Taianomaiset tekonahkahousut

september outfit

fake leather pants

Rakastan kunnon taikapöksyjä. Tiedättehän – sellaisia, joita päälle vetäessään tuntee olonsa todella mukavaksi ja tyylikkääksi, ja jotka päivän mittaan kuiskaavat korvaasi tasaisin väliajoin: “olet mahtava”?

 

Itsevarmuusboosti on taattu näillä housuilla. Jos edessä on tilanne, joka on vähän oman mukavuusalueen ulkopuolella, tartun tälläisiin vaatekappaleisiin. Tai jos olen väsynyt. Tai iloinen. Oikeastaan mikä tahansa tilanne toimii – kun kaapissa on näin taianomaiset housut, niitä tulisi käyttää mahdollisimman usein. Tai no: eikös vaatekaapin tulisi olla täynnä taianomaisia vaatteita?

fake leather pants

Nämä tekonahkahousut ovat ehdottomasti yksi noista erityisistä vaatteista. Ne ovat varsinainen statement piece ja päivittävät asun kuin asun paremmaksi. Ne ovat myös kätevät, kun tiedän edessä olevan aikainen herätys ja täytyy keksiä hyvä asu äkkiä. Bam! Ja näytän siltä, että olisin nähnyt vaivaakin.

Housut ovat keränneet myös paljon kehuja. Ehkä eniten koko vaatevalikoimastani. Ehkä siksi ne ovat niin ihanat. Ne ovat niin täynnä hyvää energiaa, ettei voi oikein muuta kuin tuntea olonsa hyväksi niissä. Voisin varmaan oppia uuden kielen niitä pitäessäni. Tai oppia ajamaan autoa.

Tai viettää ihan vain kiireisen kivan päivän niissä.

**

Arkea, lanseeraustilaisuuksia, meikkijuttuja ja muuta päivittäistä elämää voitte muuten seurailla Insta storiesin puolella @charlottaeve. Olen siellä melko aktiivinen ja siinä missä blogi päivittyy muutaman kerran viikossa, yritän päivittää instaa ihan päivittäin.

style blog

Housut – VILA
Paita – Chiquelle
Takki – Vero Moda
Kengät – SoWhat/Vamos
Huivi – ikuisuuslainassa ystävältä

september outfit fake leather

Kuvat: Mia 

Helppo Halloween-meikki: Blood tears

blood tears halloween makeup

blood tears easy halloween look

Halloween-meikkien ei tarvitse olla monimutkaisia! Tähän helppoon Halloween-meikkiin tarvitset vain tavalliset meikkisi ja lisäksi vähän tekoverta. Avaintekijänä meikissä on lämpimät punaiset sävyt, joita käytetään kaikkialla meikissä. Näin meikistä tulee yhtenäinen ja se sopii tekoveren kanssa loistavasti yhteen.

Joka vuosi siskot yllyttävät tekemään Halloween-meikkejä ja joka vuosi huomaan – no – jättäväni ne tekemättä. Tai tekeväni sen sijaan jotain vähän Halloweenmaista, kuten tämä tumma smokey eye, jonka tein viime vuonna.

Tämä vuosi on erilainen. Päätin vihdoin vain ryhtyä hommiin ja vähän työntää itseäni epämukavuusalueelle ja olemaan vähän luovempi. Kuuntelin ääntä, joka sanoo ‘kyllä sinä pystyt’, sen sijaan, että kuuntelisin epäilyksiä ja muttia.

Joten tässä sitä ollaan, ensimmäisen Halloween-meikin äärellä. Meikki on oikeasti aika yksinkertainen, vaikka näyttääkin hurjalta. Kutsun tätä Blood tears -meikiksi. Pidän tästä meikistä erityisesti siksi, että siinä voi yhdistää kauniin, niin sanotun tavallisen meikin,  Halloweeniin. Voit vain tehdä oman tyylisen meikkisi ja lisätä tekoverikyyneleet. Minulla on vahva tunne siitä, että tämä on tämän vuoden Halloween-juhlien meikkini.

Tajusin juuri, että meikkiin sopisi vielä punaiset piilolinssit.

blood tears easy halloween makeup

blood tears halloween makeup

Pari huomiota meikistä, mikäli inspiroidut luomaan samantyylisen:

Hyvä tasainen pohja on erityisen tärkeä, sillä tässä lookissa on kuitenkin vahva silmämeikki ja huulet. Käytä meikkivoidetta, joka antaa hyvän peittävyyden. Käyttämäni meikkivoide on muuten halpa ja hämmästyttävän hyvä! Ollut käytössä nyt pari viikkoa.

Tein kulmakarvoista lämpimämmät kuin yleensä – jotta ne sopivat punaiseen teemaan.

Varjostin silmiä aika dramaattisesti. Levitin luomiväriä ihan kulmakarvan alkuun ja siitä ylöspäin luodakseni hieman surullisen efektin silmiin. KICKsin uusi luomiväripaletti on loistava tähän meikkiin, sillä siinä on lämpimiä sävyjä. Ja on muuten hyvä paletti muutenkin. Tulen varmaan esittelemään sitä myöhemmin vielä paremmin täällä.

Levitin todella paljon poskipunaa ja vein sen ohimoille asti. Punainen (kirjaimellisesti) poskipuna oli kätevä tähän!

Levitin myös paljon highlightia. Mitä enemmän sen parempi.

Levitin hieman punaista maalia (?) alaluomelle vähän niin kuin veritahroiksi, ennen kuin laitoin tekoveren päälle. Maali oli helpompi viedä ihan ripsirajaan saakka, toisin kuin tekoveri. Lisäsin punaista myös vähän luomelle, koska en omista hyvää punaista luomiväriä. Päädyin tosin vielä taputtelemaan vähän kultaista luomiväriä sen päälle.

IsaDoran huulipuna on paras punainen huulipuna, jonka omistan. Suosikki vuodesta toiseen.

Grimasin maskeerauspalettia ja tekoverta ynnä muuta kivaa voi ostaa naamiaiskaupoista, kuten Aprillista tai Punanaamiosta.

 

En tehnyt tällä kertaa tutoriaalia, koska koko meikki syntyi vähän niin kuin hetkessä. Mutta napsin muutaman vaihekuvan:

blood tears in the making

eyeshadow

blood tears halloween makeup

Helppo Halloween-meikki: Blood tears

TonyMoly Silky Smooth Balm
Pretty by Flormar Weightless Foundation, Golden Neutral & Light Ivory
*Ofra Star Island Highlighter
*Milani Baked Blush, Red Vino

Grimas Water Make-Up Palette 6
Grimas fake blood

Urban Decay Primer Potion
*KICKS Marble Collection Eyeshadow Palette
Pretty by Flormar Ultimate Dipliner, Black
*Ardell lashes  Demi Wispies & Wispies (kyllä, laitoin kaksi paria)

Zuii Organic Eyebrow Definer, Taupe
*NYX Micro Brow Pencil

*IsaDora Perfect Moisture Lipstick, Classic Red

halloween makeup blood tears

Oletko innoissasi Halloweenista?

Minä taidan olla! Suunnitteilla on vielä toinen Halloween-meikki, jonka julkaisen lokakuun aikana. Siitä aion tehdä tutoriaalin.

Scroll to top