Halloween-meikki: JÄÄKUNINGATAR

ice queen halloween makeup

*mainoslinkki

Tein tämän jääkuningatarmeikin Halloweeniksi ystävälleni vuonna 2017. Tämä on kaikista tekemistäni luovista meikeistä suosikkini, mutta en ole jakanut sitä aikaisemmin täällä. Aika korjata virhe! Meikin voi kopioida itselleen sopimaan omaan osaamistasoon. Vaikka olisit aloittelija, uskon sinun kyllä onnistuvan. Tärkeimpiä juttuja ovat viileiden sinisten sävyjen käyttö koko kasvoilla, glitterin lisääminen sekä viimeistely vaikkapa sinisillä piilolinsseillä ja ripsillä.

Väitän, että tämäkin on yksi niistä meikeistä, joka näyttää vaikeammalta, kuin mitä sen tekeminen on. Se ei silti tarkoita, että meikki syntyisi hetkessä. Yksityiskohdat vievät aikaa. Timanttien liimaaminen kasvoille, lumihiutaleiden käsin piirtäminen ja ripsien kustomointi vaatii myös vähän kärsivällisyyttä.

 

Jääkuningatar Halloweenmeikki

Ice queen makeup how to

Mitä tarvitset meikkiin:

 

ice queen makeup

 

JÄÄKUNINGATAR – NÄIN TEET MEIKIN

POHJA
Ensimmäinen vaihe on levittää meikkivoide tasaisesti kaikkialle kasvoille. Tähän meikkiin sopii joku hyvin peittävä ja kestävä pohja, kuten *Estee Lauderin Double Wear. Sen jälkeen varjosta kasvoja sinisellä värillä. Lisää sinistä myös kaulaan. Korosta kasvojen korkeimpia kohtia käyttäen kylmänviileää kuultotuotetta.

KASVOJEN YKSITYISKOHDAT
Lumihiutaleet
Piirrä lumihiutaleita kasvojen reunoille, poskille ja kaulaan. Lumihiutale on yllättävän helppo luoda vain viivoista (kannattaa ottaa mallia vaikka yksinkertaisesta googlekuvasta). Älä unohda piirtää lumihiutaleita myös kaulalle!

Glitter
Lisää aavistus hienojakoista glitteriä kasvojen korkeimpiin kohtiin (eli kuultotuotteen päälle). Itse lisäsin glitteriä myös kulmiin. Käytössä oli lähes valkoinen glitter.

SILMÄMEIKKI
Meikkaa kulmat sinisiksi kynää tai luomiväriä käyttäen.
Silmämeikissä tärkeintä on käyttää sinisiä viileitä sävyjä. Jos luomivärien käyttö ei ole hallussa, voit myös vain levittää yhden värin koko luomelle. Toki luomivärien käyttöä voi myös oppia! Blogistani löydät paljon erilaisia silmämeikkiohjeita. Voit ottaa niistä mallia ja vaihtaa värit viileisiin. Itse varjostin luomivakoa sinisellä ja jätin liikkuvan luomen vaaleaksi.
Viimeistele silmämeikki kustomoiduilla tekoripsillä ja timanteilla.

HUULIMEIKKI
Lopuksi lisää sininen huulipuna. Jos se tuntuu liian vieraalta, myös erittäin viileä nudesävy sopii meikkiin.

ice queen makeup halloween makeup idea

Mitäs pidätte meikistä? Olisiko tässä ideaa tämän vuoden (etä)Halloweenjuhliin?

 

Halloween-meikki tutorial: Verinen juhlameikki

bloody halloween makeup look tutorial

bloody halloween makeup look halloween ideas

*mainoslinkki

 

Tämä verinen halloween-meikki on näyttävä, mutta aika helppo luoda. Tarvitset vain tekoverta, jolla voit sotkea kasvosi meikin tekemisen jälkeen. Itse yhdistin tekoveren juhlavaan meikkiin isojen ripsien kera (ohje meikkiin löytyy alempaa), mutta varmasti myös yksinkertainen meikki sopisi hyvin. Suosittelen kuitenkin punaamaan huulet, sillä se tekee meikistä heti juhlavaman ja sopii täydellisesti tekoveren kanssa yhteen.

Tässä meikissä itseä ihastuttaa se, ettei se varsinaisesti esitä mitään. Voit itse keksiä tarinan veriselle hahmolle. Itselle tulee mieleen zombit ja maailmanloppu, mutta ehkä olen katsonut (miehen innostamana) liikaa zombileffoja. Tai ehkä tämä meikki on ilmentymä vuodesta 2020: kaunis, mutta brutaali. Kuka tietää? Tarinan keksiminen on hyvä jäänrikkoja myös halloweeniin etäjuhliin.

Easy Halloween look fake blood full glam makeup

Helppo Halloween-meikki idea tekoverellä

Kuvasin tutoriaalin IGTV:n puolelle @charlottaeve. Voit katsoa meikin teon vaihe vaiheeelta täältä! Ja mikäli halloween ei innosta, voit myös hakea inspiraatiota Naked 3 paletilla tehdystä silmämeikistä.

Easy Halloween makeup with fake blood

Meikin tuotteet:

*Clarins Everlasting foundation, Sand 
*NARS Soft Matte Concealer, Custard
*NARS Radiant Creamy Concealer, Vanilla
Laritzy Cosmetics Cream Contour, Aloha
*Urban Decay Primer Potion
*Urban Decay Naked 3
Makeup Geek, Peach Smoothie
*Alima Pure Natural Eye Pencil, Ink
House of Lashes, Ethereal lite
Rimmel Provocalips, Play With Fire
~

Käyttämiäni luomiväripaletteja:
*Illamasqua Unveiled Nude Artistry Palette 
*Too Faced Gingerbread Extra Spicy Palette

Siveltimiä, joita käytän:
*Ecotoolsin siveltimet
Zoeva rose gold brush set (hieman kalliimpi, mutta todella laadukas sivellinsetti)

bloody halloween makeup look by charlotta eve

 

Aiotko itse juhlia Halloweenia?

Scroll to top