Lukeeko kukaan enää runoja?
Olen aina rakastanut niitä. Mitä ikinä elämässäni onkaan ollut meneillään, olen tottunut kaataamaan syvimmät ajatukseni ja tunteeni niihin. Ihastunut niiden vapauteen ja säännöttömyyteen. Unohtanut pisteet, täydelliset lauseet tai isot alkukirjaimet. Aloin kirjoittamaan runoja kahdeksanvuotiaana. Yksi salainen haaveeni elämässä on ollut julkaista oma runokirja. Joten miksi en aloittaisi runojen julkaisua täältä, blogistani.
Kirjoittamiani runoja
Kylpyvesi kyynelistä
Vielä mä rakennan kauniin paratiisin
palmuista ja hiekkarannoista
Siellä mun kynnet on samaa sävyä
tummansinisen taivaan kanssa
ja silmät ohjelmoitu bongaamaan
just ne hehkeimmät tähdet tuolta ylhäältä
Kävellessäni näen vain päämääräni,
istuessani ajattelen vain ja ainoastaan nousemista,
mutta kaatuessani en kai nähnytkään eteeni
Kalliolla maatessani hiukset hulmuavat peittonani
vaikka kasvoillani ei olekaan enää mitään salattavaa
paitsi valkoinen kangas ja violetit verhot
Aamulla nousen auringonnousuun ja illalla
hiivin varovasti kylpyhuoneeseen muita herättämättä
kylpyvesi kyynelistä
**
Ja minulla on tähdet
Olen väsynyt
ja se on sellaista väsymystä, joka ei lähde nukkumalla
Olen kulahtanut ja käytetty
En mitään niin kuin lintuparvi, joka lentää täydellisessä muodostelmassa, luultavasti huvin vuoksi
En mitään niin kuin aallot laulamassa kehtolauluaan,
nekin ovat samaa merta,
tyynellä tai myrskyllä
Ja kaksikymmentäkuusivuotiaan sanomana sen pitäisi kertoa jo jotain
Olen väsynyt, koska sanoin ei
Mutta kuulit vain
.
Olen vihainen, koska minun piti aina käyttää isoja tossuja, aikuisten kokoa
En ikinä saanut uusia pinkkejä kenkiä, kimaltavin perhosin koristeltuja
ei ihme, että maalasin seinät niillä kun muutin kotoa seitsemäntoistavuotiaana
Olen uuvuksissa ja rikki
En saanut asua onnellisessa kodissa,
molemmat vanhemmat ja terve ego, valmiina maailmanvalloitukseen
Yritimme tehdä siitä onnellista
ja tarpeetonta kai sanoa ettemme aina ihan onnistuneet
Olen väsynyt,
Niin kuin olen ollut niin monta kertaa aikaisemminkin
En syytä itseäni siitä, että halusin heittää minut pois
Ja elän uutta elämää,
elämää jonka sain ihan itselleni
Kun päätin, että selviän sittenkin
Ymmärrän tosin nyt, että se on sama, vain pidempi tarina
Olen sammunut
Humaltunut ja toivoton
Mutta kuulit vain
.
