Kuinka hoitaa kuiva iho kuntoon kolmessa vaiheessa

Aina silloin tällöin ihoni tarina muuttuu täysin. Yleensä muuttuvan ilmaston ja sään mukana. Yhtäkkiä pysynkin erossa kaikista puhdistavimmista tuotteistani ja vähennän jopa suosikkiseerumini käyttöä. Minulle tulee eteen uusi ongelma, jonka lupaan voittavani joka vuosi – kuivuus.

Valitettavasti jotkin asiat vain ovat niin kuin ovat. Kuten kuivuus talvella, kun ilmasto muuttuu. Se on melko väistämätöntä ja syypää et varsinaisesti ole sinä itse. Kylmä kuiva sää kun ei ole mikään vitsi. Olen onneksi kuitenkin löytänyt tuotteita ja rutiinin, jotka oikeasti auttavat. Juuri nyt ihoni on todella hyvässä kunnossa ja siitä on kiittäminen tätä rutiinia ja näitä tuotteita.

Nämä kolme vaihetta ovat elintärkeitä kuivan ihon päihittämisessä:

1. puhdistustuotteiden vaihtaminen miedompiin

2. nesteyttäminen ja kosteuttaminen niin kuin elämäsi riippuisi siitä ja

3. ihon suojaaminen oikeilla tuotteilla.

Tuotteet saatu pr-näytteinä

Kuinka päihittää kuiva iho kolmessa vaiheessa

patyka foaming cleanser lotus soothing lotion

Vaihe 1: Vaihda puhdistusaineet miedompiin

Olen todella tarkka siitä, että poistan meikin ja puhdistan ihoni kahdessa vaiheessa.  Koska ihossani on aika suuret huokoset ja talisäikeitä, huokosten puhtaana pitäminen on tärkeää.

Löysin vähän aikaa sitten the makeup eraserin*, mikä on muuttanut meikinpoiston kokonaan. Tuo liina on niin pehmeä ja tehokas, että se on todella tehnyt vaikutuksen minuun. Poistan meikit tällä liinalla.

Sen jälkeen puhdistan kasvot jollain tuotteella. Viime aikoina käytössä on ollut Patykan Cleansing Perfect Foam*, mikä sopii aikuiselle iholle ja myös sekaiholle. Se sisältää kosteuttavia ja rauhoittavia ominaisuuksia, kuin myös helliä puhdistavia hedelmähappoja.

Jos ihotyyppisi on kuiva tai normaali, kannattaa kokeilla Patykan omaa kolmen vaiheen puhdistusrituaalia*, joka koostuu öljystä, tästä vaahdosta ja lopuksi heidän kasvovedestään. Olen kokeillut itse sitä ja se tuntuu hyvin luksukselta, mutta omalle iholle liian hoitavalta.

 

PUHDISTUS:

The makeup eraser*
Patyka Cleansing Perfecting Foam*

Suosikkipuhdistusaineeni on yhä Laveran Cleansing Balm*, mutta juuri nyt se on loppu ja yritän käyttää muita tuotteita.

Vaihe 2: Nesteytä & kosteuta

Puhun sekä nesteyttämisestä että kosteuttamisesta, koska nuo eivät ole ihan sama asia. Kiitos Katja Kokko käännöksestä.

Nesteyttäminen
eli hydrating tarkoittaa veden tuomista iholle, sillä iho tarvitsee vettä näyttääkseen kuulaalta, terveeltä ja pehmeältä.
Kosteuttaminen eli moisturizing tarkoittaa tuon veden lukitsemista iholle, jotta se pysyy nesteytettynä.

Periaatteessa tämä tarkoittaa sitä, että tuotteita kannattaa kerrostaa. Ensin kevyemmät vettä sisältävät tuotteet kuten kasvovedet, suihkeet, essencet ja seerumit. Sitten kosteusvoide. Vähän korealaisen ihonhoidon mukaan.

