kalpea. Tällä saan kaulan ja dekolteen ihon sopimaan kasvojen ihon kanssa yhteen!

Tuote ei sisällä itseruskettavia aineosia, eli se peseytyy vedellä pois. Sävyjä löytyy muutama, itselläni on käytössä Latte Light.

Osta:
*Vita Liberata Body Blur Latte Light

Ja siinä tulikin suosikkini Vita Liberatalta! Olet varmasti tähän mennessä jo törmännyt brändiin ja voin vakuuttaa, että ne ovat kaiken hehkutuksen arvoisia.

 

Haluan myös toivottaa teille ihanaa alkanutta syksyä! Vaikka tämä onkin kiireistä aikaa monelle, niin muista myös pitää huoli itsestäsi ja nauttia pienistä kivoista hetkistä. Aion itse pitää kiinni teehetkistäni parvekkeella, hemmotella vartaloani näillä tuotteilla, syödä niin monta illallista kynttilänvalossa kuin mahdollista ja koitan jaksaa myös käydä sateisilla kävelylenkeillä edes muutaman kerran.

 

PARHAAT ITSERUSKETTAVAT KASVOILLE JA VARTALOLLE

 

parhaat itseruskettavat kasvoille ja vartalolle

 *mainoslinkki

 

Parhaat itseruskettavat on valittu – ja ne on listattu tässä! Niitä on helppo käyttää, ne antavat luonnollisen värin ja ne eivät haise.

Mitä tulee itseruskettaviin, niissä todella on eroja. Juuri ennen tämän postauksen tekemistä kokeilin uutta tuotetta (tai no, vanhaa suosikkia, jossa oli nyt uusi “paranneltu koostumus”) ja se oli ihan katastrofi. Haju oli kamala, koostumus oli tahmainen eikä se imeytynyt ikinä, väri oli ihan ok ja suihkussa jouduin käymään muutaman kerran, että sain hajun irti ihostani.

Mutta hei, olen valmis ottamaan yhden osuman tiimin puolesta ja kokeilemaan tuotteita teidän puolestanne. Voitte myös olla varmoja, että olen tosissani, kun puhun parhaimmista itseruskettavista.

best self tanners beauty blog

Parhaimmat itseruskettavat

Hyvä itseruskettava on kuin näkymätön ystävä. Vaivaton ja luotettava. Se antaa luonnollisen näköisen värin, on mukava käyttää eikä haise. Lopputuloksena kaunis rusketus, joka häipyy iholta tasaisesti.

Käytän itse eri tuotteita vartalolle ja kasvoille. Jos sinulla on minkäänlaisia iho-ongelmia, suosittelen valitsemaan eri tuotteen kasvoille. Oli kyse sitten epäpuhtauksista tai kuivasta ihosta. Lisäksi väri kuluu nopeammin kasvoilta, joten on ihan kätevää sekoittaa ihonhoitotuotteiden mukaan itseruskettava. Vartalolla rusketus säilyy pidempään, 1-2 viikkoa.

Kaikki tuotteet yhtä lukuunottamatta ovat luonnonkosmetiikkaa, joten tästä postauksesta löydät parhaat luonnolliset itseruskettavat. Tiesitkö muuten, että kaikissa itseruskettavissa se ruskettava aine on luonnollinen ja peräisin sokeriruo’osta?

Vita Liberata invisi best self tanner

PARHAAT ITSERUSKETTAVAT KASVOILLE

Tässä ovat parhaaksi testaamani itseruskettavat tuotteet kasvoille. Alempana tuotteista arviot.

*Vita Liberata Fabulous Self-Tanning Mist
*Zuii Organic Gradual Tan Face Water
*Eco By Sonya Face Tan Water
*Clarins Radiance-Plus Golden Glow Booster

Ne ovat kaikki erittäin kevyitä koostumukseltaan – joko kasvovesimuodossa tai ruskettavina tippoina. Kaikilla meillä on erilainen ihotyyppi ja tarpeet. Nämä tuotteet sopivat kuitenkin jokaiselle, sillä ne voidaan sekoittaa omien ihonhoitotuotteiden mukaan.

vita liberata fabulous self tanning mist review

Vita Liberata Fabulous Self-Tanning Mist

Vita Liberatan itseruskettava suihke sopii niin vartalolle kuin kasvoille, mutta parhaimmillaan se on mielestäni kasvojen ja dekolteen alueella.

