Anna mennä, ylitä itsesi

Puhutaanpas jostain epämukavasta ja vähän hävettävän henkilökohtaisesta.

Ja mikä olisikaan epämukavampaa kuin itse epämukavuusalue? (Tulee epämukava olo ihan vaan kuin kirjoittaa sen sanan.) Tiedättehän, se alue, jossa niin sanotusti taika tapahtuu? Se alue, jossa haastat itseäsi, opit uusia asioita, epäonnistut surkeasti, naurat, itket ja – kasvat.

Olen vihdoin valmis astumaan omalta mukavuusalueeltani pois. Se voi kuulostaa ihan pieneltä asialta, mutta on iso juttu. Itselleni ainakin. Ja tässä kohtaa se menee henkilökohtaiseksi.

Kamala, mutta tarpeellinen – omalta mukavuusalueelta poistuminen

Minä nimittäin vihaan epämukavuusaluetta.

En ole viettänyt siellä kovin paljon aikaa – paitsi vuosien masennuksen ja ahdistuksen takia. Se oli epämukavaa kertaa tuhat. Tai miljoona. Ja mahdollisesti yksi syistä siihen, miksi olen vältellyt tiettyjä asioita. En tiedä kuulostaako se järkevältä, mutta kun on niin epämukava, surullinen, kurja, epävarma ja ahdistunut olo – ei vaan enää ikinä halua mennä takaisin. Se tuntuu peruuttamiselta, kun haluan vain ja ainoastaan mennä eteenpäin. Puhumattakaan siitä, että kuitenkin vielä tänä päivänä taistelen ahdistuksen tunteiden kanssa.

Pinjan kissa taltioi hakemani tunteet niin hyvin, että oli pakko ottaa nopea kuva.

Epämukavuusalue tarkoittaa noiden tunteiden omaksumista. Kaikkien tunteiden. Epämukavuusalueella tunnet itsesi varmasti epävarmaksi. Saatat olla surullinen. Mutta saat myös mahdollisuuden tuntea ylpeyttä.

Jostain syystä pelkään yrittää uusia asioita ja oppia uusia taitoja. Tai ei, nyt ei mennyt ihan oikein.
Minulla on pelko epäonnistumisesta ja siitä, etten ole riittävän hyvä.

Mikä kirjoitettuna kuulostaa niin naurettavalta, että tekee mieli suorastaan heti hypätä tuntemattomaan. Ja se on hyvä. Koska viime aikoina olen tehnyt niin. Olen kokeillut uusia asioita. Olen haastanut itseäni.

Ja ehkä pienenä yllätyksenä itselleni: en mennytkään rikki.

lifestyle wellbeing uncomfort zone

Olen astunut epämukavuusalueelle

Tiedättekö sen elokuvan “Yes Man”? Ajattelin aina, että siinä oli takana todella nerokas idea. On kiehtovaa ajatella, mitä voikaan tapahtua, kun hyväksyykin tilanteet niiden tullessa ja sanoo vain kyllä. Se on jännittävämpää kuin kieltäytyminen. Se nostaa esiin uuden mahdollisuuuden ja mahdollisuudet ovat harvoin pahasta (paitsi silloin kun ne tulevat todella epäammattimaisen sähköpostin muodossa).

Viime aikoina olen tehnyt uusia asioita ja laittanut itseäni henkilökohtaiselle epämukavuusalueelleni. Olen nolannut itseni twerkkaustunnilla (en ole se ketterä kissa, joka ajattelin olevani), olen sanonut kyllä uudelle mahdollisuudelle (vaikka ahdistukseni halusikin sanoa ei), kävin ihan yksin joogassa (en kuollut) ja kokeilin jopa nyrkkeilyä.

Käteni melkein vuotivat verta, syke nousi vitosalueelle, hanskat haisivat aivan järkyttävälle, mutta arvatkaa mitä – minulla oli oikeastaan hauskaa. Nauroin ja onnistuin. Ja haluan mennä uudestaan.

 

Huomaan jo jonkin osan aivoissani kannustavan hiljaa: anna mennä vaan, yritä uudelleen.

Twerkkaustunnista sen verran, että se oli erittäin vaikeaa, nöyryyttävää ja hauskaa. Jossain vaiheessa olin niin turhautunut, että teki mieli itkeä. Ja silti huomaan jo jonkin osan aivoissani kannustavan hiljaa: anna mennä vaan, yritä uudelleen. Taidan alkaa ymmärtää epämukavuusalueen taian. Se tunne kun voittaa itsensä on kieltämättä mukava.

uncomfortzone

Kun epämukavasta tulee mukavaa

Vihasin ennen aikaisia aamuja ja heti aamusta tehtäviä treenejä. Minulla on pari inhokkiliikettä, jotka olivat niin vaikeita, että otti oikein kunnolla päähän kun ei osannut tai voinut tehdä niitä kunnolla.

