Luonnoksissani lojuu tekstejä otsikolla “elämä ja kuolema”, joten voitte arvata, että välillä ihan vaan arjesta kirjoittaminen tuottaa hankaluuksia. Mutta olen kuullut, että olen nopea oppimaan, joten minua ei nujerreta ihan niin helpolla. Tai oikeastaan – olen aika helposti nujerrettavissa, etenkin jos on kyse lasten peleistä ja kädessä on kolmas viinilasi. Siinä tapauksessa tosin olen myös todella hauskaa seuraa.
Viime viikonlopun ja alkuviikon jälkeen olen myöskin aika nujerrettu – siis hyvällä tavalla. Vähän niin kuin hyvän positiivisen pelin jälkeen.
Pääsin juhlistamaan ystävän polttareita, ja meillä oli tosi kivaa. Juhla kesti osaltani 22 tuntia, joten kun vihdoin pääsin kotiin, nukahdin saman tien. Menimme Tallinnaan, kävimme ampumassa (olin surkea), rentouduimme Tallink Spassa ja sen jälkeen risteilimme buffetin kautta takaisin Helsinkiin ja Clarion hotelliin. Meillä oli mieletön sviitti, jossa valmistauduimme iltaan ja melkein itkettää, kun mietin sitä ihanaa näkymää kotikaupunkiin. Oli jotenkin niin kaunista vain katsella korkeuksista kaupungin valoja, juoda hyvää valkoviiniä ja jutella ihan mistä vaan ystävän kanssa. Ja tietysti mikä on kaikista tärkeintä – tuleva morsian viihtyi myös ja kaikki meni hyvin.
Seuraavana päivänä menin siskolle yöksi. Olin unohtanut, miten ihanaa on olla isosiskon hoidossa päivän ajan – ja herätä seuraavana päivänä vielä useampaan siskoon ympärillä. Söimme ihanan brunssin ja siitä suuntasimme meille.
Vappu oli aika rauhallinen, mutta hauska. Kuorrutin siskot ja itseni glitterillä, joimme kuohuviiniä ja tanssimme ja lauloimme. Tanssiminen siskojen kanssa on parasta – me keksimme aina uusia naurettavia liikkeitä ja jos joku ulkopuolinen katselisi, niin näyttäisi varmaan siltä, kuin olisimme saaneet jonkun sairaskohtauksen. Tuonakin päivänä nukahdin nopeasti.
Toukokuun ensimmäinen oli erityinen eikä ainoastaan perinteisen perhebrunssin takia. No, tietysti rakastan brunsseja ja oli ihanaa, kun melkein koko perhe oli pöydän ympärillä, mutta siihen littyi vielä toinenkin juttu.
Jos seuraat minua Instagramissa, tiedätkin jo: blogini sai täyteen ensimmäiset yli 10 000 kävijää kuukauden sisään! Ihan hullua. Joten, en tiedä. Olen kai vain miettinyt sitä tämän viikon ja ollut vähän hukassa sanojen kanssa. Menee jo vähän kliseeksi, mutta olen todella kiitollinen ihan jokaiselle teistä. Tämä blogi on suurin intohimoni, ja toivon, että se näkyy teille. Ja kuten sanoin instassa, en olisi pystynyt siihen ilman Ristoa. Häntä on kiittäminen siitä, että blogi on ylipäätään pystyssä. Heti siitä lähtien, kun kerroin hänelle toiveistani blogata tosissani, hän ei ikinä nauranut. Hän on aina tukena. Ihan niin kuin tekin olette, klikkaamalla tälle sivulle.
Joten, on ollut aika hulluja päiviä takana. Niin henkisesti kuin fyysisestikin, sillä kroppa vaatii yhä lisää unta. Olen kuullut, että unentarve vähenee vanhetessa. Se tarkoittanee sitä, että olen yhä nuori, sillä voin helposti uneksia kymmenen tuntia putkeen.
Muuten – valitsin voittajan (tai siis, random number generator valitsi) koruarvonnalle, joka päättyi maanantaina. Voittajaan on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti. Jos arvonta meni sivu suun niin ei hätää, uusi arvonta on tulossa pian.
Sellaista tänne kuuluu. Hyvää ja aika vauhdikasta! Paitsi yksi juttu vielä: miksi passikuvat aina epäonnistuvat? Viime kuvassani näytin krapulaiselta (varmaan koska olin), ja tämä kerta ei ollut hirveästi parempi, paitsi kulmakarvojen osalta. Viime kuvassa kulmakarvojen puute oli aikamoinen, sillä en tuona aikana meikannut ikinä kulmia, ihan hassua. Mutta hei, yksi huono kuva sinne tänne. Mitä väliä.
Toivotan teille ihanaa viikonloppua! Omastani tulee toivottavasti hieman rauhallisempi, Antti Tuiskun keikkaa lukuunottamatta, jossa on pakko vähän keinua. VIP-liput, täältä tullaan!
Ja hei, mitä teille kuuluu?
