Täydellinen paketti

best lifestyle blog

happiness ishappiness life

Onnellisuus on valittava joka päivä uudestaan. Et herää yhtenä päivänä ja elä koko loppuelämääsi onnellisena loppuun asti (vaikka lastensadut ovatkin iskostaneet sen hyvin takaraivoon). Et yhtäkkiä vaan rakasta itseäsi, rakasta ympäristöäsi ja tunne rauhaa ja iloa.

Se on jatkuvaa taistelua. Joinain päivinä helppoa kuin heinänteko, toisina niin vaikeaa, että väsyt ajatuksesta edes yrittää. Eikä aina tarvitse. Jopa se kaikkein onnellisin, positiivisin ihminen maailmassa toisinaan epäilee kaikkea, tuntee olevansa hukassa ja sitten – tekee valinnan.

Tänään on tuntunut siltä, kuin olisin epäjärjestyksessä ja hukassa – ja vihaan sitä. On lempivuodenaikani, mutta se on yhdistetty myös vuoden stressaavimpaan aikaan. On se aika vuodesta, kun asetan itseni lasiseen laatikkoon ja nostan ylös tutkiakseni kaikkea, mitä olen vuoden aikana saanut aikaan. Ja olen nopea tuomitsemaan. Olinko hyvä? Teinkö hyvin? Olinko… täydellinen?

blog lifestyle beauty

Tiedän – sanon aina, kuinka en ole täydellinen. Ja että se on okei. Mutta se ei tarkoita, etteikö minulla olisi niitä ajatuksia, etteivätkö ne eksyisi välillä mieleen. Joten aina kun kysyn itseltäni kysymyksiä, joihin on alkuunkin aivan mahdotonta vastata – lopetan ja teen valinnan. Teen valinnan olla keskittymättä siihen asiaan, lopettamaan itseni epäilyn ja lakata vaatimasta liikaa itseltäni.

Otan pari askelta, pysähdyn ja katson ympärilleni.

Olen ihan hullun onnekas.

Ja olen hullu, kun odotan olevani superihminen toisinaan. En ole – enkä edes halua olla, muistatko?

Haluan olla se tavallinen tyttö, joka olen. Elää elämää päivä päivältä, joskus aamu aamulta. Yksi ateria kerrallaan, kun toisina päivinä ruokailukin tuntuu matemaattiselta yhtälökaavalta. Jos olisin sikarikas, olisiko minulla henkilökohtainen kokki kotona? Luultavasti. Toisaalta jos nyt ollaan reiluja ja rehellisiä itseään kohtaan – niin olen tänä vuonna oppinut kokkaamaan aika hyvin (eli kokkaan nykyään muutakin kuin salaattia).

Mutta lasilaatikoiden, supervoimien ja salaatin lisäksi – minulla oli jonkinlainen pointti tässä tekstissä, tai ainakin vielä pari lausetta laitettavaksi toinen toistensa perään.

Muista tämä: Onnellisuus on valittava joka päivä uudestaan. Eikä se ole vain sitä, että tuntee onnellisuutta. Se on myös armollisuutta itseään kohtaan – se on realismia itseään ja elämää kohtaan.

Ja jos se tarkoittaa yhtä ei-niin-hyvää päivää ja itsensä epäilyä, ahdistusta ja väsymystä -niin olkoot. Ne eivät ole ehkä maailman parhaimpia tunteita, mutta ne tulevat paketin mukana. Sen yhden paketin, jonka elämä on sinulle valmiiksi täydellistänyt.

Sinun täytyy vain päättää valita se.

happiness charlotta eve

photos Tiia Ennala

Mitä teidän elämään tällä hetkellä kuuluu? Toivottavasti ei liikoja joulustressejä?

Ja paketeista puheen ollen – olettehan jo käyneet osallistumassa lahjapaketin arvontaan mun facesivulla

 

Viimeinen kerta psykoterapiassa

psychotherapy for depression

Muistan viimeisen kerran, kun olin psykoterapiassa. Muistan sen paremmin, kuin mitään niistä muista sadoista kerroista, kun istuin penkkiin ja puhuin. Ja itkin. Itkin paljon.