Inhosin ennen ulkona juoksemista, mikäli siellä oli kylmää, sateista tai pimeää.

Ennen.

Nykyisin odotan innolla heti aamusta tehtäviä treenejä. Rakastan (oho!) itseni haastamista ja etenkin niiden liikkeiden hiomista, jotka aikaisemmin tuntuivat mahdottomilta. Rakastan juosta ulkona – ihan sama mikä sää. Pimeässä tai kylmässä juokseminen ei hetkauta niin kuin ennen. Olen tehnyt epämukavista asioista vähän mukavempia.

Tiedän, että puhun nyt suurimmaksi osaksi urheilusta ja treeneistä. Mutta ehkä se on helpoin tapa aloittaa? Se oikeasti on. Itseään on helppo haastaa fyysisesti, koska tulokset näkee omin silmin. Jonkin konkreettisen asian tekeminen on tehokasta. Tulee sellainen fiilis, että jos pystyn tähän, pystyn ihan mihin vaan.

Treenin tuoma hyvä fiilis menee paljon syvemmälle kuin vain ulkonäköön ja terveyteen. Hyvässä kunnossa oleminen saa minut tuntemaan itseni hyväksi. Treeni on mahdollisesti se tärkein juttu, kun mietin omaa mielenterveyttäni.

Anna mennä, ylitä itsesi

On mieletöntä, miten se innokas pieni lapsi, joka innoissaan oppii uusia asioita eikä pelkää yhtään kaatumista, herää sisälläni. Se melkein voittaa sen laskelmoivan ujon aikuisen puoleni.

Taisin aina ajatella, että tässä missä nyt olen mukavasti, on hyvä. Että ei tarvitse tehdä niitä asioita, jotka pelottavat. Että ei tarvitse tuntea itseään epävarmaksi tai tyhmäksi.

Mutta nyt ajattelen, että siellähän se hauska vasta tapahtuu.

Jos ei suoraan minulle, niin ainakin niille kaikille muille tanssitunnilla, kun he miettivät, että mitä ihmettä tuo tyttö, jolla ei ole yhtään rytmitajua, tekee twerkkaustanssitunnilla.

Lyhyesti vastattuna: hän on siellä voittamassa.

 the uncomfort zone my experience

Milloin viimeksi astuit ulos mukavuusalueeltasi?

kiitos valokuvaamisestani Pinja

 

P.S. Tämä ei sinänsä liity aiheeseen, mutta oli pakko lisätä vielä maininta postaukseen, kun sain niin hyvän tarjouksen sähköpostiini. Tänään (ja vain tänään) lempihuulirasvani ovat tarjouksessa vain 3,33€ House of Organicin nettikaupassa*! Olen käyttänyt noita luomu/vegaani/raakahuulirasvoja jo varmaan kolme vuotta. Kaikista kosteuttavin ja paras on moon balm ja toisena suosikkina on vanilja.

*mainoslinkki

Siitä huolimatta olen täällä

charlotta eve beauty lifestyle blog

lifestyle blog

Minä olin ennen sellainen ihminen, joka kauniin kolmikerroksisen omakotitalon ja onnellisen perheen nähdessään ajatteli, etten ikinä voisi olla siellä, naureskelemassa ja juoksentelemassa pihalla.

Olin siinä mielessä negatiivinen, että kun näin neljäntuhannen euron laukun näyteikkunassa, en edes uskaltanut unelmoida siitä, koska en voisi ikinä omistaa moista.

Jostain syystä huomasin ajattelevani, että siinä missä minä nyt olen, tulen aina olemaan. Että  se tilanne missä minä olen, pysyy aina samana.

Se on vääränlainen ajatus. Koska silloinhan en ikinä pääse eteenpäin.

charlotta eve beauty lifestyle blog

Mutta on ihan inhimillistä ajatella ja tuntea niin. Sellaista se on. Pää on täynnä epäilyksiä ja sitä huomaa pelkäävänsä omia epävarmuuksiaan, päivästä toiseen. Joinain päivinä noiden ajatusten sammuttaminen onnistuu – ja näkee ehkä välähdyksen siitä, mitä voisi olla. Mutta toisina päivinä tarvitsee pienen kolauksen ulkopuolelta, herättämään itsensä. Ja sitten on hassu olo, kun on vain tuijottanut seinää.

On vaikeaa nähdä tulevaisuuteen, kun jalat ovat niin visusti maassa, melkein liimattuan nykyhetkeen.
Heräät väsyneenä, vaikka haluaisit olla yksi niistä ihmisistä, jotka heräävät aamukuudelta ihan virkeänä, valmiina valloittamaan maailma.

