Hauskaa ja tehokasta ihonhoitoa – KOCOSTAR

kocostar korean beauty

K-beauty, korealainen kosmetiikka. Moni kauneusinnovaatio tuntuu olevan peräisin Koreasta. Korealaisessa kosmetiikassa itseäni kiinnostaa tuotteiden innovatiivisuus, mielenkiintoiset raaka-aineet ja yleisesti melko edullinen hinta. On aina kiva tutustua erilaisiin uutuuksiin, vaikka tulenkin aina kaikkien trendien perässä (annoin vasta periksi nyöripaidoille, vaikka ne ovat olleet muodissa jo mitä, kaksi vuotta).

Uusin brändi, johon olen tutustunut on KOCOSTAR. Sain muutamia pr-näytteitä testiin ja tänään puhunkin niistä. Mukana on viipalenaamioita, silmänalusnaamioita sekä finnilaastareita. Tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille – myös akneiholle – sillä käytin näitä jopa akneni ollessa tosi pahana. Oikeastaan käytin näitä etenkin silloin, joten ne voivat olla käteviä sinulle, joka kärsit epäpuhtauksista tai ongelmallisesta ihosta.

kocostar slice mask sheets

KOCOSTAR SLICE MASK SHEET Watermelon & Kiwi

Kangasnaamioissa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta niiden viipaleiksi laittaminen todella tekee eron. Olen käyttänyt kangasnaamioita jo kauan ja rakastan niitä. Kangasnaamiot ovat loistava tapa kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa kuin ihoa. Oma ihotyyppini on sekaiho, ja sillä on taipumusta rasvaisuuteen, mutta voin silti käyttää kangasnaamioita. Kuitenkin – jos ihossa on tulehtunutta aknea, se ei ehkä tykkää kangasnaamioista tai muistakaan ylimääräisistä tuotteista. Juuri siinä kohtaa nämä viipaloidut naamiot ovat käteviä! Jopa akneiho voi käyttää näitä, koska naamiot voi asettaa siten, ettei se osu tulehtuneelle alueelle. On todellakin järkeä pilkkoa naamio näin osiin, sillä silloin voit fokusoida naamion tehot sinne minne haluat, ja kiertää ne alueet, joille et kaipaa naamion tehoja.

Huomioitavaa lienee myös se, että nämä ovat jotenkin hauskoja. Ihonhoidon ei tulisi olla tylsää, vai mitä?

 

KOCOSTAR PRINCESS EYE PATCH

kocostar princess eye patch

kocostar eye patches
Kocostar silmänympärysnaamiot kasvoilla.

Me kaikki tiedämme, mitä ikä tekee silmänympärysiholle. Yhtäkkiä silmät tarvitsevatkin aikansa heräämiseen ja ne näyttävät helpommin väsyneiltä, turvonneilta ja tummilta. Silmänympärysihosta huolehtiminen on todella tärkeää ja hellä rutiini auttaa, mutta on myös olemassa tuotteita, jotka tuovat vielä sen ekstrapotkun ihonhoitoon. Nämä silmänympärysnaamiot ovat juuri sellaisia. Ne kosteuttavat ja virkistävät silmänympärysihoa. Itsehän en tietenkään ikinä kärsi krapuloista, mutta jos kärsisin, niin nämä sopisivat täydellisesti sellaisiin päiviin. Tykkään pakkauksestakin kovasti ja mainittavan arvoista on se, että naamiot ovat biohajoavia.

Jos silmäsi ovat todella herkät, näiden raikastavat ominaisuudet voivat olla liikaa. Omat silmäni ovat melko herkät, mutta voin silti käyttää näitä lyhyemmän ajan kerrallaan.

Vinkki! Pidä purkki jääkaapissa, niin saat kaikki tehot irti viileistä geelilapuista.

kocostar spot treatment patch

kocostar spot treatment patches
Kasvoilla Kocostarin finnilaastareita, jotka ovat melko huomaamattomia.

KOCOSTAR FACE SPOT MIRROR PATCH

Tämä on ehkä mielenkiintoisin tuote näistä. Pakkaus sisältää 36 finnilaastaria. Ne sisältävät teepuuöljyä ja salisyylihappoa, jotka auttavat tulehduksen hoitamisessa ja rauhoittavat ihoa. Laastarit ovat läpinäkyviä, joten niitä voi käyttää päivällä tai yöllä – ne eivät juurikaan näy ihosta. Niiden päälle voi jopa levittää meikkiä! Itse käytän näitä öisin tai päivisin ihan vain sellaisinaan. Vaikka ne ovat läpinäkyviä, ne hieman piilottavat punaisuutta ja finnit eivät todellakaan näytä niin pahoilta näiden kanssa, kuin mitä ne näyttävät paljaaltaan. Tykkään käyttää näitä meikittöminä päivinä juuri niille pahimmille finneille – tarrat eivät ainoastaan hieman piilota niitä, mutta hoitavat samalla.

