Luonnonkosmetiikka ihastuttaa minua (yhä) tehokkuudellaan. Vaikka nykyisin käytän synteettistä ja luomua sekaisin, kallistun silti ihonhoidossa enemmän luomun puolelle.
En ole mikään raaka-aine ekspertti, mutta luen ja tunnistan silti inci-listalta muutamia luottoainesosia, joiden olen todennut sopivan iholleni. Tälläisiä ovat esimerkiksi aloe vera, joboaöljy, sheavoi, arganöljy ja koivunmahla. Varsinkin luonnonkosmetiikassa näitä ainesosia löytyy paljon.
On muuten hassua, miten yleisesti kosmetiikassa mainoslauseissa korostetaan kasvipohjaisia ainesosia, mutta ne löytyvät lopulta usein purkin ainesosalistan loppupäästä. Luonnonkosmetiikassa mainostetut ainesosat ovat usein oikeastikin listan alkupäässä – eli tuote sisältää suuren määrän kyseistä ainesosaa.
Voiteissa tärkeää raaka-aineiden tehokkuuden lisäksi on tietysti sen koostumus eli se, miltä se käytössä tuntuu. Levittyykö se tasaisesti? Tuntuuko iho ihanalta sen käytön jälkeen? Synteettisissä voiteissa usein tuntuma onkin ihana – silikonit tuovat sileyttä ja pehmeyttä iholle. Siinä kohtaa luonnonkosmetiikka ja synteettinen kosmetiikka tuntuukin eroavan eniten toisistaan – ihotuntuma on eri.
Luonnonkosmetiikkakin kuitenkin kehittyy koko ajan ja sieltäkin löytyy tuotteita, joilla ihon saa sileäksi. Olenkin löytänyt erään sarjan, joka on tehnyt vaikutuksen etenkin tuolla käyttömukavuudellaan ja sillä, että iho tuntuu ihanalta niitä käyttäessä.
tuotteet pr-näytteitä
Mia Höytö – nykyisin Globe Hope Beauty by Mia Höytö – tuotteet
Sain Sugar pr-toimistolta muutaman Mia Höytö – tuotteen testiin ja nyt niitä muutaman kuukauden testattuani, voin jakaa kokemukseni ja ihastukseni: on ne vaan ihania!
Mia Höytö on ekosertifioitua kosmetiikkaa Suomesta. Merkin tuotteet on pakattu yksinkertaisen kauniisiin pakkauksiin – mikä on tietysti itselleni se ensimmäinen asia, johon kiinnitän huomiota. Kaunis purkki kylppärissä ihastuttaa jo olemassaolollaan ja on kiva pitää esillä (itse omistan niin paljon kosmetiikkaa, että sen piilottaminen tuntuu olevan mahdotonta). Miellän nämä itse luksusukosmetiikaksi, vaikka se ei niin kallista olekaan.
Puhuin aikaisemmin siitä, miten iho tuntuu ihanalta näitä käyttäessä. Koostumus on saatu hiottua sellaiseksi, että tuote liukuu hyvin iholla ja jättää kivan pinnan. Muistan kuinka puhuimme juuri tästä erään ystäväni ja itse Mia Höydön kanssa luonnonkosmetiikkamessuilla – kokeilemamme seerumi tuntui ihanan silkkiseltä – ihan eriltä, kuin luonnonkosmetiikan tuotteet yleensä. Siis suomeksi sanottuna vähän silikoniselta (vaikka se ei niitä sisälläkään).
Mia Höytö – Lumous Rich Nurturing Serum
Kolmesta kokeilemastani tuotteesta juurikin tuo Lumous -seerumi nousi suosikikseni. Se on ihanan kevyt, nopeasti imeytyvä ja ihotyypilleni soveltuva. Se on käytössä voiteen alla päivittäin.
Mia Höytö – Valo Eye Cream
Kokeilin myös Valo – silmänympärysvoidetta. Se tuntuu ravitsevalta ja kosteuttavalta olematta kuitenkaan liian paksu. Voide on riittoisaa, joten pieni purkki kestää käytössä pitkään.
Mia Höytö – Helmi Exfoliating Mask
Kolmas testaamani tuote oli Helmi -naamio. Käytin sitä itse näin: levitin sen kuivalle iholle, annoin kuivua läpinäkyväksi ja lopuksi pyörittelin kostein sormin iholta pois. Jos hoidosta haluaa hellävaraisemman, voi kuorinnan jättää tekemättä ja ihan vain huuhdella tuotteen pois. Tai jos on kiireessä, voi tuottella tehdä suoraan pikakuorinnan kostealle iholle. Tuote imee itseensä epäpuhtauksia, kuorii ja kirkastaa ihoa. Tykkään tästä tuotteesta juurikin silloin, kun haluan iholle vähän hellävaraisempaa hoitoa. Se ei tunnu yhtä kuivattavalta ja tehokkaalta, kuin jotkin savinaamioni, mutta etenkin nyt talvella se on ihan hyvä niin.
Kaiken kaikkiaan tuotteet oli mun mielestä hyviä ja ihania – joten jos olet miettinyt niiden kokeilemista, niin ainakin minä suosittelen.
Naamio – seerumi – silmänympärysvoide
tuotekuvat: minä
kuvat minusta: Inka Lähteenaro