Myöhään eräs ilta viihdytin itseäni tekemällä persoonallisuustestin. On aina hauska nähdä, osuvatko tulokset oikeaan, vai mitä?
No, ensinnäkin, kysymykset olivat vaikeita. Huomasin murehtivani sitä, vastaanko oikein. Naurettavaa, tiedän. Mutta myös jotakin, joka kuuluu luonteeseeni: perfektionismi. Vaikka aina puhunkin epätäydellisyyksien hyväksymisestä – se ei aina ole niin helposti sanottu kuin tehty.
Mietin myös: entä jos en pidä tuloksista? Entä jos testi kertoo minun olevan jotakin, jota en ole?
Ikään kuin yksi pala tekstiä päättäisi kuka olen. Jälleen – naurettavaa.
Mutta tein tuon testin kuitenkin. Luin tulokset ja olin ihan sanaton (no, olisi ollut itsekästä herättää nukkuva mies vieressäni).
Tulokset olivat järkyttävän paikkansapitäviä. Halusin ottaa niistä muistiinpanoja ja näyttää ne ystävilleni: tämän takia olen tälläinen! Tajuatteko? Tämä olen minä tässä. Ja samaan aikaan halusin piilottaa nuo älyttömän henkilökohtaiset asiat kaikilta. E-ei. He tietävät jo liikaa.
Joten luonnollisesti tein sen ainoan asian, jonka tiedän: kirjoitin tänne – blogiini. Eihän tätä kukaan lue muutenkaan. Google analytics, mitä tarkoitat kävijöiden nousulla? Shh.
Mikä oli kaikista yllättävintä testissä oli varmaankin se, että se kertoi minun olevan osa yhtä prosenttia. Erityinen. Kerrotko sen joka deitillesi?
Tiedän, etten ole niin erityinen – tai siis – emmekö me kaikki ole?
Mutta jotenkin se tuntui silti oikealta, koska minusta on todella tuntunut siltä, kuin en kuuluisi. Pitkän aikaa.
Niin kuin istuisin toisella puolella pöytää, kaikkien muiden ollessa vastapäätä. Kuin kuuntelisin radiota ja kuulisin kanavan, jota kukaan muu ei tunnu huomaavan. Niin kuin näkisin enemmän värejä, kuin muut. Ja joskus, kuin puhuisin kieltä, jota yksikään ihminen ei ymmärrä.
Yksinäinen. Niin, sitä olen ollut.
Mutta johtuuko se todella siitä, että kuulun tähän yhteen persoonallisyysryhmään, joka kuvastaa minua täydellisesti?
Johtuuko se näistä korteista, jotka annettiin syntymässä?
En tiedä. Mutta jos se on niin, olisin vähän helpottunut, sillä ymmärtäisin tuota osaa itsestäni vähän paremmin. Ja jos ei, niin kaipa tuo sivu nyt sai uutta informaatiota minusta ja näen jatkossa vähän parempia mainoksia.
Koska opin seuraavana päivänä, että ei ehkä kannata klikata kaikkea, mitä näkee Facebookissa. Jostain syystä mieheni ei ollut yhtä innoissaan tästä testistä ja tuloksista, kun hän ei voinut olla varma sivun turvallisuudesta. Hups.
Onneksi hän kuitenkin istuu vieressäni pöydässä, kuuntelee samaa musiikkia kuin minä, huomaa värien eri vivahteet ja niin – puhuu samaa kieltä kanssani (sen lisäksi, että ymmärtää ja kääntää tietotekniikkaa minullekin).
En nyt ole ihan varma, mitä halusin tällä tekstillä sanoa. En oikeastaan.
Se 1 % minusta tosin – lyön vaikka vetoa, että se tietää tarkalleen.