Juuri nyt olen ihastunut BYBI Mega Mist* suihkeeseen, mikä sisältää hyaluronihappoa. Hyaluronihappo on mahtava nesteytykseen, sillä se voi sitoa itseensä paljon vettä (ja opimme juuri, että sitä iho tarvitsee!). Yleensä levitän tämän kostealle iholle, jotta sillä on enemmän vettä sidottavana (vinkki, jonka opin Nude blogista).

Olen myös alkanut lisäämään Loccitanen essenceä suihkeen päälle. Tästä tuotteesta kirjoitin täällä.

Näiden jälkeen levitän itse kosteusvoiteen. Käytössä on nyt Patykan Sacred Lotus Soothing Lotion*. Sain sen ennen talvea, jolloin ajattelin sen olevan liian paksu, mutta nyt ajattelinkin päinvastoin. Kyseessä on ihan loistava kosteusvoide. Tuoksu on ihana ja myös tehoa löytyy – ainakin omalle iholleni. Se ei jätä ihoa kiiltäväksi, mutta ei myöskään mataksi. Kuulas on ehkä se oikea sana. Voide sisältää luonnollisia öljyjä kuten manteliöljyä ja jojobaa.

NESTEYTTÄMINEN:

BYBI Beauty Mega Mist*
L’Occitane Aqua Reotier Moisture Prep Essence*

KOSTEUTTAMINEN:

Patyka Lotus Soothing Radiant Lotion*
Luomu arganöljy*

Lisään myös aina arganöljyä illalla iholle. Levitän sen joko voiteen alle, sen päälle tai sekoitettuna voiteeseen (Patyka). Ei ole oikeastaan niin väliä miten sen iholle laitan – kunhan laitan. Arganöljy on öljyjen kuningatar, koska se sopii kaikille ihotyypeille. Kuivalle, aikuiselle ja rasvoittuvalle. Sen pitäisi myös auttaa arpien häivyttämisessä, joten aknearvet saavat kyllä osansa tästä. Siskoni, jolla on todella kuiva iho, vannoo myös arganöljyn nimeen. Muistatteko muuten, että hän jakoi kaikki kuivan ihon vinkkinsä tässä postauksessa?

 

Vaihe 3: Suojaa iho

Tämä on osittain sama asia kuin kosteuttaminen – sillä kosteusvoide lukitsee kosteuden sisäänsä, mutta myös suojaa ihoa. Se on kuin pieni muuri ihon ja muun maailman välillä.

Omalle iholleni meikki on tarpeeksi suojaamaan ihoa esimerkiksi talvella. Meikki on niin paljon enemmän, kuin vain jokin kaunistava asia – sillä voi olla ihonhoidollisia hyötyjä ja se voi vaikkapa suojata ihoa (olemalla osa suojamuuria).

Mutta niinä päivinä kun en meikkaa, tykkään laittaa iholle paksumman voiteen. Jos olen menossa pitkälle juoksulenkille tai kävelylle, levitän kerroksen BYBI Babe Balmia* suojaksi. Se jättää ihon kiiltäväksi, mutta otan mielelläni sen kuivan ja karhean ihon sijaan. Olen käyttänyt tuota voidetta jo aika pitkään ja siitä on tullut suorastaan suosikkituote. Siinä on luksus ja söpöys samassa tuubissa. Se on myös ihan paras käsivoide ja kuivalle iholle sitä voisi mahdollisesti kokeilla naamiona. Niin – ja tuotteessa on ihanan makea tuoksu.

 

Weledan Skin Food tai Skin Food Light* on hyvä monitoimituote Babe Balmin rinnalle. Sain testiin voiteen uuden kevyemmän version. Jopa tuo Light versio on todella kosteuttava omalle iholleni, joten se on hyvä nimenomaan suojaamaan ihoa kylmältä. Levitän sitä myös joskus yöksi, koska illalla ei haittaa näyttää vähän kiiltävältä. Tämäkin tuote toimii myös käsivoiteena tai tehotuotteena vartalon kuiville kohdille.

