Martinique – yllättävä kokemus

martinique beautiful beaches

Ajattelin ensin otsikoksi tälle postaukselle “Ensimmäinen kulttuurishokkini”, mutta otsikko ei olisi kertonut ihan koko tarinaa. Vaikka koin kyllä kulttuurishokinkin, mikä teki loppujen lopuksi varmaan ihan hyvää. Silti uusi otsikko on sopivampi.

Koska Martinique kohteena oli jotain ihan uutta. Minulla oli tiettyjä odotuksia, mutta saari ei sitten ollutkaan ihan sellainen, kuin kuvittelin.

Se oli paljon enemmän.

the diamond rock martinique

Ranskan Martinique Karibialla

Laskeutuminen Martiniqueen oli aika ainutlaatuista.

Satuimme lentämään tietyn lentoyhtiön ensimmäisellä Martinique-lennolla, joten joka puolella oli uutisankkureita ja paikalliset palomiehetkin olivat vastassa valot vilkkuen. Laskeutumisen jälkeen suuntasimme heti autoa vuokraamaan. Vuokraus onnistui ihan hyvin, mutta työntekijä ei kyllä puhunut englantia. Muistan olleeni ihan väsynyt lennosta ja mietin vain mitä autotyyppi tarkoitti, kun hän osoitti karttaa ja hoki toistamiseen “When you fish – you know, fish? When you fish?” Tuijotin vain takana olevaa akvaariota ja siellä uiskentelivia kaloja. Lopulta saimme jotenkin auton vuokrattua (onneksi Risto ymmärtää ja puhuu vähän ranskaa) ja autossa Risto tajusi: hän luultavasti tarkoitti, when we’re finished. Hän puhui siis auton palauttamisesta. Selvisi sekin mysteeri!
cocoa beach martinique beach

Seuraavaksi vuorossa oli seikkailu Airbnb asuntoomme. Täydessä pimeydessä. Hullussa liikenteessä. Eteen ei nähnyt montaa metriä pidempään ja tiet olivat hyvin kapeat. Ja ihmiset ajoivat silti kovaa! Onneksi Risto on paras tuntemani kuski. Silti, olin peloissani ja puoleksi nauroin yhä kalajutulle ja puoleksi murehdin, miten tulen pärjäämään saarella ilman englantia. Lisäksi ihmettelin outoa ääntä autossa – vaikka radio ei ollut päällä. Tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että jossain soi varmaan ranskalainen rap hiljaa.

air bnb martinique
Airbnb asunnossamme oli ihana terassi merinäkymällä.


No: kyseessä ei ollut rap-musiikki. Eikä se tullut autosta. Vaan se tuli saaresta! Ja viidakosta. Ötököistä ja linnuista ja sen semmoisista. Ensimmäisenä yönä se tuntui pelottavalta ja äänekkäältä, mutta sen jälkeen totuin ääniin. Loppujen lopuksi luonnon äänien kuuntelu oli aika rauhoittavaa. Ja kukkojen kiekuminen aamuyöstä oli myös ihan käytännöllistä: tiesi, että kello oli noin neljä ja vielä voisi nukkua pari tuntia.

Airbnb ja vuokraemäntämme olivat molemmat ihania. Asunto oli puhdas ja kaunis ja emäntä puhui englantia. En ollut kuitenkaan talossa asuvien ötököiden suurin fani (suurimmaksi osaksi muurahaisia), mutta se nyt vain oli oma henkilökohtainen ongelmani. Saari on oikeasti sellainen viidakko, ettei ihme, että osa hyönteisistä päätyy sisätiloihinkin.

 

martinique travel

Meidän loma Martiniquella – varauduimme hyttysiin ja sadekauteen

Luimme etukäteen tietoa saaresta ja monessa paikassa varoitettiin hyttysistä ja sadekaudesta. Oma reissumme kun sattui juuri sadekaudelle.

Siitä huolimatta ötökät ja lähinnä hyttyset eivät vaivanneet niin paljon, kuin olimme ajatelleet. Emme juurikaan nähneet hyttysiä päivisin ja iltaisin ne eivät häirinneet, sillä olimme sisätiloissa (ja ikkunoissa oli hyttysverkot). Sain kuitenkin muutaman piston, mutta allergialääkkeet toimivat hyvin. Yleensä Risto on se, joka kerää pistot, joten ihan reilua, että minäkin otan niitä välillä vastaan.

