Tutorial: Meikkauksen multitasking

Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta usein kun teen muiden ihmisten meikkejä – jää omien kasvojen taiteilu vähän vähemmälle. Tykkään meikata rauhassa, mutta työaamuina aika on jotenkin usein pannassa tai käytän sen mielummin kahvista nauttimiseen. Haluan kuitenkin näyttää ammattimaiselta, joten käytän kyllä meikkiä noinakin päivinä (ja tottakai meikattava myös vähän arvostelee meikkaajan taitoja tämän oman meikin perusteella). Mutta työmeikki on yleensä silti aika pikainen ja simppeli.

Otetaan esimerkiksi tämä meikki. Minulla on siisti meikkipohja, ripsiväriä ja skarpit kulmat. Sitten otin kolme tuotetta ja käytin niitä koko kasvoille viimeistelläkseni meikin. Multitaskasin kolmen tuotteen avulla säästäkseni aikaa ja tehdäkseni meikistä vähän persoonallisemman ja hauskemman. Tehdäkseni meikin, joka kuvastaa enemmän minua.

Tästä voi muuten ottaa myös vinkit talteen värin käyttöä ajatellen! Vaikka käytössä on niinkin hurjia kuin pinkkejä sävyjä, niin meikki on silti melko luonnollinen.

Tässä meikissä kolme tuotetta ajavat monta asiaa ja ne tuotteet ovat poskipuna, huulipuna sekä korostuspaletti.

 

Tässä ohjeet freesiin meikkiin nopeasti – eli meikkauksen multitasking kurssi numero yksi!

Before After quick makeup

Poskipuna
Käytin meikissä persikkaisen pinkkiä poskipunaa niin poskilla kuin luomillakin. Käyttämällä samaa tuotetta poskilla ja luomilla ei tarvitse stressata siitä, riiteleekö sävyt keskenään. Voit levittää poskipunan siveltimillä tai ihan vain sormin, kuten itse tein.

quick makeup tutorial

  1.  Levitä poskipunaa keskelle poskea ja häivytä ylöspäin. Omille neliöille kasvoille tämä on se paras kohta punalle, mutta se voi toimia myös muilla kasvojenmuodoilla. Keskelle asetettu puna antaa raikkaan ja nuorekkaan tyylin.fresh makeup tutorial
  2. Levitä poskipunaa liikkuvalle luomelle ja niin ylös, että se näkyy vähän kun avaat silmät. Häivytys on helppoa sormin.

Huulipuna
Huulipuna on melkein samaa sävyä poskipunan kanssa. Levitin huulipunaa huulien lisäksi luomille ulkonurkkaan antamaan vähän skarppiutta ja lisäpotkua silmämeikkiin. Olen ennenkin käyttänyt huulipunaa luomivärinä (postaus!), mutta tottakai kannattaa varmistaa, että puna sopii tälläiseen käyttöön. Zuiin huulipuna on luomua ja tehty kasviöljyistä ja -uutteista, kuten vahasta, joten se on turvallinen myös silmille. Ainakin omilleni se sopii. Oikeastaan kun vertailee ainesoslistoja keskenään  silmille tarkoitetun rajauskynän ja tämän punan välillä, on niissä aika lailla samoja ainesosia!

multitasking makeup

3. Levitä huulipuna ihan tavallisesti huulille. Jos punalla on taipumusta karkailla pieniin juonteisiin, kannttaa rajata huulet ensin.lipstick as eyeshadow
4. Ota hieman huulipunaa pikkurilliin, ja painele se luomen ulkonurkkiin. Häivytä kevyesti vähän V-muotoon. Huulipuna toimii oikeastaan kuin voidemainen luomiväri, joten se on todella helppo häivyttää.