Koska kyseessä on vesipohjainen suihke, sekoitan sen usein kasvoveden tai seerumin sekaan. Yksi suihkaus riittää itselleni käytettäväksi muutaman kerran viikossa, jotta kasvoilla pysyy kevyt sävy. Väriä voi kuitenkin syventää käyttämällä sitä vaikka joka ilta – tai suihkimalla vähän enemmän tuotetta. Kuvassa levitän tuotetta vartalolle kintaalla (jos käytät sitä vartalolle, niin se on paras tapa!), mutta kasvoille levitän sen tosiaan ihan vaan käsin voiteen tai kasvoveden mukana.

Fabulous suihke sisältää mm. aloe veran mehua, kahvipavun uutetta ja hyaluronihappoa.

Isohko pullo on erittäin riittoisa ja kestää käytössä kauan.

*Vita Liberata Fabulous Self-Tanning Mist (Olet kaunis)

Zuii Organic Gradual Tan Face Water

Zuiin Gradual Tan Face Wateria suosittelisin sellaiselle, joka vähän pelkää itseruskettavia. Tällä ei voi epäonnistua! Sen antama väri ei ole ihan niin intensiivinen (mutta sitä voi toki hieman kerrostaa muutaman päivän ajan) ja näyttää erittäin luonnolliselta. Koostumus on kevyt, hieman geelimäinen vesi. Tuntuu raikkaalta kasvoilla ja kosteutustehoja antavat bambumehu ja jojobaesterit.

Tämä on kasvovesi, joka levitetään iholle ennen voidetta. Levitän sen sormin. Sopii hyvin myös dekolteelle ja olkapäille, jos rusketus on päässyt jo häipymään iholta. Täydellinen jokapäiväiseen käyttöön.

*Zuii Organic Gradual Tan Face Water

 

Eco By Sonya Face Tan Water

Eco By Sonyan Face Tan Water on klassikko, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kyseessä on syvän rusketuksen antava kosteuttava kasvovesi. Zuiin kasvoveteen verrattuna tämän on vetisempi (ja antaa enemmän väriä). Tämä myös sopii kaikille ihotyypeille, jopa aknelle. Sisältää aloe veraa ja hyaluronihappoa.

Tämän suosittelen levittämään vanulapulla. Vinkki: jos haluat hieman keventää väriä, kastele vanulappu ensin vedellä ennen kuin otat siihen ruskettavaa kasvovettä.

*Eco By Sonya Face Tan Water (Lyko)
*Eco By Sonya Face Tan Water (twistbe)

 

Clarins Radiance-Plus Golden Glow Booster

Clarins Golden Glow Booster tipat ovat kätevä vaihtoehto kasvoille. Ne ovat helppokäyttöisiä: sekoita vain muutama tippa kosteusvoiteen mukaan iltaisin ja levitä koko kasvoille sekä kaulalle. Rusketuksen syvyyttä voi helposti säätää, riippuen tippojen määrästä.

Tipat sisältävät rauhoittavaa aloe veraa, mikä sopii paremmin kuin hyvin kesään (oikeasti se on kyllä suosikki raaka-aineeni läpi vuoden).

Huom, näissä on Clarinsin tyyliin tuoksua mukana!

Pakkaus on kaunis, sekä pienen koonsa vuoksi kätevä myös reissussa.

*Clarins Radiance-Plus Golden Glow Booster

best self tan review

 

PARHAAT ITSERUSKETTAVAT VARTALOLLE

Parhaat löytämäni itseruskettavat tuotteet vartalolle tulevat tässä. Alempana vielä arviot.

*Vita Liberata Clear Mousse
*Vita Liberata Self Tan Heavenly Elixir Tanning Lotion
*Eco By Sonya Cacao Tanning Mousse
*minetan Ultra Dark Violet Foam

Kaikki näistä ovat erittäin kevyitä, joten ne imeytyvät ihoon ihanasti eivätkä tunnu tahmealta.

