Näihin kauneustuotteisiin ihastuin vuonna 2019


*mainoslinkki

Kauneusbloggaajana tulee kokeiltua paljon erilaisia tuotteita. Tuotteita arvioidessa hyödynnän kosmetologin taustaani sekä tietysti omaa kokemustani siitä, miten tuote käytännössä toimii. Rakastan tuotteita, joiden ainesosalista on mahdollisimman puhdas ja joilla saan oikeasti tuloksia. Olen ihan aidosti innoissani, kun saan kertoa teille jostain uudesta tuotteesta.

Vuoden parhaimpien tuotteiden valitseminen on jännittävää, sillä tuotteiden pitää ihan oikeasti olla hypetyksen arvoisia. Ovathan ne koko vuoden parhaimpia. Uskon, että tähän lyhyeen listaukseen onnistuin valitsemaan ne helmet – ne tuotteet, jotka tekivät suurimman vaikutuksen minuun vuonna 2019.

Tässä ovat vuoden 2019 parhaat kauneustuotteet!

VUODEN PARHAAT KAUNEUSTUOTTEET 2019

Kasvojen puhdistus – Niki Newd Oatmeal Soap

Käsintehty, tuorekosmetiikkaa

Tämän kasvosaippuan olen maininnut useamman kerran jo täällä – ja ihan syystä. Kyseessä on loistava putsari, joka puhdistaa kasvot tehokkaasti ihoa kuivattamatta. Tämä todella tasapainottaa ihoani. Pidän myös siitä, että se on käsintehty tuoreista ja yksinkertaisista raaka-aineista. Pakkaus on minimalistinen (ekologinen) ja yksi saippua kestää käytössä pitkään. Lisää Niki Newd tuotteista täältä.
Suosittelisin tätä normaalille, seka- ja rasvoittuvalle iholle.

aat näytekokoisen Skin Velvet öljyseerumin lahjana oston yhteydessä, kun käytät yhteistyökoodia ‘CHARLOTTA’. Lahja näkyy tilauksessa “0,00€”, mutta lisätään automaattisesti pakettiin.

patyka hydra booster serum review

Seerumi – Patyka Hydra-Booster Serum

Luonnonkosmetiikka, luksus

Patykan lanseeraus yhdeksästä uudesta tuotteesta oli kenties vuoden kiinnostavin lanseeraus. Patyka tunnetaan luksusbrändinä ja heidän tuotteet ovat ihania – hieman hintavia tosin. Nämä uudet tuotteet ovat edullisempia ja silti 100% Patykalaatua. Suosikkituotteeni on tämä kosteuttava seerumi, joka hoitaa ihoani hyaluronihapon ja tremellauutteen avulla. Koostumus on vesimäinen geeli, joka imeytyy ihoon hyvin. Lue lisää Patyka tuotteista täältä.

*Patyka Hydra-Booster Serum

Itse ostin muuten viimeksi *Patykan lahjapakkauksen, jossa seerumin normaalihinnalla saa vielä saman sarjan kosteuttavan kasvovoiteen. Tuo voidekin on ihana! Rauhoittaa punoittavaa ihoa ja kosteuttaa tehokkaasti.

Hiustenhoito – Aquis hiuspyyhkeet ja turbaanit

Tänä vuonna löysin myös Aquis hiuspyyhkeet, jotka kuivaavat hiukset nopeammin ja hellävaraisemmin kuin tavallinen pyyhe. Nämä tuotteet ovat aika arkisia, mutta kovin tarpeellisia. Ihanaa, että hiustenpesurumba on hieman helpottunut pyyhkeen ja turbaanin käytön myötä. Turbaani on erityisen kiva luonnonkiharalle hiukselle ja ploppaamiseen. Lue lisää tuotteista täältä.
*Aquis hiuspyyhkeet ja turbaanit

Saat -20% alennusta yhteistyökoodilla ‘CHARLOTTA’ Aquis Finland kaupasta. Voimassa 31.12.2021 asti.

