Kauneusvinkki hiuksille & uusi kiireinen äitielämä

Mainos: Aquis Finland

Nyt jos koskaan arvostan kauneustuotteita, jotka helpottavat elämää. Uutena äitinä minulla ei ole ihan niin paljon aikaa laittaa ulkonäkööni, kuin ennen. Pyrin siis ottamaan kaiken irti siitä ajasta, jota minulla on.

Vaikka toisen ihmisen hoitaminen pitääkin kiireisenä, haluan silti myös itse näyttää hyvältä. Haluan yhä meikata, nauttia puhtaiden hiusten tuoksusta ja lempivaatteistani. Ihan vain itseni vuoksi. Ja luultavasti myös muiden. Ehkä se kuulostaa pinnalliselta, mutta ei ole. Se pienikin aika, jonka voin käyttää ulkonäköni hoitamiseen, saa minut tuntemaan oloni valoisaksi harmaana päivänä.

 

Ja heti tulee sellainen olo, että täytyy alkaa selittelemään, mutta ehkäpä siinä vain lisää syytä sanoa nämä asiat ääneen. On ihan ok haluta välittää omasta ulkonäöstä – myös vauvan kanssa. Äitisyyllisyys, hiljennän sinut!

Oman tien löytämisestä – äitinä ja Charlottana

En ennen ymmärtänyt äitejä, jotka korostivat sitä, että he olivat yhä, no, oma itsensä. Että he myös tekivät sitä tai tätä. Näin heidät vain ihmisinä, jotka sattuivat myös olemaan äitejä. No, nyt ymmärrän. Ymmärrän miten tärkeää on välillä tavallaan irrottaa itsensä jatkuvasta äidin roolista. Että sitä tarvitsee myös aikaa omille jutuille tai harrastuksille. Että muistaisi Charlotan myös ystävänä, bloggaajana tai avovaimona. Ihan vain Charlottana.

Se vaatii kuitenkin vielä tasapainottelua. Äitinä oleminen tuntuu luonnolliselta, mutta myös uudelta. En ole koskaan ollut näin “päällä” koko ajan. Tai kantanut näin paljon vastuuta. Aivoni ovat samaan aikaan ylivirittyneet ja täynnä, mutta toisaalta ihan tyhjät. Minua jännittää suunnitella ystävien kanssa päivällistreffejä – entä jos minulla ei ole mitään fiksua sanottavaa ja puhun vain vauvasta?

Olen minä, mutta toisaalta haparoin vielä tällä uudella polulla. Ja se on varmasti ihan sallittua. Yritän olla stressaamatta siitä, että elämä ei vielä tunnu olevan ihan täydellisesti kohdillaan kaikilla osa-alueilla – tai tavarat oikeilla paikoillaan (toisaalta, onkohan ne ikinä?). Elämä painottuu nyt omaan perheeseen. Kotiin ja arkeen. Pienistä asioista nauttimiseen. Pieniin omiin hetkiin, jotta voin olla paras mahdollinen äiti lapsellemme.

Ulkonäkööni panostaminen on minulle yksi tapa huolehtia itsestäni. Ja voi, miten kivalta se tuntuukaan! On ihanaa kantaa vauvaa kotona ja nähdä peilistä virkistynyt Charlotta. Vaikka kyse olisikin pelkästä peiteaineesta peittämässä tummia silmänalusia, joita kukaan muu ei oikeasti edes huomaisi. Tai ihanan paidan pitämisestä päällä, vaikka siihen tuleekin joko maitoa, kuolaa tai muuta nestettä (tahrojen määrä on vakio).

beauty tip mom blog

Kauneusvinkki äideille –

Aikaa säästävät Aquis hiuspyyhkeet

Kuuma suihku on yksi sellaisista ihanista omista hetkistä, joissa yritän pysähtyä ja hengitellä syvään. Ladata akkuja. Myönnettäköön silti, että välillä hiustenpesu kuivauksineen tuntuu työltä. Niistä puhtaista hiuksista ja omista luonnonkiharoista olisi kuitenkin kiva kotonakin nauttia.

Joten kun pesen hiukset, arvostan tuotetta, joka nopeuttaa prosessia huomattavasti. Ja tekee siitä jopa kivan!