Muista levittää itseruskettava levityskintaalla.
*Zuii Organicin levityskinnas ja *Vita Liberatan kinnas ovat hyviä vaihtoehtoja.

vita liberata invisi best self tan

Vita Liberata Foaming Tan Water Invisi

Vita Liberatan invisi mousse on aivan huikea tuote. Se on hajusteeton ja kirkas – siis levitysvaiheessa melkein näkymätön iholla. Mousse kuivuu erittäin nopeasti ja ei tunnu oikeastaan miltään iholla. Nopeasta kuivumisajasta huolimatta tällä saa tasaisen sävyn.

Levitän moussen illalla iholle, nukun yön hyvin, ja aamulla herään täydellisen rusketuksen kanssa. Ja käyn suihkussa. Olen nykyisin kokenut nämä yön yli vaikuttavat ruskestustuotteet käytännöllisimmiksi, koska aamuun mennessä rusketus on tekeytynyt jo täyteen väriinsä. Lyhyemmän vaikutusajan tuotteet jatkavat nimittäin iholla vielä tekeytymistään.

Sävy on ihanan luonnollinen – vaikkakin kauniin päivettynyt. Käyttämäni sävy on Medium Dark. Tätä olen käyttänyt oikeastaan läpi vuoden, koska se on niin ihana ja helppokäyttöinen. Luottotuote!

*Vita Liberata Clear Mousse
*Vita Liberata Invisi Foaming Tan Water (lookfantastic)

vita liberata best self tan

Vita Liberata Hevenly Elixir Tanning Lotion

Tämä tuote yllätti minut niin positiivisesti, että kirjoitin siitä oman arvostelunsa. Heavenly Elixir on voidemainen tuote, joka antaa syvän värin vain yhdessä yössä. Tuote sisältää karttavärin, mistä voi olla apua voiteen tasaisessa levittämisessä.

Voidemaisen koostumuksen lisäksi poikkeuksellista tässä on vahvahko makea tuoksu (tavallisesti vahvat tuoksut eivät sovi nenälleni). Kuitenkin tuoksun positiivinen puoli on se, että se peittää täysin sen miedonkin itseruskettavan vivahduksen, joka rusketuksen tekeytyessä iholle muodostuu.

Koostumus on kosteuttava, eli kuivalle iholle hyvä vaihtoehto.

*Vita Liberata Self Tan Heavenly Elixir Tanning Lotion (Oletkaunis)
*Vita Liberata Heavenly Elixir Tanning Lotion (Lyko)
*Vita Liberata Self Tan Heavenly Elixir Tanning Elixir (lookfantastic)

Eco by sonya firming cacao mousse before after

Eco By Sonya Cacao Tanning Mousse

Eco by Sonyan mousse on se tuote, joka sai minut ihastumaan vaahtomaisiin itseruskettaviin. Luonnollinen vaahto on juuri niin hyvä, kuin miltä se kuulostaakin. Helppo levittää, tuntuu mukavalta iholla ja antaa todella luonnollisen värin. Vaahdoista tämä tuntuu kaikkein kosteuttavimmalta.

Suosittelisin tätä aloittelijoille, sillä rusketus ei kehity ihan niin nopeasti, kuin kahdessa muussa tuotteessa. Jätän tämän yleensä 2-3 tunniksi ja saan suunnilleen saman värin, kuin mitä muilla tuotteilla saan 1,5 tunnissa.

*Eco By Sonya Cacao Tanning Mousse (lyko)
*Eco By Sonya Cacao Tanning Mousse (twistbe)

minetan violet self tan 1 hour tan

minetan 1 Hour Express Tan Ultra Dark Violet

Tämän tuotteen mainitsin lyhyesti täällä, kun kirjoitin raskausarvista. Tämä itseruskettava vaahto on erittäin hyvää. Herää jopa ajatus, ettei minun tarvitse ehkä ikinä kokeilla suihkurusketusta, kun tällä saa jo niin ammattimaisen näköisen lopputuloksen.

Jätän yleensä tämän iholle 1,5 tunniksi ja sillä saan hyvän värin. Vaikutusajan voit päättää itse riippuen halutusta tummuusasteesta, 1-3 tuntia on suositus.

*minetan Ultra Dark Violet Foam
*minetan levityskinnas

best self tan for body and face

 

Päivitän listaa löytäessäni uusia hyviä itseruskettavia. Mikä on sinun suosikki-itseruskettavasi?

 

Scroll to top