Martinique ei ole suosittu turistikohde ja siksi siellä ei ole paljon turisteja. Tai turistialueita. Tai turistiravintoloita. Ei myöskään ollut turistikausi (mikäli sellaista on), sillä oli sadekausi. Kaikki tämä yhdistettynä vaikeaan ruokavaliooni johti siihen, ettemme löytäneet ravintoloita, jotka olisivat 1.) auki 2.) tarjoilisivat minulle sopivaa ruokaa. Löysimme ainoastaan yhden ravintolan, joka oli auki ja josta sain gluteenitonta kasvisruokaa. Sekin avasi ovensa meidän toiseksi viimeisenä päivänä. Oli muuten aika ihanaa päästä syömään ulos!

Reissumme oli siis siltäkin osin erilainen, että kokkasimme omat ruokamme emmekä oikein päässeet nauttimaan paikallisista ravintoloista. Herkuttelimme kuitenkin paikallisissa kasviksilla ja hedelmillä, mitkä olivat herkullisia. Varsinkin jättiavokadot.

Vaikka odotimme sään olevan huono ja sateinen – se olikin upea koko viikon. Aurinkoinen, kuuma ja kaunis. Sade tuli pieninä kuuroina. Ja yhtenä yönä, satoi todella kovaa. Oli ihanaa olla kosteassa kuumassa ilmastossa. Luonnonkiharani rakastivat sitä!

Mitä tehdä ja nähdä Martiniquella –
rommi, eläintarha, nähtävyydet ja rannat

Olimme tutkineet saaren nähtävyyksiä hieman etukäteen, joten tiesimme minne halusimme mennä ja mitä halusimme tehdä. Viikon aikana tulikin kierrettyä oikeastaan kaikki päänähtävyydet:
the diamond rock (kivi), the Cap 110 (muistomerkki), moni suosituista rannoista, tulivuori, eläintarha ja JM Rhum distillery (rommitislaamo).

The diamond rock oli kaunis. Se on todellakin näkemisen arvoinen livenä.

The cap 110 veti hiljaiseksi. On hyvä oppia myös vähän saaren historiaa.

Rannat olivat mielettömiä. Martiniquen rannat ovat kauneimpia rantoja, joita olen nähnyt. Parasta oli vain upottaa varpaat hiekkaan ja tuijottaa merta. Oli myös siistiä nähdä, etteivät ihmiset olleet vallanneet rantoja – ne olivat täynnä rapuja ja heidän pieniä kolojaan.

Jos olet rantojen ystävä, varaa paljon aikaa niillä vierailulle. Martinique on kahden meren välissä ja saari on kokenut tulivuoren purkauksen, joten sitä jopa unohtaa olevansa samalla saarella, kun näkee eri rantoja. Niin erilaisia jotkin niistä ovat.

(Olen myös aika varma, että surffarit tai sukeltajat pitäisivät saaresta, mutta meillä on Riston kanssa sellainen filosofia merten suhteen: mustekalat tai muut ihanat merten eliöt ja tappajat eivät ole tulleet meidän kotiin häiritsemään meitä, joten jos me jätämme vierailut väliin heidän kodeissaan, ehkä meidän välit pysyvät kunnossa.)

Tulivuori oli siisti. Se oli ensimmäinen tulivuori, jolla vierailin. Sää muuttui tosin niin korkealla todella viileäksi ja sumuiseksi, joten emme patikoineet ihan ylös asti. Jos haluat patikoida ylös, kannattaa oikeasti varata todella lämpimät vaatteet ja hyvät kävelykengät mukaan.

Eläintarha oli ihana. Mutta ei välttämättä eläinten vuoksi. Oikeastaan eläimiä ei edes ollut niin paljon. Se, mikä teki eläintarhasta upean, oli sen ympäristö. Tarha oli ihan keskellä viidakkoa ja alueella oli myös vanhoja raunioita. Niin, ja ehkä perhostalossa käveleminen ja kaikkien lempiperhosteni näkeminen ihan läheltä teki minut myös aika iloiseksi. Yksi varoitus tosin: koska paikka on tosiaan niin viidakkoinen, suosittelen varautumaan hyttysvoiteella. Minua pisti välittömästi kaksi hyttystä eläintarhaan astuessani.

