2 x naamio, joka tekee kaiken

evolve beauty masks

organic masks

Naamiot ovat suosikkejani, mitä tulee ihonhoitoon. Ne ovat avaintekijänä kauniin ja terveen ihon ylläpitämisessä. Se on se yksi hieman pidempi askel, joka kannattaa ottaa, jos haluaa ihon näyttävän ja tuntuvan hyvältä. Tietenkin myös perusihonhoitorutiinien tulee olla kunnossa, mutta tarvitset myös näitä erikoistuotteita viikottaiseen käyttöön.

Sanon aina samaa. Kuori ja tee naamio kerran viikossa. Tai – tee vain toinen näistä, mutta valitse naamio, joka tekee kaiken. Naamio, joka kuorii hellävaraisesti antaen samalla naamion tuoman kokemuksen. Nykyisin olen oikeastaan skipannut kuorinnat kokonaan ja pysyttäytynyt vain tehokkaissa naamioissa.

Tänään kerron teille kahdesta naamiosta, jotka ovat aikamoisia multitaskaajia: Evolve Beautyn Radiant Glow ja Miracle Mask.

Naamiot saatu.

Evolve beauty radiant glow mask

Evolve beauty Radiant Glow mask*

Kokeilin tätä naamiota ensimmäisen kerran parhaan ystäväni kanssa. Jotenkin ihanaa ja kamalaa, että siitä syystä hän tulee aina mieleen tätä naamiota käyttäessä. Ikävä on kova. Ystäväni asuu Australiassa, mutta oli käymässä Suomessa vähän aikaa. Ajattelin, että olisi kiva saada toinen mielipide naamiosta. Teimme naamiot saunan jälkeen. Avasimme purkin, levitimme naamion kasvoillemme ja totesimme yhdessä, että koko purkin voisi vaikka syödä (haha).

Naamio siis tuoksuu herkulliselle. Ja vielä herkullisemman siitä tekee se, että se on käsintehty puhtaista raaka-aineista. Se sisältää mm. raakakaakaota, manteliöljyä ja kookoksenkuorta. Se on hajustettu vaniljaöljyllä, joka selittää miksi tunnen niin vahvasti sitä kohtaan. Rakastan vanilja-mitävaan.

Naamio tuntuu ihanalta kasvoilla. Kiitos sen sisältämien öljyjen, se sulaa hieman iholle. Ja kiitos kookoksenkuoren, se kuorii ihoa hellävaraisesti. Naamion jälkeen iho tuntuu pehmeältä, kiinteältä ja kuulaalta. Etenkin seuraavana aamuna. Ihosta näkee ja tuntee, että se on saanut hieman erityishuomiota. Minä ja ystäväni molemmat ihastelimme ihojamme seuraavana päivänä.

Pidän tuotteista, jotka säästävät aikaa, ja tämä on yksi niistä hyvistä kavereista. Viisi minuuttia riittää. Ainoa huomioitava juttu tosin on, että tämä ei ole mikään helpoin naamio pestä pois. Pienet kookoksenkuorihiukkaset leviävät kaikkalle ja poispesu on hieman sotkuista.

Olen jo käyttänyt ensimmäisen purkkini ja ostin jo uuden tilalle. Joten naamio on sen verran huippu, etten halua sen loppuvan kaapista.

Suosittelisin tätä kaikille ihotyypeille. Se on aika turvallinen valinta – tehokas, mutta hellävarainen. Täydellinen kauneushoito ennen tärkeää päivää. Uusi suosikki.

Evolve Beauty Radiant Glow mask* 23,90€
Evolve Beauty Radiant Glow mask matkakoko* 13,90€

evolve beauty miracle mask

Evolve Beauty Miracle Mask

Kokeiltuani Radiant Glow naamiota ja nähdessäni tämän toisen naamion PR-toimiston hyllyllä, tiesin, että sekin olisi pakko kokeilla. Olisiko se yhtä hyvä? No, kyllä se on – mutta se on erilainen.

Jos Radiant Glow on tehokas, tämä vie homman ihan uudelle tasolle. Naamio sisältää hedelmähappoja (AHA), jotka kuorivat ihoa hellävaraisesti tehden siitä pehmeän ja kuulaan. En tosin tiennyt, että AHA-hapot myös auttavat kosteuttamaan ihoa sitomalla siihen vettä. Koska vesi = kosteus. Hedelmähapot ovat ihmeellisiä.

AHA-happojen lisäksi naamio sisältää mm. Peruvian macaa, papaija-uutetta ja aloe veraa.

Naamio tuntuu todella sileältä iholla, sillä siinä ei ole rakeita. Se tuntuu oikeastaan vähän hyytelömäiseltä. Tulee mieleen mangosose. Tiedättehän, sen vauvojen mangososeen? (Kuka muu myöntää syövänsä välillä vauvojen ruokaa?)

Kuten yleensä hedelmähappojen kanssa, iholla tuntuu pientä kihelmöintiä tätä käyttäessä. Siitä tiedän, että tuote toimii. Kihelmöinti muistuttaa minua ammattitason naamioista ja hoidoista, joita olen kokeillut sekä koulussa että töissä kauneushoitolassa. Naamio ei tunnu tavalliselta naamiolta. Se on ikään kuin ammattimainen kauneushoito, jonka voit tehdä kotona. Paitsi että se onnistuu vain viidessä minuutissa ja paljon edullisemmin.

Uskon tämänkin naamion toimivan monelle ihotyypille, mutta jos ihosi on herkkä tai kuiva, pitäisin vaikutusajan lyhyempänä. Tekisin tämän naamion muutamaa päivää ennen tärkeää juhlaa.

Evolve Beauty Miracle Mask*27,90€
Evolve Beauty Miracle Mask matkakoko* 14,90€

Siistiä, että kaikista tehokkaimmat kokeilemani naamiot ovat löytyneet luonnonkosmetiikan puolelta. Luonnolliset aineosat voivat olla aika mahtavia, vai mitä?

organic deodorant

Evolve Beauty on kyllä myös kiinnostava brändi. Oli ihan sattumaa, että satuin aikoinaan kokeilemaan juuri heidän luonnollista deodoranttivoidetta. Joka on yhä, kuten jo aikaisemmin sen julistin, paras kokeilemani deodorantti. Sen jälkeen kokeilin heidän hiustuotteitaan, jotka muuten ostin matkakoossa tulevalle reissullekin. Olen myös kokeillut heidän hyaluronihapposeerumia, joka oli loistava. Tähän asti siis mikään tuote ei ole pettänyt. Oikeastaan päinvastoin. Minusta on tullut suorastaan fani.

Oletko kokeillut jotain näistä tai jotakin muuta Evolve Beautyn tuotetta? Entä kuuluuko naamio viikottaiseen ihonhoitorutiinisi?

Share:

4 Replies to “2 x naamio, joka tekee kaiken”

  1. Seerumia olen kokeillut ja matkakoon vartalokuorintaa joka tuoksui niin hyvältä etten kestä!!! Itseruskettava ehti vanheta kaapissa niin siitä en osaa sanoa mitään, mutta muuten pelkkää positiivista 🙂

    1. Haha, tuoksut on parasta! <3

  2. Tuo suklaanaamio on ihana! Miracle Mask odottelee mulla vielä laatikossa testaustaan, mutta mähän rakastan erilaisia hedelmähappokuorintoja, joten odotukset on korkealla 😉

    1. Eiks vaan! Tykkäät salee tosta Miracle Maskistakin, se on niin tehokas. 🙂

Leave a Reply