10 000 kävijää & kuulumisia

Luonnoksissani lojuu tekstejä otsikolla “elämä ja kuolema”, joten voitte arvata, että välillä ihan vaan arjesta kirjoittaminen tuottaa hankaluuksia.  Mutta olen kuullut, että olen nopea oppimaan, joten minua ei nujerreta ihan niin helpolla. Tai oikeastaan – olen aika helposti nujerrettavissa, etenkin jos on kyse lasten peleistä ja kädessä on kolmas viinilasi. Siinä tapauksessa tosin olen myös todella hauskaa seuraa.

Viime viikonlopun ja alkuviikon jälkeen olen myöskin aika nujerrettu – siis hyvällä tavalla. Vähän niin kuin hyvän positiivisen pelin jälkeen.

clarion hotel suite

Pääsin juhlistamaan ystävän polttareita, ja meillä oli tosi kivaa. Juhla kesti osaltani 22 tuntia, joten kun vihdoin pääsin kotiin, nukahdin saman tien. Menimme Tallinnaan, kävimme ampumassa (olin surkea), rentouduimme Tallink Spassa ja sen jälkeen risteilimme buffetin kautta takaisin Helsinkiin ja Clarion hotelliin. Meillä oli mieletön sviitti, jossa valmistauduimme iltaan ja melkein itkettää, kun mietin sitä ihanaa näkymää kotikaupunkiin. Oli jotenkin niin kaunista vain katsella korkeuksista kaupungin valoja, juoda hyvää valkoviiniä ja jutella ihan mistä vaan ystävän kanssa. Ja tietysti mikä on kaikista tärkeintä – tuleva morsian viihtyi myös ja kaikki meni hyvin.

helsinki clarion hotel view
Voisin asua tuolla.

Seuraavana päivänä menin siskolle yöksi. Olin unohtanut, miten ihanaa on olla isosiskon hoidossa päivän ajan – ja herätä seuraavana päivänä vielä useampaan siskoon ympärillä. Söimme ihanan brunssin ja siitä suuntasimme meille.

Vappu oli aika rauhallinen, mutta hauska. Kuorrutin siskot ja itseni glitterillä, joimme kuohuviiniä ja tanssimme ja lauloimme. Tanssiminen siskojen kanssa on parasta – me keksimme aina uusia naurettavia liikkeitä ja jos joku ulkopuolinen katselisi, niin näyttäisi varmaan siltä, kuin olisimme saaneet jonkun sairaskohtauksen. Tuonakin päivänä nukahdin nopeasti.

glitter makeup
Vapun look: glitteriä, glitteriä ja vähän lisää glitteriä.

Toukokuun ensimmäinen oli erityinen eikä ainoastaan perinteisen perhebrunssin takia. No, tietysti rakastan brunsseja ja oli ihanaa, kun melkein koko perhe oli pöydän ympärillä, mutta siihen littyi vielä toinenkin juttu.

Jos seuraat minua Instagramissa, tiedätkin jo: blogini sai täyteen ensimmäiset yli 10 000 kävijää kuukauden sisään! Ihan hullua. Joten, en tiedä. Olen kai vain miettinyt sitä tämän viikon ja ollut vähän hukassa sanojen kanssa. Menee jo vähän kliseeksi, mutta olen todella kiitollinen ihan jokaiselle teistä. Tämä blogi on suurin intohimoni, ja toivon, että se näkyy teille. Ja kuten sanoin instassa, en olisi pystynyt siihen ilman Ristoa. Häntä on kiittäminen siitä, että blogi on ylipäätään pystyssä. Heti siitä lähtien, kun kerroin hänelle toiveistani blogata tosissani, hän ei ikinä nauranut. Hän on aina tukena. Ihan niin kuin tekin olette, klikkaamalla tälle sivulle.

 

Joten, on ollut aika hulluja päiviä takana. Niin henkisesti kuin fyysisestikin, sillä kroppa vaatii yhä lisää unta. Olen kuullut, että unentarve vähenee vanhetessa. Se tarkoittanee sitä, että olen yhä nuori, sillä voin helposti uneksia kymmenen tuntia putkeen.

Muuten – valitsin voittajan (tai siis, random number generator valitsi) koruarvonnalle, joka päättyi maanantaina. Voittajaan on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti. Jos arvonta meni sivu suun niin ei hätää, uusi arvonta on tulossa pian.

tired
Kaksi loistavaa tapaa peittää silmäpussit.

