How to: Meikki raskaille luomille ja syville silmille

 

Luomivärin käyttö voi olla hankalaa, koska meillä on kaikilla erilainen silmänmuoto. Omat silmäni ovat yhdistelmä raskaita luomia ja syvällä olevia silmiä. Olen joutunut opettelemaan etenkin luomivärien käyttöä paljon – virheiden ja mokien kautta. Vuosien varrella on tullut onneksi opittua muutamia kikkoja. Kun tehdään meikkiä raskaille luomille tai syvällä oleville silmille, on ideana avata katsetta ja tasapainottaa silmiä ja tilaa kulmakarvan ja silmän välissä.

Meikkivinkit raskaille luomille & syvällä oleville silmille

hooded eye

Tässä näkee silmieni muodon. Luomet ovat hieman raskaat, minkä näkee kun katson suoraan eteenpäin enkä kohota yhtään kulmakarvoja. Raskailla luomilla iho ‘roikkuu’ liikkuvan luomen päälle ja saa sen näyttämään pienemmältä. Luomi myös roikkuu hieman ulkonurkasta, tehden kissarajaukset mahdottomiksi. Silmäni ovat myös syvät, eli hieman kuopassa kallossa saaden kulmaluun korostumaan.

Syvällä olevat silmät ja raskaat luomet ovat aika samanlaisia, sillä molemmissa tapauksissa silmässä ei ole paljon tilaa liikkuvalla luomella tai sitä ei edes näy. Kulmaluu ja raskas luomi vievät huomion ja silmät voivat näyttää siltä, kuin ne olisivat hieman upoksissa. Ja mielettömän kauniit. Mutta senhän tiesitkin jo?

 

Kuinka varjostaa raskaita luomia ja syvällä olevia silmiä?

how to do eyeshadow for hooded eyes

Kun levität luomiväriä raskaille luomille tai syville silmille, tuo luomiväri aina ylemmäs, kuin mihin oikea luomivako asettuu. Tässä näette oikean luomivakoni (ryppy) ja se kohta, mistä oikeasti varjostan silmää. Ajattelen tuota aluetta varjostusalueena tai luomivakona, vaikka oikea luomivakoni onkin reilusti alempana.

Kun teet meikkiä, katso, että näet vähän luomiväriä myös silmän ollessa rennosti auki. Muuten voit itse päättää, miten ylös luomivärin tuot. Itse tuon sen todella ylös, samaan kohtaan, kuin mihin normaalistikin kulmaluu luo varjon (siitä lisää tässä ultimaattisessa meikkivinkkipostauksessa!).

Avoin varjostus.

Silmänmuotooni sopiva varjostus näyttää tältä. Se on siis todella paljon luomivaon yläpuolella. Neutraali mattainen sävy tälläisellä varjostuksella tasapainottaa silmiä. Se on ikään kuin huijaus-luomivako.

Avoin varjostus on helppo ja nopea tehdä ja neutraalimmalla värillä näyttää aika luonnolliseltakin. Se on kuin luomella leijuva varjo, joka nostaa ja korostaa silmää.

Aina kun meikkaan katson myös aina miltä luomiväri näyttää silmän ollessa auki – usein levitän värin jopa tässä asennossa.

Banaanivarjostus.

Tässä hyvin tyypillinen luomiväritekniikka – luomen varjostaminen banaaninmuotoisesti. Tämä sopii kaikille silmänmuodoille. Ainut ero on siinä, kuinka ylös tuot värin (tässä esimerkissä siis hyvin ylös).

Tämä on täysin sama kuin yläpuolella näytetty varjostus, mutta väri on tuotu myös ulkonurkkaan. Tämä saa silmän näyttämään mantelimaisemmalta ja jos varjostuksen tuo vielä enemmän yläviistoon, saa silmistä kissamaiset.

Tämä onkin oikeastaan se tyypillisin aloitus mille tahansa luomivärille. Kun olen varjostanut silmäni ensin näin, voin vain ‘täyttää’ tyhjän alueen millä väreillä vaan.

 

Ja sitten tutoriaaliin!
Käytin tässä meikissä pohjana banaanivarjostusta, jonka sisälle toin muut värit.

Meikki raskaille luomille ja syville silmille – Naked 3 tutorial

hooded eyes makeup

Meikissä käytössä oli Naked 3 paletti*. Se on mielestäni hyvä peruspaletti. Siinä on viileitä lilahtavia sävyjä, joten paletti sopii etenkin sinisille ja vihreille silmille. Paletilla onnistuu niin arkisempi meikki, kuin myös tummemmat sumusilmät.