 

KOSTEUTUS & SUOJAUS
BYBI Beauty Babe Balm*
Weleda Skin Food Light*

*mainoslinkki

Kiitos kuvausavusta @pinjaelisa

Mitkä ovat teidän suosikkituotteita kuivan ihon hoitoon?

 

Hyaluronihaposta enemmän:
Hyaluronic acid on Paula’s Choice

 

 

Kuivan ihon hoito & parhaat tuotteet

my sister's skincare routine dry skin

Jos sinulla on kuiva iho, tiedätkin jo varmaan, miten tärkeä hyvä ihonhoitorutiini on. Tästä postauksesta löydät ihonhoitorutiinin kuivalle iholle + parhaat kuivan ihon tuotteet!

 

Mistä tietää, että ihotyyppi on kuiva?

Normaali iho tuottaa sekä talia että hikeä, jotka yhdessä luovat ihon happovaipan.  Happovaippa on ihon oma muuri, joka suojaa sitä kuivuudelta, bakteereilta, ilmansaasteilta ja muilta ulkoisilta rasitteilta. Kuiva ihotyyppi ei tuota tarpeeksi talia, minkä vuoksi iho tuntuu kuivalta ja herkältä. Käytännössä tuo happovaippa ei siis toimi kunnolla.Tästä syystä iho vaatii öljyä ja kosteutta – eivätkä ihohuokoset ole niin näkyvät (ne eivät täyty samalla tavalla talilla kuin vaikka rasvaisessa ihossa). Tästä syystä kuiva iho on myös enemmän tai vähemmän herkkä. Se ei kestä tiettyjä ainesosia ja se reagoi vahvasti vaikkapa sään muutoksiin, sillä happovaippa ei ole täysin siellä ottamassa iskua vastaan.

dry skin skincare
Kuiva iho. Tässä on Annika ja hänen kaunis ihonsa. Näkee, että sitä on hyvin hoidettu! Kosmetologisisko voi olla ylpeä.

Lainasin siskoani tätä postausta varten. Hänellä on kuiva iho, mitä ei välttämättä uskoisi, ellei tietäisi paremmin. Annika pitää niin hyvin huolta ihostaan, että se näyttää käytännössä virheettömältä.

Ainoastaan reilua jakaa hänen ihonhoitosalaisuutensa, eikö?

Nykyisen ihonhoitorutiininsa lisäksi Annika jakoi vielä muutamia suosikkituotteitaan kuivan ihon hoitoon.

skincare products for dry skin

KUIVAN IHON IHONHOITORUTIINI

 

AAMURUTIINI

1. Kasvovesi – *Clarins Extra Comfort Toning Lotion
2. Seerumi – *Estelle Thild BioHydrate Thirst Relief serum
3. Öljy – *Pura D’Or Organic Argan oil
4. Kosteusvoide *Clarins Hydra-Essentiel Rich Cream
5. Silmänympärysvoide – Natura Siberica Siberian Ginseng Eye Cream

 

Kosteutus
Seerumi & Arganöljy

Annika käyttää kosteuttavaa seerumia ennen öljyn levittämistä. Kaksi hänen suosikkiseerumiansa ovatkin *Novexpert Booster Serum with Hyaluronic acid ja *Estelle Thild BioHydrate Thirst Relief serum.

Annika käyttää arganöljyä kuten seerumia ennen kosteusvoiteen levittämistä. Minusta on mielenkiintoista, että arganöljy on yksi tärkeimmistä jutuista Annikan rutiinissa, sillä kyseessä on öljy, jota myös itse käytän. Puhutaan siis öljystä, joka ihan tosi sopii kaikille ihotyypeille ja ongelmille: kuivuuteen, ryppyihin, epäpuhtauksiin, aknearpiin ja jopa akneen. Annika käyttää joskus arganöljyä myös meikissään. Hän sekoittaa pari tippaa meikkivoiteen sekaan.