Sellaista tänne kuuluu. Hyvää ja aika vauhdikasta! Paitsi yksi juttu vielä: miksi passikuvat aina epäonnistuvat? Viime kuvassani näytin krapulaiselta (varmaan koska olin), ja tämä kerta ei ollut hirveästi parempi, paitsi kulmakarvojen osalta. Viime kuvassa kulmakarvojen puute oli aikamoinen, sillä en tuona aikana meikannut ikinä kulmia, ihan hassua. Mutta hei, yksi huono kuva sinne tänne. Mitä väliä.

Toivotan teille ihanaa viikonloppua! Omastani tulee toivottavasti hieman rauhallisempi, Antti Tuiskun keikkaa lukuunottamatta, jossa on pakko vähän keinua. VIP-liput, täältä tullaan!

charlotta eve blog

Ja hei, mitä teille kuuluu?

Parhaat meikkimunat – Beautyblender VS Miracle Complexion Sponge

makeup reviews blog

Sinun täytyy kokeilla meikkimunaa. Oikeasti.

Levitän meikkivoiteeni lähes poikkeuksetta meikkisienellä – tarkemmin sanottuna kananmunan muotoisella meikkisienellä. En ole kuitenkaan kirjoittanut vielä meikkisienistä tänne blogiin, vaikka se on oikeastaan se ultimaattinen meikkikikka.

Okei, olen ehkä maininnut beautyblenderin täällä pariin kertaan. Mutta koska meikkisienen käyttäminen meikkipohjassa on avaintekijänä kauniin meikkipohjan rakentamisessa – se ansaitsee ihan oman valokeilansa. Ja postauksensa.

Joten tänään tehtävänäni on vakuuttaa sinut kokeilemaan meikkisientä. Postauksessa onkin kaksi loistavaa vaihtoehtoa sinulle: alkuperäinen beautyblender, sekä Real Techniquesin miracle complexion sponge.

egg makeup sponges review

Miksi sinun kannattaisi kokeilla meikkisientä?

Helppoa: koska se häivyttää meikkivoiteen puolestasi. Kostea meikkisieni ohentaa meikkivoidetta juuri sopivasti, saaden sen levittymään kauniisti koko kasvoille. Paras tapa saada kaunis meikkipohja, on koostaa se ohuista kerroksista. Ja tälläisellä meikkimunalla se onnistuu helposti.

Meikkivoiteen ja peiteaineen lisäksi sienellä onnistuu myös muiden voidemaisten tuotteiden levitys: varjostus, korostus sekä poskipuna. Meikkisienellä tehty varjostus näyttää muuten todella luonnolliselta – ja jälleen sen häivytys on todella helppoa.

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: voit jopa levittää puuterin meikkimunalla. Se saakin oikeastaan puuterin sulautumaan kivasti ihoon, saaden sen näyttämään kaikelta muulta, paitsi kuivalta ja tunkkaiselta. Kannattaa kokeilla ainakin kerran!

Kananmunan muotoinen sieni on täydellisen muotoinen, sillä sen terävämmällä päällä voit meikata yksityiskohtia kuten näppyjä tai silmienalusia – ja leveällä päällä meikkivoide levittyy kasvoille nopeasti.

Voit myös kokeilla sienen käyttämistä vähän eri tavoin: jos esimerkiksi meikkivoide on kovin paksua, saatat haluta kastella sienen erittäin märäksi. Tai jos meikkivoide on todella ohutta, voit jättää sienen ainoastaan juuri juuri kostutetuksi. Esimerkiksi Estee Lauderin Double Wear meikkivoide on mielestäni tehty levitettäväksi märällä meikkisienellä. Sitten taas jokin ohuempi BB-voide menee kuivemmallakin. Oli miten oli, niin tuo meikkisienen käyttäminen on oleellista meikin teossa.

Mitä muuta pitäisi tietää meikkisienistä?

Yksi meikkimuna kestää hyvänä noin kolme kuukautta. Se ei ole todellakaan niin kestävä, kuin siveltimet, mutta päädyn silti aina siihen. Sekin kertoo jotain sen mahtavuudesta.

