Ihana aamu

haikko spa

Lunta on tullut taukoamatta ja ulkona on jäätävän kylmä. Unohdin, että joulun jälkeen se oikea talvi vasta alkaa. No, se on täällä ja se on täysillä päällä. Ei haittaa – onneksi rakastan tätä pakkasen tuomaa tunnelmaa ja kauneutta. Etenkin kylminä lumimyrkyisinä päivinä on ihana ottaa hetki ja nauttia hyvästä seurasta, hyvästä ruoasta ja kuulla uusimmat kauneusuutiset.

Tänään tarvoin lumen läpi tieni lämpimään bussiin, joka vei minut Haikon kartanoon. He ottivat juuri Spa-osastollensa uuden sarjan ja sain kuulla lisää siitä. Mainittavan arvoista on myös hotellin saama Green Key ympäristösertifikaatti, jonka he ovat ansainneet tekemällä hotellistaan pienin teoin ympäristöystävällisemmän.

ekopharma helsinki

Uusi kosmetiikkasarja, joka löytyy nyt Haikon kartanosta on EkoPharma Helsinki. Se on ammattilaissarja, jota olen itsekin käyttänyt niin ammattimielessä (hoitolassa työskennellessäni, jossa asiakkaat muuten pitivät siitä kovasti) sekä ihan kotonakin. Tykkään erityisesti sarjassa siitä, että se on tehty Helsingissä, tuotteet sisältävät suomalaisia marjoja ja että ne soveltuvat oikeasti herkällekin iholle. Ja että ne ovat luonnonkosmetiikkaa, kuten nimikin antaa ymmärtää.

Joten luonnollisestikin tunsin tuotteet ennestään ja tiesin ihoni pitävän niistä. Mutta mikä tässä aamussa oli jännää oli se, että sain tehdä omat voiteeni! Voidepohja oli tehty valmiiksi, mutta sain lisätä itse tehoaineet. Kaksi voidetta, jotka soveltuvat iholleni ovat Herukka ja Vadelma.

 

self made lotions ekopharma

  • Itse tehty Herukka-voiteeni sisältää:
    • Hyaluronihappoa – koska kukapa ei hyalyronihaposta pitäisi?
    • Mustaherukan marja- ja lehtiuutetta – nämä ovat antioksidantteja, jotka rauhoittavat ja suojaavat ihoa
    • Kaurauutetta – joka kosteuttaa ja rauhoittaa. Kukapa olisi tiennyt, että kaura on hyvää myös ulkoisesti?
  • Itse tehty Vadelma-voiteeni sisältää:

    • Vadelman marja- ja lehtiuutetta- nämä kosteuttavat ja ravitsevat ihoa ja sisältävät mm. C-vitamiinia
    • Betaiinia – ilmeisesti se tehdään sokerijuurikkaasta ja se on tehokas humektantti
    • Luonnollinen vadelmahajuste – voisinpa saada tätä ihan hajuvesipullossa, ah

Ihanaa päästä kokeilemaan näitä uniikkeja voiteita. Saa nähdä auttavatko ne – iho on oikutellut ihan kunnolla viime aikoina. Mutta hei, siinäpä ei taida olla mitään uutta. Iho on ollut kuiva ja herkkä. Haluaisin oikeastaan vaan hukuttaa kasvot voiteeseen. Ja juoda vähän shampanjaa tuolla Spa-huoneessa, josta otin kuvan. Ja kun kerran päästiin aiheeseen, niin aurinkoloma tekisi terää, samoin uusi auto… ja, no, muuta en tarvitse.

Kiitos Haikon kartano, EkoPharma Helsinki ja Marsaana pr ihanasta aamusta. Se teki terää.

Kiitos myös hyvästä seurasta (ja tuosta yhdestä kuvasta) Pauliinalle.

Millainen päivä sinulla oli? Oletko ikinä tehnyt itse voiteita?

Orgasmisalaatti – Maailman paras salattiresepti

best salad

Jos olisi pakko valita yksi resepti, josta toivoisin kaikkien tietävän, olisi se tämä: maailman paras salaattiresepti.

Kaikkien muiden huvitukseksi se on saanut pitää nimensä, jonka keksin sille sitä ensimmäisen kerran maistaessani. Risto kokkasi tätä meille yksillä ensimmäisistä treffeistämme. Se oli parasta ruokaa, jota olin ikinä saanut, eikä Ristolla ollut vielä nimeä sille. Luonnollisesti annoin sille nimen, jonka se ansaitsi. Jotenkin nimi jäi ja käytämme sitä yhä tänäkin päivänä (ja se on johtanut muutamaan hauskaan tilanteeseen ruokakaupassa).

Tässä siis resepti Orkkusaldelle, Orgasmisalaatille eli maailman parhaimmalle salaatille. Resepti on helppo, ja sen voi helposti muuntaa vegaaneille tai kasvissyöjille. Reseptin kanssa ei voi oikein epäonnistua (eli se on täydellienn kaltaiselleni ihmiselle, joka vihaa reseptien noudattamista ja on oman elämänsä mestarikokki). Salaatti on aika vähähiilarinen, sisältää runsaasti hyviä rasvoja ja proteiineja.

best salad dressing

Muutama tärkeä huomio ennen kuin aloitat kokkaamisen

Tämä resepti on elänyt vuosien varrella. Me olemme kokeilleet ja lisäilleet kaikenlaisia ainesosia, poistelleet jotain ja muokanneet kastikettakin. Siten päädyimme reseptiin, joka on nimenomaan meille täydellinen. Voit siis käyttää luovuutta muokataksesi reseptistä täydellisen itsellesi.

