Viime päivinä on ollut sydän vähän kallellaan. Ikään kuin se ei ihan tietäisi paikkaansa tai miten sykkiä normaalisti. Ihan kuin se olisi kipeä, ihan vähän vain.
Olen saanut surullisia uutisia ja hyviä uutisia. Kaikkea kerralla, niin kuin yleensä elämässä. Jotenkin olen myös onnistunut kääntämään hyvät uutiset ikäviksi mielessäni.
Tuntuu itsekkäältä ikävöidä ihmisiä, kun he vain yrittävät elää elämäänsä täydellä teholla. He haluavat nähdä maailmaa, voittaa pelkojaan ja nauttia elämästä. Mutta tuntuu, että niin moni ihminen ympärillä lähtee. Ei loman ajaksi, vaan pitkäksi aikaa. Kuukausiksi, vuosiksi. Mukaanlukien siskoni, paras ystäväni, toinenkin sisko ja yksi toinen ystävä, joka lähti jo vähän aikaa sitten, ja jota ikävöin kamalasti.
Paras ystäväni Pinja lensi takaisin Australiaan ja olen yrittänyt ymmärtää, miksi tuntuu niin pahalta, kun yksi ystävä muuttaa toiselle puolelle maapalloa, vaikka ympärillä on niin paljon mahtavia ihmisiä. Ympärillä on jopa väkijoukko. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että joka ikinen ihmissuhde on uniikki eikä ihmissuhteiden määrällä ole mitään väliä – kukaan ei voi korvata sitä yhtä spottia, joka on varattu juuri ja ainoastaan sille yhdelle tietylle ihmiselle.
Keskiviikkoiltana, kun itkin koko automatkan kotiin lentokentältä, mietin tätä. Voit asua ihan missä vain, voit olla ihan missä tahansa duunissa, voit stressata peilikuvaasi ja sitä mitä puet päälle, mutta mikä on oikeasti se juttu, jolla on merkitystä? Se, mikä todella saa minut onnelliseksi – ja mikä on oikeasti tärkeää tässä elämässä – on perhe ja ystävät tai yksinkertaistettuna: rakkaus. Kotonamme on maalaus, jossa lukee: Home is whenever I’m with you. Enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Ehkä siksi maalasin tuon taulun.
Aina löytyy hopeareunus. Ainakin niin sanon itselleni ja toistaiseksi olen kerännyt paljon hopeaa.
- Viime viikko oli ihana. Sain viettää paljon aikaa Pinjan kanssa ja viikkoon mahtui paljon naurua, yhdet kuvaukset ja muistutus siitä, että aito ystävyys kestää myös välimatkan. Parasta oli myös riemastuttava kauppareissu, kun ostimme oikeasti vain jäätelöä, kakkua, keksejä, karkkia ja suklaata.
- Vielä on aikaa, ennen kuin siskot lähtevät ja heidän kanssan vietetty aika ei ole koskaan tylsää. Vaikka se olisikin vain tunti kahvin äärellä. Voisinpa kirjoittaa jokaisen blogipostauksen siskoni kanssa – niistä tulee hulvattomia – vaikka kirjoittamiseen kuluukin tuplasti aikaa ja puolet tekstistä täytyy kumittaa pois ennen julkaisua.
- Viikonloppuna on glitterbileet ja aion kuorruttaa ystäväni glitterillä. Voisiko bileiden teema olla enää parempi? Tuntuu hyvältä nähdä muitakin ystäviä, rentoutua ja ehkä nauttia lasillinen tai kaksi – etenkin tämän viikon tunnevuoristoradan jälkeen.
Nämä kuvat ovat Pinjan ja minun kuvauksista. Meillä oli niin hauskaa eikä vähiten siksi, että sisko sai olla kuvaaja ja hän ei voisi enempää inhota sitä hommaa. Jotenkin kuitenkin hän aina joutuu ja suostuu kameran taakse – miten olisi se esimerkkinä tosirakkaudesta. Meidän kuvia tulee näkymään täällä blogissa, mun instagramissa (@charlottaeve) ja Pinjan instasta (@pinjaelisa).
