Karpalonpunainen meikki – tutorial

cranberry red makeup

Olen ihastunut karpalonpunaiseen meikkiin – ja erääseen palettiin. Kyseessä on KICKSin luomiväripaletti ja etenkin tätä meikkiä on tullut tehtyä usein. Nämä värit korostavat ihanasti sinistä silmissäni. Ja jostain syystä värikkäät luomivärit inspiroivat eniten juuri nyt.

Paletista on lyhyt arvio postauksen lopulla, mutta mennään heti alkuun meikkiohjeeseen.

 

KARPALONPUNAINEN
meikkitutorial

cranberry red and gold eyeshadow tutorial

Tämän meikin joka vaiheeseen ei tarvitakaan siveltimiä. Oikeastaan päävärit levitin luomelle ihan vain sormin.

  1. Ensin levitin punertavan sävyn pohjaksi meikille. Häivytin värin hyvin. Koska kyseessä on hieman tummempi väri, joka ei ole lähellä ihonsävyäni, vaatii se vähän enemmän kärsivällisyyttä häivyttämisen kanssa. Levitin samaa sävyä myös alaluomelle ja häivytin hyvin myös siellä. Yleensä aloitan meikin tekemisen hieman vaaleammalla neutraalilla sävyllä, mutta halusin näyttää että meikki toimii myös näin, että aloittaakin suoraan vahvasta väristä.
  2. Sitten käytinkin vain sormiani! Levitin karpalonpunaisen värin koko luomelle. Sitten otin hieman kultaista glittersävyä ja painelin sen keskelle luomea. Lisäsin aavistuksen kultaa myös keskelle alaluomea.
  3. Tässä vaiheessa huomasin, että alaluomen ulkonurkka kaipasi vähän lisää syvyyttä. Joten otin lisää ensimmäistä punertavaa sävyä ja lisäsin vähän ulkonurkkaan. Luomiväreillä leikkiminen on prosessi – välillä on ihan suotavaakin palata ensimmäisiin sävyihin ja korjailla.
  4. Lopuksi lisäsin sisänurkkaan helmiäistä, rajasin silmät, levitin maskaraa ja lisäsin tekoripset. Kokeilin muuten ensimmäistä kertaa punaista kajaalia, jota käytin myös sisärajaukseen. Se mielestäni toi meikkiin vielä kivasti yhtenäisyyttä.

kicks makeup

*KICKS Eyeshadow Palette Holiday Edition mini arvio

KICKSin rajoitetun ajan myynnissä oleva paletti sisältää kaikki sävyt, mitä tarvitsee arkimeikkiin, mutta lisäksi siinä on sopivasti eri värejä. Kuitenkaan esimerkiksi vihreät sävyt eivät ole liian kirkkaita, vaan aika hillittyjä. Tähtivärit paletissa ovat kuitenkin juurikin tähän meikkiin käyttämäni sävyt: ihana karpalonpunainen metallinen sävy, joka myös vähän taittaa kultaan ja lisäksi glitterinen kultainen sävy. Molemmat väreistä ovat hyvin uniikkeja ja myös niiden koostumus on aika uniikki. Ne levittyvät ihanan pehmeästi sormella, mutta kultaisessa värissä on enemmän tekstuuria. Jos samaa sävyä nappaa siveltimeen, voi siveltimestä erottaa yksittäiset glitterit. Sitä on vähän vaikea kuvailla, mutta kyseessä on aivan ihana luomiväri. Tai luomivärit. Sanoinhan kyseessä olevan ihastus.

