Erityisherkkyys – miltä se tuntuu?

img_2603

img_2614

Olen erityisherkkä.

Minä uskon, että joillain on enemmän taipumusta vaipua melankoliaan, kuin toisilla. Uskon, että etenkin erityisherkät ihmiset – jonka diagnoosia allekirjoittanut on muuten etsinyt koko pienen elämänsä – kärsivät siitä. Kuulostaa dramaattiselta, mutta tuo kuvaus on aika osuva.

 

Miltä tuntuu olla erityisherkkä?

Jokin selittämään sitä, miksi välillä pelkkä hengityskin kuulostaa niin äänekkäältä. Standardit ovat kovat ihmiselle, joka on tottunut kantamaan selässään oman taakan lisäksi myös muiden ihmisten ajatuksia ja tekoja ja välillä koko maailman murheita. Meille kaikille on pakattu eväät, mutta toisilla se on useammassa lokerossa. Toiset pitävät ateriasta, jotkut syövät vain pysyäkseen hengissä?

Minulle ei ole tärkeää se mitä kerrot, vaan se mitä kuulen kun et puhu sanaakaan. Minulle tärkeää ei ole kiire, vaan ne hiljaiset hetket, kun ei tapahdu mitään. Sillä jos kuuntelee tarkkaan ja oikein höristää korviaan – tapahtuu paljonkin. Ulkona humisee, kun syksyn lehdet lepattavat tuulessa ja päästävät lopulta irti lentääkseen vapaana maahan. Sydän hakkaa tauotta rinnassa, vaikka haluaisit sen lopettavan. Silloin kun nenässä ei tuoksu tee tai kahvi, tuoksuu rakkaus. Elämä ei pysähdy ikinä, vaikka sinä pysähtyisit. Se jatkaa, vaikka et haluaisi, vaikka sinua pelottaisi ja vaikka laittaisit kaikki jarrut päälle.

Välillä ahdistaa niin paljon, että elämä näkyy hetken harmaan linssin läpi. Ahdistaa ainainen kuuntelu, ikuinen jaksaminen ja turha valittaminen. Mutta arvatkaa mikä harmittaa eniten? Sen myöntäminen. Miksei aina ole meri, aurinko ja nauru? Miksei aina ole lämmintä ja mukavaa?

Ja vaikka vastaus on helppo, täytyy se joskus kaivaa syvästä kuopasta ja sukeltaa hakemaan arkusta avaimen kera.

Jotta iloni olisi viisinkertainen, jotta nauruni kaikuisi toiseen kerrokseen ja jotta rakkauteni voisi humalluttaa sinut ihanaan valoon ja kauneuteen.

Jotta voin olla minä.

img_2598

Lue myös: Kuinka käsittelen omaa erityisherkkyyttäni

img_2649

Kuvat Inka Lähteenaro

Tummat pilvet

IMG_1674

IMG_1672

IMG_1667mm

Photos by Inka Lähteenaro

Maanantait ovat helposti sellaisia mietiskelyn päiviä. On uusi aamu, uusi viikko ja lyhyt loma kenties takana päin. Viikonloppu oli ehkä ihana, mutta aamulla sataa ja on harmaata. Onko pakko nousta? Kaikki tunteet ovat oikeita ja niille jokaiselle löytyy oma paikkansa pääkopasta. Negatiivisia tunteita voi kuitenkin olla vaikea käsittää. Minun lyhyt ohjeeni niiden käsittelyyn on: anna niiden tulla, mutta muistaa päästää niistä irti. Älä pelkää liikaa. Muista keskittyä hyvään.

Sytytin aamupalapöytään kynttilään tuomaan lämpöä ja valoa harmauteen. Otin sateenvarjon mukaan matkaani, sillä olin varma, että päälleni sataa ja kovaa. Vaan enhän minä sitä tarvinnut ja nyt ulkona paistaa aurinko kirkkaampana kuin koskaan. Näkevätkö kaikki sen valon?

Sinä, joka unohdat sateenvarjosi kotiin joka ikinen kerta ja kävelet sateessa joka ikinen päivä – tämä runo on sinulle.

Tummat pilvet by Charlotta T.

Tumma pilvi katoaa aikanaan.

Se lähtee tiehensä, kun se ymmärtää, ettei sille ole varattu pysyvää paikkaa tällä pallolla. Se kiertää eri kylissä, ikkunoissa, täysissä busseissa ja jopa Miamin hiekkarannoilla, mutta lopulta se lähtee aina tiehensä.

Ajan kanssa.

Mutta jos erehdyt katsomaan sitä silmiin, se kuristaa sinua kaulasta, puristaa sydämesi lyttyyn ja painaa leukasi rintaan. Se pelottaa jokaisella sisäänhengityksellä enemmän.

Voinko sen piilottaa sinulta?

Se pelottaa vielä tänäänkin, koska oli päiviä, jolloin se ei lähtenytkään.

 Se jäi asumaan pitkäksi aikaa eikä lähtenyt, vaikka pyysi kiltisti tai vaikka huusi sille kurkku suorana. Se istui olalla, osoitti sormellaan ja hengitti niskaan. Se kertoi, ettei mistään tule yhtään mitään ja ettei sinusta tule ainakaan sitä mitä haluat.

Se tuuditti uneen, mutta herätti yöllä kymmenen kertaa pissalle.

Se herätti aamulla, mutta sammutti valot niin, että jouduin toimimaan pimeässä.

Se murskasi minut lopulta niin moneen osaan, että palapelin kokoamiseen meni vuosia, eikä lopputulos ollutkaan kuin kannessa.

Yllätys oli suurempi kuin osasin kuvitellakaan, sillä palapelistä tulikin parempi.
Siitä tuli kiiltävämpi, sen osat muotoutuivat yhteen paremmin kuin ennen ja se näytti kauniimmalta.

Se on minun lempipalapelini, enkä enää koskaan halua nähdä alkuperäistä versiota.

Voinko sen piilottaa sinulta?

Tumma pilvi katoaa aikanaan.

Se lähtee tiehensä, kun ymmärrät, ettei sille ole varattu pysyvää paikkaa sinun pallossasi. Se kiertää eri ruuminosia läpi, kutittelee varpaista ja kainaloista ja jopa kyynelkanavista, mutta lopulta se lähtee aina tiehensä.

Älä anna sille liikaa aikaa.

Mutta jos erehdyt kutsumaan sen sisälle, avaa jokainen ikkuna ja tuuleta jokainen matto. Pudistele petivaatteet ja komenna se ulos. Sinä rakastat jokaisella uloshengityksellä enemmän.

Sinä rakastat vielä tänäänkin, koska oli päiviä, jolloin et tiennyt rakkaudesta.

Tänään muistat oppineesi siitä eikä enää pelotakaan juosta kaatosateella ulkona ilman kenkiä.

Sillä tumma pilvi katoaa aikanaan.

Scroll to top