Korostusväri
Korostuspaletti, helppo tapa saada iho hehkuvaksi ja raikkaaksi. Levitin korostusväriä niin kasvoille kuin silmien sisänurkkiinkin.

highlightfaceplacement

5. Levitä korostusväriä kasvoille niihin kohtiin, joita haluat korostaa. Tuo esiin ainakin poskipäät ja halutessasi lisäksi amorinkaari, kulmaluu ja nenä.

inner corner highlight

6. Laita korostusväriä reilusti myös silmän sisänurkkiin. Tässä käytin itse sivellintä, koska sormi on liian kömpelö niin pienelle alueelle.

multitask your makeup

Kun käytät samoja tuotteita koko kasvoille, värit sopivat varmasti yhteen ja koko meikki näyttää muutenkin ihanan sopusuhtaiselta.
Mitä pidätte meikistä? Multitaskaatteko ikinä meikkien kanssa?

 

Tuotteet

Zuii Organic Melon Blush (Postaus: NARS Orgasm VS. Zuii Organic Melon)
Zuii Organic Sheer Lipstick Daisy (Postaus: Spring colors)
Sleek Solstice Higlighting Palette, ‘Hemisphere’ (Postaus: Sleek Solstice Highlighting Paletti)

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Kesämeikki | Charlotta Eve x Rouge ‘N Apples

summer makeup charlotta eve

rouge n apples charlotta eve

beauty blogger summer makeup

bronzy cool smokey eye

Tämä postaus on toteuttu yhteistyössä upean Elenin kanssa Rouge ‘N Apples -blogista.

Tutustuin ensin tähän upeaan kanssabloggaajaan instagramissa. Rakastuin hänen kuviin ja positiiviseen asenteeseen, joka tulee läpi postauksista. Löysin sittemmin hänen bloginsa, joka on ihan yhtä ihana. Rouge ‘n apples on kauneusblogi, jossa on mm. loistavia tuotearvosteluja kosmetiikasta. Kuolaan aina kaikkien ihanien luksustuotteiden perään, joita Elenillä tuntuu olevan loputon arsenaali! Eleni on kreikkalainen, mutta asuu Lontoossa – joten on kiva myös lukea hänen reissuistaan kahden maan välillä. Sen lisäksi, että olemme molemmat meikki-intoilijoita, jaamme myös rakkauden merta kohtaan.

Olisi kiva, jos näyttäisitte vähän rakkautta Elenille hänen blogissaan ja instagramissaan.

Elenin blogi: Rouge ‘N Apples
Instagram @rougenapples

Saimme yhdessä idean postauksesta, jossa valitsemme toisillemme kesäisen meikin ja toteutamme ne sitten parhaamme mukaan. Tässä siis meikki, jonka on suunnitellut Eleni. Oli hauska nähdä, mitä hän minulle valitsee ja tämä pronssinen sumusilmämeikki (joka on muuten todella Elenille tyypillistä!) yhdistettynä pinkkeihin huuliin on kyllä myös omaan makuun. Pinkki väri tuo kivasti väriä tummaan silmämeikkiin. En ollut varma menikö silmämeikin kanssa överiksi, mutta no, toisaalta, se on ihan tyypillistä minua.

Oli hieman vaikeuksia saada kuvista kesäisiä, koska tämä kyseinen maanantai päätti olla harmaa ja sateinen. Mutta hei, hellehattu päähän ja se on vähän niin kuin olisin rannalla, vai?

Jos haluatte nähdä minkälaisen meikin minä valitsin Elenille, pääsette näkemään sen tästä linkistä. Voin paljastaa sen verran, että haastoin häntä hieman värien käytössä, hah.

 

bronzy smokey eye with pink lips

beautiful makeup

TUOTTEET
RVB Lab The Makeup Primer
Milani Conceal & Perfect Foundation, Natural
Rimmel Lasting Finish Foundation, Light Ivory (just a tiny amount to make the Milani foundation a bit lighter)
Innisfree No-Sebum Mineral Powder

Benefit Hoola Bronzer
Milani Baked Blush, Delizioso Pink
MAC Mineralize Skinfinish, Soft & Gentle

UDPP
Sleek Makeup I-Divine palettes, All Night Long & Arabian nights
Alima pure Eye Pencil, Ink
Lancome Hypnose mascara
Eylure Vegas Nay lashes

Milani Color Statement, Fruit Punch

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.