*adlink
Lumenen Natural Glow Foundation on yksi heidän suosituimmista tuotteistaan, ja ihan syystä: se on edullinen meikkivoide, joka tasoittaa ihon sävyn ja jättää – kuten luvattu – kauniin hehkun kasvoille.
Rakastan meikkivoiteita, mutta olen melko tarkka niiden suhteen. Jotta meikkivoide pääsee kauneusblogiini, usean kriteerin on täytyttyvä. Nyt olen kuitenkin tarttunut tähän Lumenen meikkivoiteeseen niin monta kertaa, että täytyy myöntää: rakastan tätä meikkivoidetta. Arki on nykyään sen verran kiireistä, että meikkaamisen(kin) täytyy tapahtua nopeasti. Tämän voin levittää sormin, joten se säästää minulta aikaa ja vaivaa.
Lumene Natural Glow Foundation – arvio ja kokemuksia
Lumene on viime vuosina mielestäni uudistunut onnistuneesti. Ehkä vähän hassua, mutta ilahdun aina kun näen sen saavan näkyvyyttä kansainvälisestikin. (Nyt myös tämän blogin englantipuolella!)
Kolme neljästä meikkiasiakkaastani tuo mukanaan pullon Lumenen meikkivoidetta. Useampi ystäväni on sanonut käyttävänsä juuri tätä meikkivoidetta. Rehellisyyden nimissä mainittakoot kuitenkin, että omalla kohdallani se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Olen melko varma, että ihonhoitotuotteeni eivät tuolloin sopineet kovin hyvin joidenkin ainesosien kanssa, koska en saanut sitä toimimaan. Mutta eräänä päivänä kokeilin sitä uudelleen, ja ihastuin.
Ja nyt käytän meikkivoidetta itsekin.
Luonnollisen näköinen meikkivoide, joka tekee ihosta kuulaan
Tässä meikkivoiteessa pidän eniten sen upeasta pakkauksesta, superhelposti levittyvästä koostumuksesta ja luonnollisesta lopputuloksesta ja tunteesta iholla. Yleensä levitän sen iholle vain sormin, mutta se toimii myös meikkisienen kanssa. Sivellintä en juurikaan käytä, ihan vain tottumuksesta.
Meikkivoide tasoittaa ihon sävyä peittäen pienet epäpuhtaudet ja punaisuuden. Silti se on kevyt ja kuultava, jotta ihoni näyttää iholtani. Koostumus on pehmeä, voidemainen ja kerrostettava. Kovin paljon tuotetta ei kuitenkaa tarvitse käyttää kerralla – pieni määrä riittää!
Sävyni on 1.5 fair, jota kuvaisin aika neutraaliksi. Siinä on enemmän punaista kuin useimmissa meikkivoiteissani, mutta ei niin paljon, ettenkö voisi käyttää sitä. Yleensä suosin keltapohjaisia sävyjä, koska ne sulautuvat parhaiten ihoni sävyyn.
Mitä tulee kestävyyteen, mielestäni meikkivoide suoriutuu tehtävästään hyvin. Se kestää tavallisen päivän kanssani. Päivän lopulla saatan kiiltää hieman enemmän, mutta sitä varten on keksitty puuteri. Olen muutenkin aina ollut sitä mieltä, että meikkivoiteen pitäisikin saada elää vähän iholla. Siksi myös suosin luonnollisen näköisiä meikkivoiteita – ne näyttävät hyvältä silloinkin, kun ne kuluvat. Täysin peittävä ja mattainen meikkivoide sen sijaan ei ole niin armollinen kulumisen suhteen.
Kaiken kaikkiaan ihana meikkivoide
Ainut pieni asia, jonka muuttaisin tuotteessa, on sen tuoksu. Se ei ole erityisen voimakas eikä epämiellyttävä, mutta sellainen, jonka huomaan. Täytyy tosin mainita, että olen tässä asiassa hieman herkkä. En oikeastaan käytä hajuvesiä. Useimmat ihonhoitotuotteeni ovat joko hajusteettomia tai niissä on luonnollisia tuoksuja, jotka haihtuvat nopeasti. Olen siis tottunut sellaisiin. Käytän silti tätä meikkivoidetta jatkossakin, koska se on loistava.
Täydellisessä maailmassa muuten kaikki vain tuoksuisi vaniljalta. Rakastan vaniljaa.
Kaiken kaikkiaan meikkivoide on ihana ja ymmärrän miksi niin moni siitä tykkää.
Oletko sinä kokeillut tätä meikkivoidetta? Laita kommentti – olisi ihana kuulla teidän ajatuksia!
Osta:
*Lumene Natural Glow foundation (Lyko.fi)
*Lumene Natural Glow foundation (Kicks.fi)
P.S. Olen myös joskus kirjoittanut Lumenen Valo tuotteista!