Kuinka käsittelen omaa erityisherkkyyttäni

Olen sanonut sen aikaisemminkin, mutta sanon sen uudelleen: pidän itseäni erityisherkkänä ihmisenä.

En enää ajattele sitä huonona asiana – oikeastaan pidän sitä jopa vahvuutenani. Se on yksi niistä asioista, joka tekee minusta minut. Se antaa minun kokea tiettyjä asioita eri tavalla. Se mahdollistaa voimakkaat tunteet. Se kannustaa ilmaisemaan itseäni paremmin ja ennen kaikkea se yllyttää minua haastamaan itseäni, tehden minusta vielä vahvemman kuin mitä olen.

Mutta tietenkään se ei ole aina hauskaa. Joskus haluaisi vain painaa sen pois päältä. Joskus haluaisi olla ihan vain niin kuin kaikki muut – että voisi vain istua ja kuunnella. Vain kuunnella – ei katsoa sanojen läpi ja kuulla jokainen ajatus, joka on joskus ajateltu.

Puhumattakaan omista ajatuksista. Niitä on niin monta, toisinaan. Pienet hyvät asiat tuntuvat hyviltä, mutta pienet ikävät asiat tuntuvat tuplasti pahemmilta.

Onneksi ajan kanssa on oppinut kontrolloimaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Ja hyväksymään sen kaiken. Yksi päivä kirjoitin nämä viisi asiaa, jotka auttavat selviämään huonosta päivästä tai erityisherkästä hetkestä. Ne ovat olleet luonnoksissa ihan tarpeeksi pitkään jo, joten on aika julkaista ne. Ehkä joku teistäkin kokee ne hyödyllisiksi.

lifestyle my life

5 tapaa käsitellä erityisherkkyyttä

Etsi jokin tapa purkaa tunteitasi.

Yritä löytää itsellesi se paras tapa purkaa tunteita. Oli se sitten taiteen, kirjoittamisen, kokkaamisen tai jonkin muun tekemisen kautta. Itse käytän useita tapoja, mutta paras apu on kuitenkin kirjoittaminen. Kun kirjoitan murheet ylös ne katoavat mielestä ja usein tuntuvat kovin pieniltä. Toisinaan taas lyhytkin juoksulenkki ulkona puhdistaa mielen.

Puhu. Kerro jollekin, miltä sinusta tuntuu. 

On helppo jäädä oman pään sisälle. Mutta luota minuun: kaikki on pahempaa siellä. Heti kun saat käännettyä ajatuksesi sanoiksi, olo helpottuu. Aina ei ole ihan pakko mennä yksityiskohtiin, koska sitä voi olla hankala selittää ja ymmärtää. Tärkeintä on vain kertoa toiselle, että olo on harmaa. Voit vain sanoa “Tänään on surullinen olo” tai “Tuntuu, että päässä on paljon ajatuksia” – se riittää.

highly sensitive

Väsytä kroppa.

Mene juoksulenkille, uimaan tai tee jotakin muuta urheilullista ja fyysistä. Hikoile se pois. Joskus sitä vain haluaa tauon aivotyöskentelyltä, eikö? Anna lihasten hoitaa välillä! Kun nostan painavia painoja tai juoksen niin kovaa kuin jaloista lähtee, viimeisimpänä mielessä ovat aivot. Treenin jälkeen olo on lähes aina parempi (tai ainakin helpottunut, että se on ohi) – ja väsynyt, joten uni tulee helpommin.

Harhauta mieltäsi.

Harhautus ei ole välttämättä huijaamista, vaan se on lisäajan antamista sille, mitä tahansa oletkaan ratkomassa. Itselle kauhuleffat ovat ihan loistava harhautus. Menen aina niin mukaan tarinaan, ettei pelko ja jännitys todellakaan jätä tilaa muulle. En ole muuten välttämättä kovin hauskaa kauhuleffaseuraa – kiljun nimittäin jokaisessa säikäytyskohdassa ja puristan vierustoverin kättä yllättäen.

Hyväksy herkkyytesi.

Se voi tulla yllätyksenä, mutta maailma on täynnä ihmisiä, kuten sinä – ei ihan täysin sinun kuvasi, mutta ihmisiä, jotka ovat samanhenkisiä ja jotka ymmärtävät sinua. Muista kun ensimmäisen kerran luin artikkelin erityisherkkyydestä ja olin ihan hämilläni, että se on oikeasti jokin juttu. Tietenkään itseään ei tarvitse laittaa mihinkään kategoriaan, koska kukaan meistä ei oikeasti mahdu mihinkään laatikkoon. Mutta on kiva tietää, että on olemassa ihmisiä, jotka ymmärtävät sinua, edes vähän.

erityisherkkyys erityisherkkä

Samaistutko erityisherkkyyteen?

Scroll to top