Mikäli olet vieraillut täällä aikaisemmin, tiedät jo minun rakastavan Aquis pyyhkeitä. Nyt äitinä minulla on vielä enemmän arvostusta näitä aikaa (ja hermoja) säästäviä hiuspyyhkeitä kohtaan.

aquis alice olivia turban

Hiustenkasvatus & hoitovinkkejä
Helpotusta Curly Girl arkeen

Olen kirjoitellut Aquisista mm. yllä olevissa postauksissa, mutta tässä vielä pähkinänkuoressa tärkeimmät:

  • Tehty erityisestä kankaasta, joka kuivaa hiukset jopa 50% tavallista pyyhettä nopeammin
    – ja hellävaraisemmin
  • Toimivat kaikille hiustyypeille, mutta ovat erityisen hyviä luonnonkiharalle
    ne myös avittavat kiharan esiintuomisessa
  • Pitävät hiukset terveinä ja kiiltävinä

Näitä luottotuotteita on ilo hehkuttaa kerta toisensa jälkeen. Siinä missä muut hiustuotteet vaihtelevat, pyyhkeet pysyvät. Ne ovat olleet käytössä nyt yli kaksi vuotta ja siinä ajassa olenkin onnistunut kasvattamaan hiukseni pitkiksi, sillä ne voivat niin hyvin.

Kuivaan yleensä ensin enimmät vedet hiuksista pitkään pyyhkeeseen puristelemalla. Sen jälkeen kiedon turbaanin hiuksiin ja annan hiusten kuivua sekä kiharoiden muotoutua sen sisällä. Turbaani on aivan loistava tuote kiireiseen arkeen! Samalla kun se tekee taikojansa, voin tehdä muita tärkeitä juttuja. Kuten viihdyttää vauvaa tai meikata.

 

Tietysti myös ihan vain turbaani riittää hiusten kuivaamiseen – ja matkustaessa pärjäänkin ihan vain sillä.

Kuvissa esittelyssä alice+olivia turbaani. Siinä on silkkimäinen puoli, jota voi käyttää öisin suojaamaan hiuksia (ja kiharoita).

Punainen valohoito hormonaalisen aknen & ihon hoidossa

red light therapy for skin problems

*mainoslinkki

Punainen valohoito voi olla erittäin tehokas apu hormonaaliseen akneen tai muuhun iho-ongelmaan. Sillä on paljon ihonhoidollisia hyötyjä, eikä juurikaan sivuvaikutuksia. Oman kokemukseni mukaan se on hellävarainen tapa hoitaa aknea, parantaa ihon ulkonäköä tai auttaa vaikkapa lihaskivun hoidossa.

 

Kun hormonaaliset näpyt tulehtuvat ja alkavat oikuttelemaan, yritän parhaani mukaan rauhoittaa ihoani. Yksi tehokkaimmista löytämistäni tavoista on punainen valohoito.

red light for hormonal acne and skincare

Punainen valohoito hormonaaliseen akneen & muihin iho-ongelmiin

Olen kärsinyt hormonaalisesta aknesta vuosia, mutta lopetin sen kanssa taistelun tajuttuani, ettei asia ole minun käsissäni. Sen jälkeen ihoni oikeastaan rauhoittuikin. Kuka tietää, ehkä ihosta stressaaminen vähentyi ja tilanteen hyväksyminen auttoi asiaa. (Hormonaaliset ongelmat kohdallani aiheuttivat myös mm. hiustenlähtöä, kivuliaita kuukautisia ja lapsettomuutta. Hormonaaliset ongelmat, kuten akne, ei siis ole todellakaan sinun vikasi.)

Kuva 12/2020.

Nykyisin ihoni on ihan hyvässä kunnossa. Toki vaiheittain välillä hormonaalisia näppyjä tulee enemmän, mutta on myös vaiheita kun iho näyttää ihan todella hyvältä. Selän ihokin on paremmassa kunnossa, toki sielläkin on vähän vaihdellen hieman epäpuhtauksia.

 

En siis taistele näppyjä vastaan, mutta hoidan ihoani kyllä tarkkaan. Ihonhoitorutiinini on jopa ylpeydenaiheeni. Se on yksi tärkeimmistä arkirutiineistani, koska se lievittää stressiä ja rentouttaa. Ja stressaamattomuus ihosta  – tai mistä vaan asiasta oikeastaan – on yksi parhaista päätöksistä, jonka voit tehdä.

Aloin käyttämään punaista valoa iholleni 2020 ja koin sen todella hyödylliseksi. Punainen valohoito on tehnyt ihostani tasaisemman ja auttoi aknea vähentämällä tulehdusta ja punoitusta. Se on myös hauskaa. Ehkä, koska laitteen lämpö tuntuu ihanalta ihoa vasten.

red light therapy for skin

Lyhyesti: mitä on punainen valohoito?

Punaisella valolla hoidetaan erilaisia iho-ongelmia ja esimerkiksi lihassärkyjä.

Punaisen valon ajatellaan tuottavan efektin soluissa, joka parantaa niiden toimintaa ja energiaa. Eli solut iholla voivat toimia tehokkaammin, uusiutua nopeammin ja korjata vahinkoja!