The JM Rhum Distillery rommitislaamo oli myös aika hieno kokemus. Martiniquella on paljon rommitislaamoita, joten vierailu sellaisessa oli aika pakollista. Kävelimme tislaamon läpi (ilmaiseksi) ja opin vähän rommin tekemisestä. Rommi kuuluu omiin suosikkeihin, joten se oli jännää. En kuitenkaan pitänyt paikallisesta rommista. Ja kokeilin muutamia. Maku oli ihan erilainen, kuin mihin olen tottunut.

 

martinique zoo travel
Martiniquen eläintarha. Kunnon viidakko!
Martiniquen eläintarha ja hieno silta.
Upea näkymä tulivuorelta (takana kuvassa)! Oli kyllä aikamoinen kosteus ja sumu.
the JM Rhum distillery martinique
Minä ja rommitynnyrit.

Pari vinkkiä, jos aiot matkustaa saarelle

Vielä viimeiseki haluan mainita, että tulet tarvitsemaan autoa Martiniquen saarella. Saari on aika pieni, mutta tiet ovat kapeita ja mutkittelevia, joten paikasta A paikkaan B liikkuminen kestää kauan, vaikka välimatka olisikin lyhyt. Mutta mielestäni autolla saaren myös näkee parhaiten. Jos et ole tottunut ajamaan manuaalilla, saari ei ehkä ole optimaalisin paikka harjoittelemaan, joten maksa ennemmin automaattivaihteistosta.

Aribnb asuntojen hinnat olivat erittäin kohtuullisia. Martiniquelta olisi saanut kauniin villan sillä hinnalla, millä Pariisista olisi saanut pienen asunnon. Joten jos vain olet autolla liikenteessä, vuokraa kaunis villa, nappaa auto lentokentältä ja siinäpä se.

 

Kaiken kaikkiaan Martinique oli ihana kokemus. Ja parasta oli ehdottomasti sen luonto. Pelottavat mäet, kaunis viidakko ja palmut joka puolella, tulivuori, mikä tuntui aina olevan sumun peitossa, upeat auringonnousut ja suloiset pienet liskot, jotka vartioivat meidän terassia.

martinique

Samalla reissulla vierailimme myös Versaillesissa ja Pariisissa. Olimme reissussa yhteensä kaksi viikkoa ainoastaan käsimatkatavaroiden turvin! Näytinkin teille ennen reissua, mitä pakkasin mukaan. Selvisin hyvin tuolla määrällä – asut ja vaatteetkin olivat käytännössä samoja, mitä puin Pariisisssa.

 

VUODEN PARHAAT MEIKKITUOTTEET 2018

jane iredale gwen lipstick

*mainoslinkki

Tänä vuonna halusin ehdottomasti koota yhteen ultimaattiset suosikkituotteet vuodelta AKA vuoden parhaat kauneustuotteet. Julkaisin aikaisemmin jo vuoden parhaat ihonhoitotuotteet täällä, joten tänään keskitytäänkin meikkituotteisiin.

Nämä meikit olivat ja ovat yhä niitä isoimpia suosikkeja. Useimpia tulee käytettyä ihan päivittäin ja näitä pakkaan myös matkalle mukaan.

best makeup of the year

VUODEN 2018 PARHAAT MEIKKITUOTTEET

best makeup of the year lily lolo mineral makeup foundation catrice liquid camouflage concealer tony moly smooth primer

*TonyMoly Silky Smooth Balm
Tämä meikinpohjustusvoide häivyttää ihohuokoset ja epätasaisuuden tehden ihosta silkkisen pehmeän. Tykkään käyttää tätä nestemäisten meikkivoiteiden kanssa. Tämä saa myös meikkivoiteen kestämään pidempään, eli valitsen sen silloin, kun haluan meikin pysyvän hyvänä aikaisesta aamusta myöhäiseen yöhön. Pakkaus ei ole kaikista kätevin, mutta hauska ja nätti silti.