Kosteusvoide

3 parasta kosteusvoidetta kuivalle iholle:

*Loccitane Aqua Reotier Ultra-Thirst Quenching Cream  (Tämän tuotteen lahjoitin Annikalle, onneksi!)
*Clarins Hydra-Essentiel Rich Cream
*Novexpert The Repulp Cream

Silmänympärysvoide

Tykkään ajatella, että opetin siskoilleni silmänympärysvoiteen tärkeyden, mutta oli miten vain, niin Annika ainakin käyttää silmänympärysvoidetta aina. Olen ylpeä! Ohuen ihon hoitaminen silmänympärysalueella on tärkeää. Natura Siberican silmänympärysvoide on todella kosteuttava, mutta ei tunnu raskaalta.

Lue myös postaukseni Aqua Reotier tuotteista!

dry skin skincare routine

ILTARUTIINI

1. Meikinpoisto *Makeup eraser
2.  Ihon puhdistus – *Lumene Valo Balm
3. Kasvovesi – *Clarins Extra Comfort Toning Lotion
4. Seerumi – *Estelle Thild BioHydrate Thirst Relief serum
5. Öljy – *Arganöljy
6. Kosteusvoide *Clarins Hydra-Essentiel Rich Cream
7. Silmänympärysvoide – Natura Siberica Siberian Ginseng Eye Cream

Puhdistus
*Makeup eraser

Annika käyttää meikin puhdistamiseen makeup eraser -puhdistuspyyhettä. Alkuperäinen makeup eraser on todella pehmeä ja tosiaan tarpeeksi hellä jopa kuivalle iholle. Hän on käyttänyt tätä jo muutaman vuoden. Kokeilin tätä viime yökyläreissulla ensimmäistä kertaa, ja olen aika varma, että tämä täytyy hankkia itsellekin. Se on niin käsittämättömän tehokas, mutta pehmeä kuin höyhen.

Annikan suosikkipuhdistusaine on valitettavasti lopetettu (Clarins Pure Melting Cleansing Gel), mutta vastaava löytyy Lumenelta. *Lumenen Valo Balm on siis suositukseni sen tilalle! On muuten paljon edullisempikin.

Kosteutus

Kaksoispuhdistuksen jälkeen kosteututusrutiini on sama kuin aamulla eli kasvovesi + seerumi + öljy + kosteusvoide + silmänympärysvoide.

VIIKOTTAINEN IHONHOITO

*Lumene Nordic-C Glow Reveal Peeling Mask

Viikottainen kuorinta ja naamiointi on tärkeää myös kuivalla iholla. Kun valitset oikeat tuotteet, se ei ole liian kuivattavaa – lupaan. Annoin Annikalle tämän tuotteen testiin, sillä koin sen olevan hellävarainen ja mahdollisesti hänellekin sopiva. Ja kyllä vain, tämä on nyt kuiva-iho hyväksytty! Kirjoitin postauksen Lumenen Valo tuotteista täällä.

Muita naamioita, joita Annika tykkää käyttää ovat kosteuttavat sheet maskit* (korealaisilta brändeiltä yleensä).

Ja joskus (ei viikottain, ehkä kerran tai kaksi kuussa) hän käyttää hieman tehokkaampaa muta/savinaamiota. Sitä hän ei tosin ikinä levitä herkimmille alueille eli poskille tai otsaan. Jos hän tekee mutanaamion, hän levittää sen vain nenälle ja leukaan.

my sister's skincare routine

Kiitos rakas sisko, kun autoit kasaamaan tämän postauksen yhteen! Toivottavasti tästä on apua muille kuiva-ihoisille. Kiinnostaisiko teitä lukea lisää tälläisiä juttuja? Mietin kuivan ihon meikkirutiinia, sillä Annika on myös aikamoinen meikki-intoilija ja hänen meikkinsä on aina upea.

Scroll to top