  1. Pohjusta luomet ja kiinnitä pohjustus, jotta luomi ei ole tahmea.
  2. Ala varjostamaan silmää banaanivarjostuksella. Käytä ensin vaaleampia värejä ja siirry vähitellen tummempiin. Käytin itse ‘Limit’ ja sitten ‘Nooner’ sävyä. Toin ‘Nooner’ sävyn myös alaluomelle.
  3. Taputtele tummempaa ‘Blackheart’ väriä silmän ulkonurkkaan ja hieman varjostusalueelle. Vähän niin kuin banaanivarjostuksen tyylin, mutta jätä hieman reunoille ‘Nooner’ sävyä näkyviin. Pidä se siis ‘rajojen’ sisällä. Levitin tummempaa sävyä aavistuksen myös alaluomelle.
  4. Täytä tyhjä alue luomella vaaleammalla shimmersävyllä. Käytin sekaisin ‘Liar’ ja ‘Factory’ sävyjä.
  5. Lisää sisänurkkaan valoa ‘Strange’ sävyllä, rajaa silmät ja lisää ripsiväri.


Värien asettelu luomella.

hooded eyes makeup tutorial

Toivottavasti ohjeista oli hyötyä ja opit jotain uutta. Työstän tällä hetkellä (kuka laskee vuosia?) aloittelijoiden kauneusopasta, joka sisältää sekä ihonhoito että meikkivinkkejä. Ilmoitan blogissa heti kun se on saatavilla.

 

TUOTTEET 

SILMÄT
Urban Decay Primer Potion*
Urban Decay Naked 3*
Elizabeth Arden Lasting Impression Mascara
mad4eyebrows eyebrow filler, Blond (postaus!)

KASVOT
Estee Lauder Double Wear Light* 3 (postaus!)
Lumene Nordic-C BB-Cream, Light/Medium
Catrice Liquid Camouflage Concealer, 15 & 10 (postaus!)
Maybelline Masterfix Baking Powder
Innisfree no-sebum mineral powder
Benefit Hoola
KikoMilano Desert Dunes Baked Blush, Gypsy Pink
MAC Mineralize Skinfinish, Soft & Gentle

HUULET
Jane Iredale Lipstick, Jamie
KICKS Lip Cream, Monday*

 

Black Friday

 

Onneksi Black Friday on rantautunut pikkuhiljaa Suomeenkin. Monessa paikkaa on superhyvät alet ja nyt on täydellinen hetki shoppailla itselle tai muille ajoissa vaikkapa joululahjoja!

Näihin kuviin ja tähän meikkiin otin inspiraation kirjaimellisesti Black Fridaysta. Tää näyttää yllättävän toimivalta kuvissa, mutta livenä näytin kyllä aika pelottavalta. Näitä kuvia katsellessa tulee kuitenkin vahva tunne siitä, että tarvin mustan huulipunan. Oon ihan varma, että se näyttäisi hyvältä neutraalin silmämeikin kanssa. Eikö?

Bearel pitää vuoden isoimmat alet nyt perjantaina. Misshan BB-voidehan on ainakin ihan klassikko. Ihan vaan vinkkinä, jos etsit hyvää meikkivoidetta. Postaukseen BB-voiteesta ja Misshan primerista pääset tästä. Jos mietit tekeväsi tilausta kauppaan, niin täältä löydät lisää tuotesuosituksia ja arvioita. Oikeastaan ostoslistalle voisi melkeinpä laittaa kaiken, mitä tuolla postauksessa näkyy, mutta tilaukseen pääsee varmasti ainakin Misshan sheet maskeja, innisfreen minttupuuteria ja aloe veraa.

Beautybaysta löytyy monia brändejä, joita Suomesta ei saa. Itsellä lähti jo eilen tilaukseen mm. Z-paletteja, milanin meikkejä ja glitteriä. Alennukset olivat 25-30% lähes kaikesta, joten hyvästi rahat!

Ja vinkkinä muuten sellaisille, jotka ovat hyvien siveltimien tarpeessa: Coastal Scentsillä on kaikki -50% ja heidän musta sivellinsetti on ihan älyttömän hyvä!

 

PRODUCTS

Paese Mattifying Primer
Kiko Milano Matt Mousse in Natural Beige
Rimmel Lasting Finish Nude Foundation in Light Ivory
MAC Mineralize Skinfinish in Soft & Gentle

Alima Pure Eye Pencil in Ink
Essence Liquid Eyeliner in Black
Zuii Organic Bombshell Eyeshadow Palette
Urban Decay Heavy Metal Glitter Liner in Distortion
Essence Get Big Lashes Mascara

Scroll to top