Ja mikä siinä muuten on, maailman valloittamisessa? Miksi meidän täytyy valloittaa se? Eikö se ole jo valloitettu?

Enkö voisi vain nauttia maailmasta? Haluaisin kävellä sen nurmikolla, tuntea sen lämmön iholla ja tavata sen ihmisiä. Niin, ajattelin ennen, etten oikeastaan pidä ihmisistä, mutta tiedän olevani väärässä. Rakastan ihmisiä. Rakastan sitä, että jokainen näyttää erilaiselta, kuinka jokainen nauraa eri tavalla ja miten jokaisella on joku oma juttunsa. Ja kun olen yksin, minua lohduttaa ajatus siitä, että läheiset ystävät ovat Whatsappin päässä.

Ja nyt, kun todella mietin sitä, ja kaikkia niitä ihmisiä, joita minulla on ympärilläni, olen juuri siellä, missä haluankin olla.

 

space buns blonde hair

Mutta mennäkseni takaisin saavutuksiin ja asioihin, jotka välillä tuntuvat todella kaukaisilta ja lähes mahdottomilta saavuttaa –  sanon tämän.

Se on hassua.

Se on hassua, koska juuri nyt istun tietokoneella, kirjoittamassa, kodissa, jonka jaan elämäni rakkauden kanssa. Saan juoda kahvin pavuista jauhettuna, juuri niin kuin sen haluan, ja se on yksi niistä asioista, joihin en ikinä kyllästy. Ja oudoin juttu ikinä – olen yrittäjä. Tiedän, että jos nuori Charlotta voisi nähdä minut nyt, istumassa parvekkeella kahvi kädessä hymyilemässä auringolle, olisi hän aika ihmeissään. Päädyin tänne, vaikka eihän sen pitänyt olla mahdollista. Edessäni on uusin askateluprojektini, vaikka eihän minun pitänyt tietää mitään askartelusta..

Tiedän, että nämä ovat vain esineitä ja asioita. Mutta me unelmoimme esineistä ja asioistakin. Ainakin minä teen niin. En ole niin täydellinen, että osaisin arvottaa pelkästään tunteita ja todellisuutta. Joskus on helpompaa osoittaa jotain, osoittamalla jotakin fyysistä, kuten vaikkapa meikkipistettäni, joka myöskin, on yksi toteutunut unelma.

Mutta etten nyt kuulosta ihan täysin pinnalliselta, sanotaan se nyt vielä toisellakin tavalla.

Jos tuo on hassua, tämä on hullua.

Koska viisitoista vuotta sitten, mietin, millaista elämä minulle tulisi olemaan. Olisiko se aina niin harmaata, surullista ja kurjaa, kuin miltä sisällä tuntui? Pakosti se olisi niin, sillä se oli sen hetkinen tilanne. Yksitoista vuotta sitten, istuin keskellä luokkakavereitani, ja pohdin – voisinko ikinä rakentaa oikeita suhteita, vai oliko ulosantini niin vierasta, ettei kukaan voisi sitä ymmärtää?

Se on hullua, koska vielä tänään täytyy nipistää itseään, että ihan oikeasti ymmärtää kaiken menneen sitten kuitenkin ihan hyvin. Kukaan ei kertonut, miten siistiä olisi olla aikuinen, rakastua hiljalleen itseensä vuosien kuluessa ja ymmärtää, että kaikki meni, niin kuin piti. Kuka olisi arvannut, että joisin nyt viiniä päiväkodista tutun ystäväni kanssa, sytyttäisimme kynttilöitä ja leikkisimme yhdessä syksyä keskellä kesää. Kuka tiesi, että voisit rakastaa niin montaa ihmistä, ja että väistämättä, he rakastaisivat sinua takaisin. Sinua.

lifestyle blog

Tämä on juuri sitä, mitä olen aina odottanut, ja tässä minä nyt olen. Vähän aikaa sitten kävin vaatekaappiani läpi, ostin uusia vaatteita ja laitoin vanhoja myyntiin. Tänään laitoin tiskejä ja putsasin meikkisiveltimiä – ja aika pian lähden lenkille pilviseen, mutta lämpimään säähän.

Vanha teksti muistutti minua jostakin tänään tällä lauseella: Muista hymyillä ja rakastaa.

Minä olen sellanen ihminen, joka aina välillä pysähtyy kirjoittamaan ja muistaa taas, miksi on niin ihanaa huudattaa youtubesta lempibiisejä niin, ettei kukaan kuule, kun laulan niiden mukana.

Parvekkeellamme on kynttilä, jonka lasissa lukee aika osuvasti.

“Happiness is not a destination
It is a way of life”

charlotta eve blog

Hair & photos of me by Susanna Pomèll
Coffee photos by me