 

Punaisen valon hyödyt iholle

  • Parantaa verenkiertoa
  • Lisää kollageenia (mitä vanhemmaksi tulet, sen vähemmän iho tuottaa kollageenia – tämä on osasyynä ryppyihin)
  • Vähentää tulehdusta (näin ollen vähentää tulehtunutta aknea)
  • Helpottaa kipua

Tutkimuksia valohoidosta on tehty vielä kohtalaisen vähän. Kuitenkin lukemistani tutkimuksista päädyin siihen tulokseen, että punaisella valolla on hyötyjä. Ja parasta on se, että oikeastaan ilman sivuoireita.

 

Punainen valohoito aknelle

Mielestäni punainen valohoito on järkevä tapa hoitaa aknea. Varsinkin kun miettii, mitä kaikkia muita rankkoja hoitoja on vaihtoehtoina. Itsekin on tullut hoidettua ihoa aika järein keinoin, eikä siitä ole hyvä tullut.

Esimerkiksi tämä tutkimus raportoi merkittäviä muutoksia ihon tasaisuudessa, ihotuntumassa ja kollageenin määrässä. Kuvat puhuvat puolestaan.

Haluan tosin huomioida, että jos ihossa on couperosaa, niin kannattaa suojata ne alueet tai välttää ne kokonaan. Se liittynee osittain lämmittävään efektiin, joka voi pahentaa punaisuutta. Toisaalta itselläni on poskissa hieman punaisuutta ja se ei kyllä pahentunut laitteen käytön myötä – ja ihonsävy tuntui vain tasoittuvan.

 

Sininen vai punainen valo aknelle?

Sekä sinistä, että punaista valoa käytetään aknen hoidossa. Tyypillisesti sinistä valoa käytetään enemmän akneen, koska se on antibakteerinen ja tappaa bakteereja, jotka aiheuttavat aknea. Kuitenkin, koska punainen valo toimii niin syvällä ja sillä on tulehduksia alentavia ominaisuksia, sitä voidaan käyttää myös akneen.  Healthlinen artikkelissa sanottiin, että jos akne on kroonista, punainen valo voi olla parempi vaihtoehto. Oma akneni oli hormonaalista, eli tavallaan kroonista.

beurer IL 50 infrared heat lamp review

Beurer IL50 Infrared Heat Lamp review

Kotoani löytyvä laite on *Beurer IL50 Infrared Heat Lamp.

Olen todennut sen erittän käteväksi. Sen koko on täydellinen kasvoille, dekolteelle ja selälle – eli niille alueille, joihin sitä enimmäkseen käytän. Hormonaalinen akne oikuttelee juuri näillä alueilla, etenkin leualla, kaulalla ja selässä. Käytin laitetta aika säännöllisesti vuonna 2020, kun akne oli pahemmassa kunnossa. Muistan todella monta videopuhelua punaisessa valossa. Hoito rauhoitti tulehdusta paljon. Ylipäätään ihoni näytti tasaisemmalta laitteen säännöllisen käytön jälkeen.

Nykyisin käytän laitetta, jos akne uhkaa palata. Käytän sitä silloin muutaman illan viikossa ja huomaan heti eron.  Muuten yritän muistaa ylläpitää ihon hyvää kuntoa ottamalla valokylvyn aina silloin tällöin. Raskaana ihoni kävi jälleen uutta vaihetta läpi (ja näytti oikeastaan todella hyvältä!), joten en ole käyttänyt laitetta hetkeen. Voi tosin olla, että talvella tilanne muuttuu ja otan punaisen aseen taas käyttöön.

Punainen valo ei ole poistanut aknearpiani, vaikka ajan myötä se voi auttaa häivyttämään niitä. Käytän *PureBeautyn arganöljyä päivittäin ja sekin auttaa aknearpia parantumaan.

 

Laite on myös ollut kätevä muutenkin, kuin ihonhoidossa.

Kärsin narskuttelusta ja vaikka botox pitää oireet kurissa, lihakset saattavat kipeytyä painajaismaisen yön tai stressaavan viikon jäljiltä. Laite toimii hyvin lihaskipuun ja se tuntuukin rentouttavan purentalihaksia. Parhaimman tuloksen saan, kun samalla venytän leukoja pitämällä esimerkiksi pientä palloa suussa.

Olen myös kokeillut laitetta kuukautiskipuihin ja se toimi hyvin, mutta vaatii Riston osoittamaan laitetta kipeään kohtaan, samalla kun itse kärsin avuttomana sängyssä. Lämpö auttaakin tyypillisesti menkkakipuihin, mutta lämmin viltti tai kauratyyny lienee hieman kätevämpi.

Risto käyttää laitetta myös treenistä kipeytyneille lihaksille. Itsekin teen joskus sitä, mutta olen hieman laiska kehonhuoltaja.

red light therapy for hormonal acne

Oletko kuullut punaisesta valohoidosta tai kokeillut sitä itse?

Lähteet:
Healthline
This study

 

Scroll to top