Hinta-laatu-suhde on hyvä paletissa. Pigmenttiä on riittävästi ja värejä voi kerrostaa. Pakkaus on yksinkertainen ja kevyt, joten sen kanssa voi myös matkustaa. Niin – ja paletissa on iso peili. KICKS se vain yllättää ihanilla tuotteillaan. Olin ennen niin harmissani siitä, ettei meillä ole täällä Sephoraa, mutta KICKS on kyllä parantanut valikoimaansa niin paljon, että ehkä me emme edes tarvitse sellaista. (Vitsi vitsi, tietysti otan molemmat!)

kicks eyeshadow palette

kicks eyeshadow palette swatches

Ja kun nyt puhuttiin tuoteihastuksista, niin Lily Lolon meikkipohja ihastuttaa vieläkin. Pohjasta tulee niin kaunis ja se pysyy hyvin ihollani. Kirjoitin Lily Lolosta viimeisemmässä postauksessani täällä. Jos haluat lisäksi nähdä kuinka levitän meikkipohjan, siitä löytyy videota Instagram tarinoistani – kuten myös muita meikkivideoita. Te aina välillä kyselette videoiden perään, joten sieltä niitä löytyy.

Koko meikkiin käytetyt tuotteet

Lily Lolo Mineral Foundation, Popcorn*
Catrice Liquid Camouflage Concealer (postaus täällä)
Jane Iredale Blush, Mystique

Lily Lolo Pressed Blush, Tickled Pink*

mad4eyebrow Natural Brow Filler, Blond
Jane Iredale Brow Pen, Blonde

KICKS Eyeshadow Palette Holiday Edition
essence Lash Princess Mascara*
NYX Faux Blacks Pencil, Oxblood*

KICKS Lip Kit Your Lips But Better

makeup tutorial blog

Mitä tykkäätte meikistä?

Vaivatonta meikkaamista Lily Lololla

lily lolo makeup review

lily lolo makeup review

Rakastan mineraalimeikkejä, mutta aina välillä kadotan tieni ja unohdan ne kokonaan. Sitten löydän taas takaisin niiden luo ja ihmettelen: miksi ikinä jätin teidät?

Yleensä näin käy, kun iho oikuttelee. Kun se on kuiva tai puskee näppylää. Kuulostaa oudolta, mutta mineraalimeikki toimii sekä kuivuuteen että akneen. Ja se on todella vaivatonta käyttää. Mineraalimeikeillä tehty meikki on helppo, luonnollisen näköinen ja kaunis.

Ja nyt olen tainnut löytää jälleen yhden uuden mineraalimeikkibrändin, johon olen aika ihastunut.

LILY LOLO mineraalimeikki arvio

Tuotteet saatu pr-näytteinä

Lily Lolon meikkituotteet perustuvat mineraaleihin ja muihin luonnollisiin ainesosiin. Brändi on yksi niistä oikeasti puhtaista mineraalimeikkisarjoista, jotka eivät tosiaan sisällä mitään harmillisia kemikaaleja tai muutenkaan mitään turhaa. Niissä ei esimerkiksi ole silikoneja, kuten joissain mineraalimeikeissä on. Sen lisäksi brändi on sertifioidusti cruelty free ja suurin osa tuotteista on vegaanisia.

Mutta tärkeimpänä tietysti – tuotteita on helppo käyttää. Ja ne ovat hyviä.

Lily Lolon  Mineraalimeikkipuuteri  on ihana – juuri niin kuin hyvä mineraalimeikkipohja on. Se tasoittaa ihon sävyä, piilottaa ihon virheitä ja punaisuutta ja näyttää todella luonnolliselta. Sitä voi kerrostaa ja peittävyydestä päättää itse. Mineraalimeikki myös tyypillisesti heijastaa valoa, joten iho näyttää kuulaalta. Tästä syystä muuten iho näyttää kuvissakin erityisen hyvältä (heh). Kestävyys on myös pohjassa hyvä. Jos haluan pohjasta vielä kestävämmän, lisään vielä puuteria T-alueelle.

Meikkipuuteri – sekä luomiväri – tulee yksinkertaisessa, mutta kätevässä pakkauksessa. Irtonaiset mineraalit voivat olla hieman sotkuisia, mutta näissä on lukittava kansi, joka helpottaa annostelua ja pitää tuotteen siistimpänä.