Meikkipohja – Madara City CC

Luonnonkosmetiikkaa
Tästäkin CC-voiteesta olen puhunut useasti blogissa. Tämä vuosi oli todella Madara City CC vuosi, sillä olen käyttänyt voidetta itseni lisäksi myös lähes kaikilla malleilla Makeup Monday postauksissa. Olen jatkanut voiteen käyttöä myös syksyllä ja talvella sekoittamalla sitä meikkivoiteeni sekaan. Tuote on ihanan voidemainen, kosteuttava ja se jättää luonnollisen kuulauden iholle. Minun ihoni, mutta parempi!

*MADARA CITY-CC Cream SPF 15

Tony Moly Panda’s Dream Long Lash Mascara

Tämä ripsiväri voitti minut puolelleen paksuhkolla koostumuksella (jolla saan paljon volyymia ripsiin), hyvällä harjalla (helppoa saada väri jokaiseen ripseen) ja sen poispesun helppoudella (lähtee lämpimällä vedellä). Tätä olen kuluttanut jo kolme tuubia. Lue postaus täältä.

*Tony Moly Panda’s Dream Mascara

Clarins Joli Blush, Cheeky Purple

Kun ensikerran kokeilin kädelle Clarinsin uusia punia, olin hieman pettynyt. Sitten huomasin, kuinka hyvin ne levittyvät iholle poskipunasiveltimellä. Tämä poskipuna on niin ihana! Joli punat tulevat upeissa sävyissä ja ne levittyvät iholle kauniisti. Pigmenttiä on juuri sopivasti niin, että poskipunaövereitä on lähes mahdoton saada. Talvella olen käyttänyt sävyä Cheeky Purple, joka on tumman luumun värinen. Talvisävyksi tämä on ihan täydellinen. Kesällä käytin paljon Cheeky Pink ja Cheeky Peach sävyjä. Jos uusi poskipuna on hakusessa, tässä loistava vaihtoehto kivoilla sävyillä!

*Clarins Joli Blush, Cheeky Purple

Mikä kauneustuote oli sinun mielestäsi vuoden paras?

Näin pidän ihoni tasapainoisena

Pr-näytteitä & yhteistyöalekoodi

Kaikki me varmasti haluamme terveen ja tasapainoisen ihon. Sellaisen, joka ei tunnu kuivalta tai rasvaiselta. Olen aina sanonut, että hyvä ihonhoitorutini on pohjana terveelle iholle. Tarvitset ihonhoitorutinin ja tuotteet, jotka antavat tuloksia.

 

Päivitetty ihonhoitorutiini on työn alla, mutta nyt ajattelin jakaa kaksi tärkeintä tuotetta rutiinissani. Nämä kaksi tuotetta ovat salaisuuteni tasapainoiseen ihoon. Tämä postaus on hyödyllinen erityisesti normaalille, rasvoittuvalle ja sekaiholle.

Tärkeimmät tuotteet ihonhoitorutiinissani – Puhdistus & öljy

Olen käyttänyt nyt useamman kuukauden jo Niki Newdin tuotteita. Tässä postauksessa julistinkin löytäneeni the putsarin iholleni. Alkaessani käyttää tuota Oatmeal saippuaa, huomasin ja tunsin ihossani eron. Ihastuin myös Skin Velvet öljyseerumiin. Öljy on toinen sellainen tuote, jota ilman en voisi elää. Vaikka ihossani on rasvaisuutta, niin öljyn käyttäminen auttaa sitä pysymään tasapainoisempana, kosteutettuna ja kuulaana.

Paras puhdistusaine kasvoille

Hyvä puhdistusaine on kenties se tärkein tuote ihonhoidossa. Myös meikittöminä päivinä huolehdin ihon hyvästä puhdistamisesta. Niki Newdin kaurasaippua on ollut käytössä jo puoli vuotta. Tuntuu, että aina kun puhun siitä, niin täytyy korostaa, että kyseessä ei ole mikään tavallinen saippua. Voit unohtaa kaiken, mitä tiedät saippuoista. Tämä saippua on hellävarainen ja jättää ihon tasapainoitetuksi ja puhtaaksi.

Saippua sisältää vain viisi ainesosaa, jotka ovat:  rapsisiemenöljy, kookosöljy, pellavansiemenöljy, kaura ja hiiva.