Ainoa miinuspuoli, joka näistä tulee mieleen on se, että ne todella tarraavat ihoon. Kannattaa siis ehkä käyttää irrottamiseen vettä. Olen myös vähän kahden vaiheilla siitä, että onko hyvä tukahduttaa iho tarralla. Aivot sanovat, että ihon olisi parempi hengittää, mutta toisaalta tarra sisältää tulehdusta hoitavia ainesosia ja se estää bakteerien pääsemistä iholle.

Muuten: pakkaus sisältää pienen peilin, joten näitä voi pitää mukana ja hoitaa finnejä myös on the go.

kocostar spot treatment

Oletko kokeillut jotain näistä tuotteista? Mikä vaikuttaa kaikkein mielenkiintoisimmalta?

Luonnollinen varjostus ja korostus

jane iredale greatshape contour kit

Contour-paletit. En ole ikinä ollut niistä kovin inoissani, vaikka sellaisia omistankin. Ne ovat käytössä kyllä arkimeikissäkin, mutta jotenkin ajattelin olleeni jo vähän kyllästynyt niihin. Olisiko jo aika seuraavan meikkivillityksen?

Ilmeisesti kohdalleni ei kuitenkaan vain ollut sattunut sellaista contour-palettia, josta oikeasti jaksaisin innostua kunnolla. Kunnes nyt. Olen nimittäin saattanut löytää tähän mennessä parhaan sellaisen luonnollista lopputulosta kaipaavalle.

natural contour

Jane Iredale GreatShape Contour Kit arvio

Jane Iredale lanseerasi äskettäin uudet GreatShape contour -paletit ja olin onnekseni lanseeraustapahtumassa. Sain oman palettini ja olenkin käyttänyt siitä siitä lähtien. Tykkään tässä paletissa siitä, että se antaa luonnollisen lopputuloksen juuri oikealla määrällä pigmenttiä ja sen koostumus on huippu.

Koska Jane Iredale on mineraalimeikkisarja, ovat myös nämä puuterit mineraalipohjaisia. Se tekee niistä pehmeitä ja helposti levittyviä. Voit aikaansaada luonnollisen sävyn – tai voit kerrostaa halutessasi väriä vahvemman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Itse pidän luonnollisesta varjostuksesta. Sellaisesta, joka korostaa piirteitäni ennemmin kuin muuttaa kasvojeni muotoa merkittävästi. Luonnollinen varjostus näyttää siltä, kuin valo osuisi kasvoihin juuri oikeasta kulmasta. Eikö?

Paletti tulee kahdessa värissä – Warm ja Cool. Itse valitsin näistä viileän, koska se nyt vain sattuu olemaan se mun juttu. Oon cool siinä mielessä. Kitissä on kolme väriä – varjostusväri, korostusväri sekä poskipuna. Tykkään, että mukana on poskipuna. Poskipunat on parhaita ja omille kasvoille poskipuna on se, joka tekee isoimman eron. Poskipuna muokkaa kasvoja.

 

Kaikki värit ovat mattaisia – myös korostusväri – mikä tekee niistä soveltuvan kaikille ihotyypeille. Olen puhunut tästä ennenkin (klik!), mutta kimaltavat värit saattavat korostaa ihon epätasaisuutta. Tässä korostusväri raikastaa ja kirkastaa heijastamalla valoa kasvoille.

En voisi puhua Jane Iredalen tuotteista mainitsematta pakkauksia: tämäkin paletti tulee upeassa ruusukultaisessa pakkauksessa, sisältää peilin ja on kaikessa yksinkertaisuudessaankin kaunis. En ole yleensä kullan perään koruissa tai muussakaan, mutta meikkituotteissa pidän kultaisista yksityiskohdista ja pakkauksista. Toinen juttu pakkauksesta on muuten sen sirous. Useimmat contourpaletit tuntuvat olevan jättimäisiä ja niin paljon kuin pidänkin paleteista, niin arvostan kyllä tuotetta, joka on kevyt eikä vie paljon tilaa meikkikokoelmassani.

Jane Iredale contour kit cool

Mutta tässäpä kysymys sinulle: Käytätkö contourtuotteita itse päivittäin? Pidätkö luonnollisesta lopputuloksesta vai veistätkö mielummin poskipäät esiin kuin ammattilainen?

Kuulen mielelläni ajatuksia tästä! Itse varjostan ja korostan kasvoja kyllä ihan arkimeikissäkin. Se ei ole mikään kaikkein tärkein asia rutiinissani, mutta pidän sen tuomasta erosta. Yksi tuote, jota tosin en ikinä skippaisi on poskipuna. Ja jos pitäisi valita varjostuksen/korostuksen ja poskipunan väliltä, valitsisin poskipunan.

natural contour makeup

P.S. Tässäkin meikissä kulmissa on uutta tuotetta, josta kirjoitin täällä!

Scroll to top