Ihana pikkukaupunki vain tunnin päässä Milanosta: Tortona, Italia

Italy travel Tortona

Ihan vähän aikaa sitten juoksin pitkin Tortonan niittyjä, katsellen upeita rakennuksia ja miettien itsekseni sekä ihan ääneenkin: miten kaikki voi näyttää niin kauniilta?

Odotinkin kaunista, mutta rakastuin silti tähän pieneen kaupunkiin ja sen rentouteen. Pidän enemmän pienemmistä kaupungeista. On rentouttavaa kävellä katuja ilman turisteja ja muovisia matkamuistokauppoja. Toki kielen kanssa voi tulla ongelmia ja esimerkiksi ravintoloiden löytäminen voi olla haastavaa, mutta se on sen vaivan arvoista.

Meillä ei tosin ollut juurikaan haasteita. Siskoni on asunut vuoden Italian Tortonassa ja hän puhui sujuvasti Italiaa ja hoiti kaiken kommunikoinnin. Mutta sen yhden kerran kun hän ei ollut mukana – no, sanotaanko näin, että nautin maailman pienimmän kupin kahvia. Se oli ihan söpö kuppi. Mutta ei kyllä sitä, mitä tilasin. Eli niinkin yksinkertainen asia kuin kahvin tilaaminen englanniksi voi olla vaikeaa.

Tortona on kaunis ja rauhallinen kaupunki. Mutta siellä kyllä silti riittää nähtävää ja tekemistä, ihania pieniä kahviloita ja putiikkeja. Kannattaa silti muistaa, että koska siellä ei ole turisteja, myöskään englantia puhuvia (tai edes ymmärtäviä) ihmisiä ei ole paljon. Pienikin italian kielen taito on hyödyllistä.

Ja saatat saada hieman katseita. Kun olet ainut turisti kaupungissa ja puhut vierasta kieltä, ihmiset tuijottavat. Ihmiset olivat kuitenkin ystävällisiä ja viihdyin kaupungissa hyvin.

Jogging Tortona Park Italy

Mitä tehdä ja nähdä Tortonassa

Suosikkiasiani uudessa kaupungissa on ihan vain kävellen paikkaan tutustuminen. En itse tarvitse isoja nähtävyyksiä tai museoita viihtyäkseni. Parasta on vain tutkia kahviloita ja putiikkeja. Sitä suosittelenkin täällä tekemään!

Tortona on myös ihanteellinen kävelylle ja lenkkeilylle, mikä oli ihanaa, koska näin ei aina ole. Esimerkiksi Rodos oli ihan painajainen juoksulenkkejä ajatellen.

L’oro Gioielleria

Haluan mainita tämän pienen korukaupan nimeltä L’oro. Ostimme nämä ihanat rannekorut sieltä. Liikkeen omistaja oli niin ystävällinen ja lämmin, vaikka juuri silloin putiikissa olikin kiirettä. Nyt aina kun käytän tätä korua, muistan tuon ihanan liikkeen ja meidän siskoreissumme, enkä voi kuin hymyillä.

Golden Madonna
Tämän näin juostessa. Kyseessä on siis kultainen Madonna. Ihan hienohan se.

Duomo di Tortona
En ole kirkkojen suurin ystävä, mutta jotenkin aina reissussa niissä tulee vierailtua. Varsinkin, kun matkustaa papin kanssa. Duomo oli kaunis ja paljon isompi, kuin ajattelin. On myös ihanaa mennä sisään kirkkoon ruuhkaiselta (no, ‘ruuhkaiselta’) kadulta, kun yhtäkkiä on aivan rauhallista ja hiljaista, autojen äänet katoavat. Duomo on ilmainen, tai ainakaan meidän ei tarvinnut maksaa.

Parco de Castello 

(Castello di Tortona) Kiva puisto, joka on mäen päällä. Ihan vaan mäen päälle kiipeämisestä saa jo hyvän treenin! Puistossa oli myös vanhoja raunioita, joita on aina kiva katsella. Puistossa voi hyvin lenkkeillä tai treenata.

Molino Alpha Tortona Pizza

Molino Alpha Ravintola

Tortonassa on ravintoloita, mutta kävimme vain kahdessa, sillä suurimmaksi osaksi kokkasimme itse siskoni luona. Yhtä paikkaa täytyy silti suositella ja se on Molino Alpha (ravintola pizzeria). Valitettavasti siellä ei vain ollut gluteenitonta pizzaa. Minulla ei onneksi ole keliakiaa, mutta en siedä hyvin gluteenia. Gluteeniton ruoka oli muutenkin hieman kiven alla. Toisessa pizzapaikassa kysyin gluteenitonta pizzaa ja tarjoilija kertoi minulle, että “pohjassa on vain vähän gluteenia, sillä pizza on ohut”. Ihan pettämätön logiikka. Jos vain vatsani olisi samaa mieltä.

Asu: Object takki täällä, samantyylinen laukku täällä, Rayban aurinkolasit täällä (mainoslinkkejä)

 

Matkustaisinko uudestaan Tortonaan?

Kyllä! Olisi ihana juosta taas niissä maisemissa ja syödä gelatoa söpössä kahvilassa. Suosittelen siis, jos rauhalliset kohteet kiinnostavat. Tortonaan voi tehdä myös helposti päiväreissun – ja toki siellä viihtyy muutaman yönkin.

 

Pidätkö itse isoista vai pienistä kaupungeista?

 

 

Scroll to top