Limemehun tärkeys avokadojen päällä: sen ansiosta avokadot säilyttävät kauniin värinsä pidempään ja bonuksena se tuo mukavaa lisämakua. Vaikka nyt kun ajattelen asiaa, yleensä salaatti syödään ennen kuin paremmasta säilyvyydestä ehditään hyötyä.

Kastike on erittäin tärkeä. Chilit, soijakastikkeet, oliiviöljyt ja jopa hunaja poikkeavat lajien ja tuotteiden perusteella paljonkin toisistaan, joten kun olet sekoittanut kastikkeen, maista sitä. Kastike on erittäin tärkeässä roolissa: tavoitteena on makea, hieman tulinen maku. Jos pidät nimenomaan tulisesta, kuten me, laita enemmän chiliä ja vähemmän hunajaa. Jos taas makea sopii sinulle paremmin, vähennä chiliä ja lisää hunajaa. Jos maistat liikaa soijaa, lisää kastikkeeseen öljyä. Kastike säilyy hyvin jääkaapissa pitkäänkin. Sitä yleensä jää yli aterialta, joten hyödynnämme loput maustamaan muita ruokia.

Kasvissyöjille: Syön itse joko tofua tai quornia salaatissa. En yleensä käytä niiden paistamisessa mitään mausteita – paistan ne sellaisenaan rypsiöljyssä. On kuitenkin todettava, että joskus kun Risto kokkaa ne puolestani ja tekee sen reseptin mukaisesti valkosipulin, limemehun ja soijakastikkeen kanssa, se maistuu erityisen hyvältä. Joten noudata reseptiä, jos haluat tofusi tai quornisi maistuvan erityisen hyvältä, mutta hyvän kastikkeen ansiosta maku on joka tapauksessa hyvä.

orgasm salad

Orgasmisalaatti, “Orkkusalde” (=maailman paras salaattiresepti)

Ainesosat

2-4 annosta, kokkausaika 20-30min.

  • Salaatti
    • 2 kypsää avokadoa
    • 2 rkl lime mehua (purista limenpuolikas)
    • 250g /1 paketti kirsikka-/luumutomaatteja
    • 1 kurkku
    • 100g pinaattia tai valitsemiasi salaatinlehtiä (baby pinaatti on parasta!)
    • kourallinen cashew-pähkinöitä
  • Kastike
    • 1dl oliiviöljyä
    • 0,5dl soijakastiketta
    • 1rkl hunajaa (tai agave/sokeri vegaaneille)
    • 1-2 kpl tuoreita chilejä
  • “Liha”
    • 300g quorn / marinoitu tofu / 1-2 kananrintafilettä siivuina
    • 2 rkl lime mehua (purista limenpuolikas)
    • 2 valkosipulin kynttä
    • 2 teelusikallista soijakastiketta

best salad dressing

Ohjeet

  1. Jos käytät kanaa, ota se huoneenlämpöön vähintään 30min ennen paistamista.
  2. Paahda cashew-pähkinöitä puhtaalla pannulla kunnes ne ovat ruskeita. Aseta sivuun jäähtymään.
  3. Paista pannulla “liha” kahdessa ruokalusikallisessa rypsiöljyä jauhettujen valkosipulinkynsien kanssa 5-7min (tavoitteena ruskistettu pinta).
  4. Puolita ja purista puolikkaan limen mehut “lihan” päälle, sekoita ja paista 1 min (tai kunnes pannulla on jäljellä muutamia tippoja kiehuvaa mehua).
  5. Lisää soijakastike ja paista 1min (tai kunnes pannulla on pisaroita jäljellä).
  6. Aseta sivuun jäähtymään.
  7. Huuhtele chilit ja leikkaa niistä varret pois.
  8. Lisää chilit, soijakastike, oliiviöljy ja hunaja(/agave) tehosekoittimeen ja sekoita kunnes kastike on tasaista. Käytämme itse Vitamixia, joka on paras. Jos et omista tehosekoitinta, paloittele chilit pieniin paloihin ja sekoita ainesosat pienessä kulhossa keskenään.
  9. Pilko ja kuutioi avokadot, tomaatit ja kurkku.
  10. Laita avokadot salaattikulhon pohjalle ja purista puolikkaan limen mehut niiden päälle.
  11. Lisää tomaatit, kurkut, pinaatinlehdet, ja cashew-pähkinät salaattikulhoon avokadojen päälle ja sekoita.
  12. Tarjoile lautaselle salaatti, jonka päälle sijoitetaan liha ja kastike. Sekoita lautasella ja nauti!

 

orgasm salad best salad recipe

best salad recipe

Suosittelen kokeilemaan tätä ja jakamaan kokemuksesi kommenttiosiossa. Jos tämä ei ole mielestäsi maailman paras salaattiresepti maistettuasi tätä, minun on ehdottomasti saatava käsiini se parempi resepti.

Scroll to top