Oma sävyni meikkipohjassa on Popcorn, jota kuvataan näin “Light-medium, warm with peach undertones”. Jos et tiedä omaa pohjasävyäsi tai muutenkaan täysin ymmärrä mitä tuo tarkoittaa, käy lukemassa postaukseni meikeistä ja ihon pohjasävyistä!

Valitsemani poskipuna sävyssä Ticled Pink on kaunis persikkaisen vaaleanpunainen hohtava sävy. Siinä on tosiaan paljon hohtoa ja kuultoa mukana. Tätä voisi jopa käyttää highlight-sävynä. Jos ihosi on on todella kuiva, suosittelisin mielummin mattaisempaa poskipunaa. Oma ihoni on kuiva juurikin poskien alueelta ja huomaan kimaltavien tuotteiden korostavan sitä entisestään. Kunhan ihoni palautuu tästä, uskon tykästyväni punaan vielä enemmän, sillä sen sävy on ihana.

 

Luomilleni valitsin mineraaliluomivärin ihanassa kultaisessa sävyssä Sticky Toffee. Luomivärin pigmentti on muuten loistava. Tätäkin on helppo käyttää. Tässä meikissä levitin sitä koko luomelle ihan vain sormin. Aina ei tarvita siveltimiä. Kun tekee mieli tehdä juurikin jotain todella yksinkertaista, valitsen yhden värin ja levitän sen juurikin sormin koko luomelle. Toimii muissakin väreissä. Kannattaa kokeilla!

Ja sitten huulituotteisiin – joista tuli suosikkejani nopeasti. Meikkipussiin valikoitui huultenrajauskynä sävyssä Hot Pink sekä huulikiilto sävyssä English Rose. Nämä toimivat kauniisti yhdessä ja tämä kombo onkin ollut viime aikoina kovassa käytössä. Kuten ihoni, myös huuleni ovat olleet hieman kuivat, mutta näitä olen pystynyt käyttämään. Auttaa varmasti asiaa, että näissä molemmissa tuotteissa on hyvin kosteustehoja. Ne sisältävät mm. luonnollisia öljyjä ja etenkin huulikiilto tuntuu kosteuttavalta. Niin – ja se myös tuoksuu suklaalta. Myyty.

Kuvissa kasvoilla on näitä kaikkia tuotteita. Tämä meikki on hyvin yksinkertainen, mutta mielestäni silti tosi kiva. Mitä te tykkäätte? Löytyykö sieltä muita mineraalimeikkeihin ihastuneita?

Lily Loloa myy esimerkiksi House of Organic*. Näistä kallein tuote on meikkipuuteri, 19,90€, eli kyse on myös aika edullisesta sarjasta. Hinta-laatusuhde on huippu!

Meikissä käytetyt tuotteet

Lily Lolo Mineral Foundation, Popcorn*
Catrice Liquid Camouflage Concealer (blogipostaus täällä)
Lily Lolo Pressed Blush, Tickled Pink*

Lily Lolo Mineral Eye Shadow, Sticky Toffee*
mad4eyebrow Natural Brow Filler, Blond
BBB London Ultra Slim Brow Definer, Indian Chocolate
essence Lash Princess Mascara

Lily Lolo Natural Lip Pencil, True Pink*
Lily Lolo Natural Lip Gloss, English Rose*

Muita uusia tuotteita tässä meikissä oli BBB London Brow Definer ja Essencen ripsiväri. Kulmatuotteen sain Lookfantasticin adventtikalenterista. Olen availlut joulukalenterien luukkuja Instagram Storiesin puolella, joten jos kiinnostaa mitä uusia tuotteita sieltä tulee, kannattaa seurata minua! Ripsiväristä sen verran, että oli jo aikakin siirtyä monen ripsiväripettymyksen jälkeen vihdoin takaisin essencen ripsiväreihin. Ne vaan ovat parhaita.

*mainoslinkki

lily lolo makeup review

Scroll to top