Catrice Liquid Camouflage Concealer
Olin ihmeissäni löytäessäni näinkin edullisen, mutta toimivan peiteaineen. Varsinkin kun kestosuosikki on ollut NARS RCC. Kuten nimi vihjaa, kyseessä on todella peittävä ja vähän paksuhko peiteaine. Kestävyys tässäkin on hyvä. Tätä käytin läpi vuoden ja minusta tuntuu, että ostan tätä kyllä jatkossakin.

Blogipostaus täällä

lily lolo foundation catrice concealer tony moly primer

*Lily Lolo Mineral Foundation, Popcorn
Sain Lily Lolon tuotteita kokeiluun loppuvuodesta, mutta tiesin heti löytäneeni kultaa. Lily Lolon meikkipohja on paras mineraalimeikkipuuteri, jota olen kokeillut. Se on todella pehmeä, helposti levittyvä ja hyvin kestävä. Ja edullinenkin vielä! Tykkään mineraalimeikkipohjasta, koska sillä on oikeasti ihonhoidollisiakin vaikutuksia.

Blogipostaus täällä

essence princess lash mascara

*essence Lash Princess Mascara

Ripseni ovat hyvin pienet ja tarvitsevat paljon volyymiä ja erottelevuutta. Essencen ripsivärit eivät käytännössä maksa mitään, mutta ovat silti huippuja. Tämä taitaa olla uusi suosikkini essencen ripsiväreistä. Hassua, koska yleensä valitsen kumiharjan.

mad4eyebrows natural brow filler jane iredale brow pen best brow products

mad4eyebrow The Natural Brow Filler
En osaa enää elää ilman tätä kulmatuotetta. Kyseessä on siis mineraalipuuteri, joka sisältää paljon kuituja. Sillä saa siis tuuheutta ja näyttävyyttä luonnollisesti kulmiin. Ja kestävyys on loistava.

Blogipostaus täällä

*Jane Iredale Retractable Brow Pencil, Ash Blonde
Viimeistelen kulmani vielä yleensä ohuella kulmakynällä. Tälläisellä ohuen ohuella päällä on helppo piirtää karvaa muistuttavia vetoja kulmaan – tai tarkentaa linjoja. Kätevää tässä on myös toisessa päässä oleva kierreharja, jolla aina harjaan kulmani.

jane iredale triple luxe gwen lipstick

*Jane Iredale Triple Luxe Lipstick
Mitä tulee huulipunien koostumukseen, Jane Iredale ottaa kruunun uudella Triple Luxe punillaan. Se vain tuntuu näkymättömältä huulilla, levittyy tasaisesti ja pakkaus on ihanan luksus. Omista kaksi sävyä, joista vaaleampaa ruusunpunaista (Rose) sävyä käytin läpi kesän. Loppuvuodesta sain käsiini vielä tämän ihanan klassisen punaisen sävyn (Gwen).

Blogipostaus täällä

bobbi brown lux eyeshadows

*Bobbi Brown Lux Eye Shadows: Heat Ray & High Octane
Nämä ovat itselleni sitä luksusta. Ne aiheuttavat iloa minussa (#konmari, vai mitä?) ihan vain olemassaolollaan. Nämä kaksi sävyä ovat lisäksi ihanan monikäyttöisiä. Kultainen Heat Ray on ihana arkisävy, kun taas violetti High Octane on kuin luotu sumusilmille tai juhlailtoihin. Ja parasta näissä on se, että ne levittyvät parhaiten sormin. Joskus käytän näitä päällekkäinkin ja olen saanut paljon kehuja silmämeikistäni!

Blogipostaus täällä

best makeup of the year charlotta eve blog

Mikä on sinun suosikkimeikkituotteesi vuodelta 2018?

P.S. Myös muut kauneusbloggaajat valitsivat vuoden parhaita kosmetiikkatuotteita:

Gingerbiscuit -blogin suosikeissa oli sellaisia tuotteita, joista osa pääsi kyllä heti omalle ostoslistalle. Käykää kurkkaamassa!

Hannamaria -blogin listauksesta löytyi mm. luomiväripaletti, jota olen himoinnut jo kauan. Käykää lukemassa!

 

P.S. Kuinka onnekas olen, kun minulla on mahdollisuus kokeilla uusia tuotteita ja löytää siten uusia suosikkeja? Olen niin kiitollinen kaikille yrityksille, joiden kanssa saan tehdä yhteistyötä. Rakastan tätä työtä.

Scroll to top