Takki – kirpputori | Huivi – Kappahl | Housut – Only | Laukku – Björn Borg | Kengät – Vagabond | Korvakorut – Hopea-Puro
Facebook on alkanut muistuttamaan muistoista, joita me olemme jakaneet aikaisemmin. Mun mielestä ne on hauskoja ja ihania – usein tulee jaettua juurikin niitä kivoja ja iloisia hetkiä someen. Mutta tietenkin mukana on myös ikävempiä juttuja ja asioita, joita muut ihmiset ovat postanneet seinällesi tai postauksia ihmisistä, joita olet menettänyt, ja niin edelleen.
Tänään Facebook muistutti pojasta, joka postasi seinälleni. Kyse oli jostakin haasteesta, jossa piti kirjoittaa ensivaikutelmia toisten ihmisten profiileihin. Seinälläni luki näin ”Kaunis, mutta hiljainen”.
Vähän kuin: olen kaunis, mutta jossain on vikaa – en ollut tarpeeksi viihdyttävä ja en todellakaan juhlien keskipiste. Kommenttiosiossa me vaihdoimme paris Sanaa ja tuo poika ihmetteli vielä hiljaisuuttani. Vastasin jotain tyyliin ”it’s always the quiet ones”. Mitä yritin tuolla sanoa, oli se, että minussa oli paljon enemmän, kuin mitä näkyi ulospäin. Mitä epätoivoisesti koitin viestittää oli se, että minuun tutustuminen olisi ollut sen arvoista, mutta en ollut yksi niistä, jotka päästävät ihmiset lähelle helposti.
No – tosiasiassa hädin tuskin tunsin tuota tyyppiä ja kun muistelen aikaa, jolta muisto on, vietin aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joihin en ole enää missään yhteydessä.
Mutta kuulen silti aina välillä tuota syytöstä. Olen hiljainen – minussa täytyy siis olla jotain vikaa? Enkö ole onnellinen?
Ja siinä piilee virhe – ajatellaan, että vain ihmiset, jotka ovat jatkuvasti äänessä, nauramassa ja hymyilemässä, ovat onnellisia. Ihmiset, jotka ystävystyvät helposti ja sosialisoivat unissaankin. Ihmiset, jotka tekevät sen tiettäväksi, antavat sen kuulua.
Jos ollaan rehellisiä, en ole ihan varma, miksi tartuin tähän aiheeseen. En tiedä, mitä halusin tällä tarkalleen sanoa. Mutta se, mitä tiedän on tämä: rauhallinen tunne tulee siitä, kun tuntee itsensä, tuntee arvonsa ja on kiitollinen elämästään. Ja tuossa rauhassa piilee onnellisuus, joka ei ainoastaan näy huulilla, vaan tuntuu myös jalkapohjissa asti.
Joskus kaikki mitä tarvitsee, ei ole puhuminen ihmisten kanssa, vaan ihan vain tieto siitä, että he ovat siinä.
Ja jos se näyttää kauniilta, mutta hiljaiselta – niin olkoot niin. En ikinä perustanut melusta kuitenkaan.
Kuvat ja hiukset: Susanna Poméll/Healthyhair
P.S. Muistakaa osallistua arvontaan! Aikaa on vielä 10.12. saakka.
Lue myös