Pidän siitä, että saippua tulee pakkauksettomana (paitsi ohut paperi, johon se on kääritty), joten saippuasta ei jää jälkeen muovijätettä. Saippua sopii muuten myös vegaaneille. Yhdessä pakkauksessa on aina kaksi saippuaa (hinta yhdelle on siis erittäin järkevä!) ja puhdistuskinnas. Käytän kinnasta aina välillä syväpuhdistamiseen ja ihon kevyeen kuorimiseen.

Niki Newd Oatmeal Soap

P.S. Postauksen lopussa koodi, jolla saat tilauksen yhteydessä ilmaisen tuotelahjan.

Luksusöljyillä kuulas iho

Vaikka ihosi olisi rasvoittuva, suosittelisin silti käyttämään öljyä. Öljyt ovat ihon ravintoa ja ne ovat ratkaisu moneen iho-ongelmaan, kuten kuivuuteen, ihon epätasaisuuteen, punoitukseen tai arpiin. Öljyt ovat kuivan ihon supersankareita, mutta erittäin tarpeellisia myös rasvoittuvalle iholle. Kun iholle laitetaan öljyä, sen ei tarvitse itse tuottaa niin paljon sitä. Näin ihosta tulee tasapainoisempi.

Niki Newdin öljyt ovat luksusöljysuosikkejani. Ne koostuvat puhtaista raaka-aineista ja ovat erittäin riittoisia. Olen käyttänyt pidempään Skin Velvet öljyä, mutta nyt sain testiin myös Skin Silk öljyn, joka on hieman kevyempi. Suosittelen sitä rasvoittuvalle iholle tai sellaiselle, joka pitää erityisesti kevyen silkkisestä tunteesta.

Käytän öljyjä etenkin iltarutiinissani, sillä haluan antaa niille kunnolla aikaa tehdä taikojaan. Otan siis niiden kanssa kirjaimellisesti kauneusunet. Kun ilma kylmenee, lisään kyllä iholle aamullakin tipan öljyä. Skin Silk öljy toimii hyvin meikin allakin. Skin Velvet toimii myös, mutta sen pitää antaa imeytyä ihoon hitusen kauemmin.

Niki Newd Skin Velvet Oil Serum
Niki Newd Skin Silk Oil Serum

Niki Newd Skin Velvet sisältää avokado-, camelina- ja tyrniöljyä sekä mansikka-, puolukka- ja mustaherukkasiemenöljyä. Ja siinä kaikki ainesosat.

Niki Newd Skin Silk  sisältää oliiviöljyä sekä tomaatti-, mustikka-,  puolukka-, mansikka-, vadelma- ja karpalosiemenöljyä. Ja siinä kaikki.

Siinä ovat ihonhoitoni kulmakivet. Hyvä puhdistusaine, joka ei kuivata – sekä ravitseva öljy, joka pitää ihon kosteutettuna ja terveenä. Tietenkin näiden rinnalla on vielä muitakin tuotteita. Kuten kosteusvoide. Viime aikoina käytössä on ollut tuo kuvissa vilahtava skin balm. Olin huolissani sen sopivuudesta iholleni, sillä se sisältää kookosöljyä, mutta ilokseni se onkin täydellinen tarpeiisini (ehkäpä sen sisältämän antibakteerisen katajanversouutteen vuoksi).

Käytössä on myös joitain tuotteita, jotka mainitsin tässä postauksessa. Nuo tuotteet ovat muuten ihan loistavia myös ja budjettiinkin sopivia.

 

Jos sinua kiinnostaa kokeilla Niki Newdin tuotteita, saat nyt ilmaisena lahjana pienen Skin Velvet öljyn.

Saat näytekokoisen Skin Velvet öljyn tilaukseesi yhteistyökoodilla ‘CHARLOTTA’. Se näkyy tilauksessa “0,00€”, mutta lisätään automaattisesti tilaukseen.

www.nikinewd.com

*Yhteistyökoodi tarkoittaa sitä, että sinä saat lahjan ja minä saan pienen komission ostoksestasi.

P.S. Julkaisen tänään Instagramin puolella arvonnan Niki Newdin Vegan Setistä – käykää seuraamassa mua, niin voitte osallistua!

Scroll to top