Syyskuun suosikit

september favorite products

innisfree no sebum the best powder

Syyskuu on ollut kiva ja mitä tulee kosmetiikkaan, ovat kesäiset tuotteet vaihtuneet sellaisiin, jotka soveltuvat paremmin kylmempään ja pimeämpään ilmaan. Mutta pidemmittä puheitta, tässä suosikkituotteeni syyskuulta. Mukana on uutuuksia, kuin myös vanhoja luottotuotteita.

Suurin osa tuotteista on pr-näytteitä.

christina aquilera signature

Christina Aquilera Signature Eau De Parfum*

Tähän tuoksuun liittyy nolo tarina. Muistan, kun ensimmäistä kertaa näin tämän ja ihastuin siihen välittömästi. Halusin sen itselleni, mutta minulla ei ollut rahaa tuolloin. Sitten näin sen parhaan ystäväni hyllyllä ja olin superkateellinen – vähän vihainenkin. (Todella epäkypsää käytöstä ja täysin mun vika, anteeksi ystävä, olet rakas!). Tämän jäkeen annoin asian vaan olla ja yritin unohtaa tuoksun. Mutta miten voisin? No, en voinutkaan. Se oli aina toivelistalla. Lopulta kymmenen vuoden jälkeen ostin sen. Tajusin, että minulla voi olla sama tuoksu jonkun toisen kanssa, koska se joka tapauksessa tuoksuu erilaiselta ihollani. Tuntui muuten mahtavalta pystyä ostamaan tuoksu ihan omalla rahalla. Tuoksua itsessään kuvataan näin: “Kimppu peoneja ja jasmiinin kukkia rikastettuna kermaisella vaniljalla.” Rakastan kaikkea vaniljaista. Tulen todellakin ostamaan uuden pullon, ennen kuin vanha ehtii loppua. Ehkä ostan sen joululahjaksi itselleni jälleen.

all good things lush

LUSH all good things solid perfume

Oli pakko valita tähän vielä toinen tuoksu – tämä on niin syksyinen. Tämä tuoksuu hattaralle ja mustapippurille monen muun jutun lisäksi. Tuoksua on oikeastaan vaikea kuvata –  se on rikas ja todella uniikki. Tuoksu on kiinteä ja mukana on glitteriä, joten tämä jättää iholle kimalletta. Täytyykö sanoa enempää? Kaikkia hyviä asioita tässä.

oright caffeine shampoo

O’Right Caffeine Shampoo

Sain tässä kuussa osallistua O’right hiustuotteiden lanseeraustilaisuuteen. Tilaisuus oli todella kiinnostava ja sain kuulla toimitusjohtajan tarinan tämän vihreän ja ekologisen hiutuotesarjan takana. Brändi on taiwanilainen ja mikä on siistiä tuotteissa on se, että pakkaukset ovat biohajoavia. Shampoopullossa lukeekin “tree in a bottle”, mikä tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että pullon pohjassa on siemeniä, jotka voidaan kasvattaa puiksi. Shampoo itsessään on hellävarainen, kosteuttava ja ihanan tuoksuinen. Siinä on kevyt kahvin aromi, mutta enemmän se vain tuoksuu puhtaalle. Tämä on oikeastaan saanut jopa miettimään minut laittamaan vaihtoon aikaisemman suosikkishampooni, joka on mainittu täällä.

oright caffeine hair oil
O’Right Recoffee Hair Oil

You had me at coffee. Tämä tuoksuu herkulliselle. Kahvipavuille. Se, plus se fakta, että se silottaa pörröisen tukkani tekee minut aika iloiseksi. Hiukseni vaatii paljon kosteutta ja käytössä on aina joku öljy.

warpaint teeth whitener review

Warpaint Natural Teeth Whitener*

Tästä tuotteesta olen kirjoittanut itse asiassa aikaisemmin, joten arvion pääset lukemaan tästä postauksesta. Olen käyttänyt tätä nyt taas tehokuurina kahden viikon ajan noin joka toinen päivä ja tulokset ovat nähtävissä alla olevassa kuvassa. Se todella kirkastaa hymyä.

warpaint results

Kasvoilla Missha Perfect cover BB sävyissä 21 & 27, puuteroitu Innisfreen no-sebum mineral puuterilla.

Missha Perfect Cover BB Cream

Tästäkin olen kirjoittanut aikaisemmin, mutta oli pakko valita se kuitenkin tämän kuu suosikkeihin, sillä se on ollut ahkerassa käytössä. Tämä BB-voide on loistava iholleni juuri nyt – se tuntuu pehmeältä ja hoitavalta, peittäen loistavasti kaiken ja pysyen oikeasti paikoillaan. Ainakin kun yhdistän sen tähän puuteriin:

missha perfect cover combination skin

Innisfree no-sebum mineral powder

Voinko julistaa tämän parhaaksi puuteriksi maailmassa?  Tällä hetkellä omassa meikkikokoelmassani se on juurikin sitä, paras omistamani puuteri. Se on todella kevyttä ja hienojakoista, mikä saa sen näyttämään todella pehmeältä, jopa blurratulta iholla. Se pitää kiillon kurissa hämmästyttävän hyvin. Puuteri on hennosti mintun tuoksuinen, mikä on kiva. Pakkauksen ulkonäöstä en tykkää, mutta se ei olekaan jotain, jota pidän esillä.

dermosil carrot oil

Dermosil Carrot Oil

Vartaloöljyt ovat loistavia pitämään vartalon ihon pehmeänä ja nuorekkaana. Etenkin, kun ne tulevat suihkepulloissa. Tuntuu, että voin vain nopeasti suihkuttaa tätä kaikkialle ja laiskasti levittää sen jotakuinkin kaikkialle. Tai – voin hemmotella itseäni ihanalla hieronnalla ja ottaa aikani operaation kanssa. Vartalon ihon kosteuttaminen on vähän niin kuin meditoimista: vartalon kiittämistä rankasta työstä ja sen rakastamista sellaisena kuin se on. Tässä parasta on myös makea tuoksu – tehden siitä suosikkini. Tykkään myös yksinkertaisesta pakkauksesta, joka oranssin öljyn kanssa toimii tosi kivasti.

Jos et pidä makeista tuoksuista, tykkäät varmaan enemmän Dermosilin Nature Oilista – siinä on neutraalimpi ja vähän metsäisempi tuoksu.

september beauty favorites

Millainen sinun syyskuusi on ollut? Mikä on sinun suosikkituotteesi tässä kuussa?

Täytyy sanoa, että minun Syyskuu on ollut aika mahtava töiden osalta. Paljon uusia mahdollisuuksia tulossa tänne päin. Henkilökohtainen elämä voi myös hyvin ja ihania juttuja on tulossa. Toivottavasti sulla on kiva viikonloppu!

Niin – ja jos mietit, niin kuvassa huulilla oleva huulipuna on  Zuiin Sugar Plum.

*mainoslinkki

Share:
Pin Share

2 Comments

  1. IndieAna
    2017-10-01

    That perfume bottle is stunning! xx

    Indie// In Search of the Holy Grail

    Reply
  2. Sofia
    2017-10-02

    That lush solid perfume sounds amazing!

    xx Sofia | SOFIAADOT

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top