En muista kaikkea, mutta muistan nuo tietyt minuutit. Muutamat yksityiskohdat, jotka painuivat mieleeni ja säilyvät siellä luultavasti ikuisesti tärkeinä hetkinä.

Viimeinen terapiakerta. Se oli se kerta – kun ensimmäistä kertaa oikeastaan ikinä – aidosti ja puhtaasti itkin ilosta. Terapeuttini oli aina todella ammattimainen, paras terapeutti, jota olisin voinut toivoa. Hän ei ikinä näyttänyt tunteitaan, itkenyt mukana tai tehnyt muuta sellaista, mikä olisi ollut outoa. Mutta sekunnin ajaksi tuona yhtenä kertana, voin vannoa nähneeni hänen silmiensä kostuvan hetkeksi.

Onni ja suru – ne eivät ole vastakohtia. Kipu ja ilo kulkevat käsi kädessä mutkikkaita teitä pitkin, läpi sumuisten metsien ja turkoosien vesien. Ei voi olla yhtä, ilman toista. Minulla oli kipua, mutta jotenkin se kipu muuttui raa’aksi, välittömäksi ja epätäydelliseksi iloksi.

 

Sain erilaisia tehtäviä terapian aikana. Mutta viimeinen tehtävä on se, joka jäi mieleen. Tehtävänanto oli tälläinen: Kuvittele itsesi nuorena tyttönä, istumassa puun alla. Jos sinulla olisi mahdollisuus mennä sen pienen tytön luoksi nyt – mitä sanoisit hänelle, itsellesi?

Ja mä halusin sanoa sille pienelle tytölle kaiken. Mä halusin ottaa sen tytön syliin ja harjata sen takkuista tukkaa. Mä halusin silittää sen uneen ja kertoa sille, ettei maailmassa ollut olemassa mörköjä. 

Mä halusin kertoa sille, että siitä tuli mestariteos. Että säröt ja murtumat sopi sille täydellisesti, eikä kukaan edes huomannut niitä. Ja että sen maailmasta tuli kaunis ja hyvä. Ja että se tulis saamaan vielä niin paljon, ettei sitä kaikkea voinut edes listata.

Ja mä halusin vakuuttaa sille, että se oli täydellinen. Että se riittää kyllä ja on enemmän kuin tarpeeks. Ja en tiedä olisko se säikähtänyt, jos olisin sanonut sille, että mä olen se. Että katso mua – miten mä selvisin ja seison nyt tässä.

Kun lopulta avasin mun suun sanoakseni jotain, se tyttö kääntyikin muhun päin ja katsoi suoraan tuttuihin silmiin. Eikä mun tarttenut sanoa sanaakaan, kun me vaan oltiin siinä hiljaa, turvassa.

Ja silloin mä hymyilin, itkin ja tiesin tasan tarkkaan, että mä selviän ihan mistä vaan, mitä elämä mun eteen tuokaan.

Psykoterapia oli kaiken muun ohella yksi tärkeimmistä jutuista, jotka auttoi pääsemään läpi masennuksesta. Kukaan muu ei voi samalla tavalla antaa eväitä ja apua masennukseen, kuin ammattilaiset eli psykoterapeutit, psykologit tai psykiatrit. Ette tule ikinä lukemaan tästä blogista tai mun masennuksesta tekstiä, jossa neuvon teitä pääsemään yli siitä – mä en ole teidän guru, enkä tule koskaan olemaankaan. Mä voin vaan kertoa omasta kokemuksestani, jakaa mun ajatuksia ja kertoa teille, että mä uskon parantumiseen. Luin vähän aikaa sitten ihan loistavan kolumnin Maaret Kalliolta, jonka otsikon ja tekstin allekirjoitan ihan täysin: “Kun mieli on rikki, ei kannata hakea apua universumin voimasta tai parantavista käsistä – Fiksukin ihminen voi haksahtaa helppoihin lupauksiin.”

 

Seuraava kysymys voi olla liian henkilökohtainen, mutta saa jakaa jos haluaa; Oletko itse käynyt terapiassa?