Zoeva brushes

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvät ja laadukkaat siveltimet ovat hurjan tärkeitä meikin teossa. Hyvä sivellin avustaa niin silmien rajauksissa kuin poskipäiden korostamisessakin ja helpottaa meikin tekoa oli sitten kyse mistä tahansa vaiheesta.

Kun aikoinaan aloitin meikkaamisen ja kaikenlaiset luomivärikokeilut oli minulla käytössä maailman kamalimmat siveltimet. En ymmärrä, miten sain niillä aikaan yhtään mitään. Käytössä oli jotain luomivärien mukana tulleita siveltimiä ja niitä oli yhteensä ehkä kolme.

Onneksi niiden jälkeen olen käyttänyt parempia siveltimiä. Käytin kouluaikoina Duroyn siveltimiä, mitkä olivat ihan hyviä – ja sen jälkeen ostin lisäksi Coastal Scentsin setin. Huomasin käyttäväni enemmän niitä, joten myin itse asiassa Duroyt kokonaan pois. Pidän Coastal Scentsin siveltimistäni ja käytän niitä yhä – mutta ne eivät ole kuitenkaan sieltä laadukkaimmasta päästä. Tietysti omani ovat jo muutamien vuosien ikäisiä, mutta niistä lähtee aina varsi irti – mikä on ärsyttävintä mitä tiedän. Koita siinä sitten pitää siveltimestä kiinni, kun se irtoaa kesken sutimisen. Muita sivellinmerkkejä, joita käytän ovat Ecotools, Kryolan ja Morphe. Pidän niistä kaikista ja erityisesti EcoToolsista.

Zoeva meikkisiveltimet

Uusimpia ystäviäni ovat nämä kolme sivellintä Zoevalta. Tilasin ne siskolta hänen olessaan reissussa Saksassa. Tarvitsin uusia pehmeitä luomivärisiveltimiä, jotka sopisivat erityisesti luomivaon työstämiseen. Ja arvatkaapa mitä? Nämä ovat ihania! Ei tarvinnut katua, vaikka sokkona nämä ostinkin. Olen käyttänyt näitä vasta muutaman viikon, joten en tiedä niiden kestävyydestä, mutta ne vaikuttuvat aika lujalta teolta. Ulkonäöllisesti nämä ovat todella kauniita.

*mainoslinkki

*ZOEVA 231 Luxe Petit Crease Brush*toimii loistvasti luomivaossa ja alaluomella. Tällä saa hieman tarkempaa jälkeä aikaan.

*ZOEVA 225 Luxe Eye Blender Brush*on täydellinen luomivaon blendailuun ja kaikenlaiseen häivyttelyyn.

*ZOEVA 221 Luxe Soft Crease Brush sopii värien pehmeään blendailuun tai jopa värien kumittamiseen. Korjailen tällä luomiväriä, jos se nousee liian ylös luomella.

Mitkä ovat sinun lempisiveltimiäsi?

Scroll to top