“Olet aina väsynyt”, ystävä sanoi
“Niin olenkin”, hänen äitinsä vastasi
“Ja se ei lähde nukkumalla”, ystäväni jatkoi
“Ei tosiaankaan lähde”, hänen äitinsä totesi
Ja siinä hetkessä ymmärsin olevani väsynyt myös
eikä minulla ollut edes ikää tai titteliä sen tueksi
Ei ollut isoäitiä, tätiä tai setää
Ei edes opettajia nähtävästi
Minulla on näkymättömyysviitta
Minulla on paperi ja kynä
Ja minulla on tähdet
Olen väsynyt,
en siksi että jotain tapahtui
Vaan kaikesta siitä
ja yksi viidestä
En syytä itseäni siitä, että halusin heittää minut pois
Minulla on sanoja, joilla muodostaa vaikeita lauseita,
häpeää, jota yritän heittää ulos ikkunasta
Minulla on lämmin tuulahdus,
lupaus hyvästä mahdollisuudesta, jonka täytyy tulla suuntaani kohti
Minulla on aikaa,
minulla on rakkautta
Olen väsynyt,
ja se on sellaista väsymystä, joka lähtee myötätunnolla
Ja kolmannella kahvikupilla aivojeni pitäisi kyllä tietää
Otan jokaisen päivän ja haasteen kuin se tulee,
yritän olla laskematta kuinka monta ja miten usein
Joten kuuntele nyt:
En tullut näin pitkälle
uhrina
vaan selviytyjänä
“Se on surullista vain, jos ajattelet, että se on surullista”, ystäväni sanoi
Ja vaikka en voi muuta kuin ajatella sen olevan sydäntäsärkevän surullista,
odotan huomista
Koska kun en ole väsynyt,
saan päättää mitä tapahtuu
Ja miltä kaikki tuntuu
Uudelta, vanhalta, tai joltain siltä väliltä
Tyyneltä tai myrskyltä
**
Sinä et ole niin heikko kuin luulet olevasi
Sinä et ole niin heikko kuin luulet olevasi
Sinä et ole niin hauras ja ujo
Jos tuuli puhaltaisi lävitsesi
se korkeintaan
saisi sinut palelemaan
vähän
Et ole niin heikko
Sinä seisot kauniiden ja rohkeiden joukossa
Tanssit tähtien kanssa ja
jos sade ropisisi päällesi
tanssisit vain pisaroiden mukana
Etkö?
Tiedän, että haluat
koska jos tuuli voisi sinut puhaltaa kumoon
Et yhä seisoisi siinä niin suorassa
Et ole niin heikko kuin luulet olevasi
Et ole rikkinäinen tai paha
Olet mestarin teoksesta
Olet auringonpaiste yöllisessä maisemassa
Tämän tiedätkin jo:
et niin heikko kuin luulet
**
Sinä päivänä löysin simpukan rannalta
Se päivä piirtyi mieleeni,
niin kuin ikuinen nopea hetki,
joka muuttaisi kaiken
Muistan ystävälliset kasvot ja sanat,
jotka eivät vastanneetkaan hymyä
Eivät ne sopineet tilanteeseen ollenkaan
En ollut niitä sanoja tilannut
Ei ole huolta,
hän sanoi
Vaikka oli suru ja pelko
Kasvava ahdistus rinnassa ja huutava tarve
Se päivä tunkeutui uniini,
niin kuin yhtäkkinen rankkasade idyllisellä rantahietikolla
En enää voisi luottaa omiini,
ymmärsin, mutta puin silti kengät jalkaan
Mistä tietää,
mikä kivi ei horju?
Samalta ne kai näyttävät,
kuin olisivat juurtuneet maahan kiinni,
vaan yksi heilahtaakin sandaalin alla
Muistan sinun silmät
ja yritän muistaa myös sen tärkeimmän
Tiedän sinun vastaavan –
vain rohkeasti kokeilemalla
Ei ole huolta, sanon itselleni
Vakuutan ja kuvittelen uuden maiseman kauniin,
juuri sellaisen kun olin aina halunnut
Sinä päivänä lupiinit ajettiin pois pellolta,
mutta minä jäin
Jäin vaikken ollut tätäkään taakkaa tilannut
Jossain syvällä toivo teki tilaa,
huokasi syvään,
ja kuiskasi:
Ei ole huolta
**
Siinä muutamia uudempia runoja lähivuosilta. Olisi kiva kuulla, jos joku kolahti tai herätti tunteita? Niin, ja ne kustannussopimukset voi laittaa sähköpostiin: charlotta(at)takkula@charlottaeve.com.
Kuvien silmämeikin tuotteet löytyy täältä. Huulipuna on *EGLIPS Cream puna sävy 10.