Jotta sieni pysyy hygieenisenä ja hyvänä, sitä tulee pestä (ihan niin kuin siveltimiäkin). Suosittelen pesemään sienen joka käytön jälkeen. Se saattaa kuulostaa vaivalloiselta, mutta jos peset sen joka käytön jälkeen, siinä ei ole paljon pestävää, eikä pesu vie kauaa. Pahin painajaiseni on likainen meikkisieni, jota ei ole pesty kuukausiin, ja se vain nököttää meikkipussissa. Eih! Ota se pois sieltä, pese se ja anna sen kuivua ilmavasti. Ja jos se on ollut käytössäsi jo vuoden.. honey, on aika luopua siitä.

Pesen omat meikkisienet yleensä ihan vain marseillesaippualla. Mutta pidä mielessä, että jotkin brändit  vaativat pesuun käytettäväksi heidän omaa saippuaansa, jotta sieni todella kestää luvatun ajan.

No – meikkisieniä löytyy useammaltakin brändiltä. Mikä valita? Ensinnäkin, merkillä on väriä. Olen kokeillut joitain hirveitä meikkimunia – yleensä niitä halvimpia. Jos oma kokemuksesi perustuu tälläiseen halpaan yksilöön etkä sen perusteella pidä meikkimunista: aika iso mahdollisuus on, että sieni oli vain huono. Hyvä meikkimuna tuntuu pehmeältä (ei kumiselta!), kevyeltä ja on helppo käyttää.

Kokeile jompaa kumpaa näistä!

the beauty blender

The original beautyblender

Hypetys tämän meikkisienen ympärillä on mielestäni oikeutettua. En edes muista kuinka monta tälläistä olen jo kuluttanut.

Se tuli ensin, se valloitti maailman ja tulee ikuisesti pysymään klassikkona – ainakin minun kirjoissani. Se on täydellisen kokoinen, sitä saa eri väreissä (ei sillä, että sillä olisi niinkään väliä) ja se saa meikkivoiteen ja peiteaineet levittymään niin helposti.

Plussat
+ Laadukas
+ Täydellinen koko koko kasvoille
+ Pehmeän ja ilmavan tuntuinen kasvoilla
+ Kevyt ja siro
+ Kivoja värivaihtoehtoja
+ Se on “the real deal”

Miinukset
– Aika hintava ottaen huomioon sen lyhyen iän (jopa 20€ per yksi sieni)
– Se tulisi pestä brändin omalla saippualla – jos peset sen jollain muulla saippualla, se haurastuu helpommin

Voit shoppailla beautyblendereitä netistä esimerkiksi eleveniltä* tai KICKsiltä*

real techniques miracle complexion sponge

Real Techniques Miracle Complexion Sponge

En voi piilottaa innostustani tätä kohtaan – tällä hetkellä se onkin suosikkimeikkimunani. Olin hieman skeptinen aluksi, etenkin kun olin käyttänyt beautyblendereitä niin kauan. Mutta nyt on myönnettävä: tämä on ihan loistava vaihtoehto bb:lle. Se on hieman isompi kuin bb, tehden siitä ei-niin-kätevän yksityishkohdille. Se tulee yhdessä värissä: oranssina. Mutta sekin saa meikkituotteet levittymään niin paljon helpommin ja aikaansaa kauniin pohjameikin.

Plussat
+ Laadukas
+ Täydellinen koko meikkivoiteen levitykseen
+ Tuntuu pehmeältä ja kivalta iholla
+ Kestää hyvin pesua
+ Todella edullinen ( jopa ~5€ per kpl! Se on neljäsosa bb:n hinnasta!)
+ Voit saada niitä kahden tai neljän paketeissa, jolloin hinta tippuu vielä alemmas

Miinukset
– Hieman kömpelö yksityiskohtiin kuten peiteaineen levittämiseen silmien alle
– Se ei ole niin kevyt ja ilmava kuin bb

 

Voit shoppailla netistä näitä sieniä esimerkiksi Lykolta*, KICKsiltä* tai lookfantasticilta*

 

(nähtävästi tällä hetkellä ne ovat edullisempia lookfantasticilla, jossa voit saada neljä munaa hintaan 16,95!)

beauty makeup blog

Siinäpä oli meikkimuna-asiaa ja kaksi suosikkisientäni. Oletko kokeillut kumpaakaan? Tiedätkö kenties jostain sienestä, joka on vielä parempi? Kerro ihmeessä kommenttiboksissa!

Scroll to top