Jos voisin syödä joka päivä aamupalan kauniisti katetussa pöydässä, olisin aika onnellinen. Jos siihen vielä yhdistäisi lauantain, ryhmän ihania tyttöjä ja paljon aikaa, olisin hurjan onnellinen. Hyvästä ruoasta puhumattakaan! Toisaalta ruisleipä tai tomaatti maistuu aivan eriltä näissä olosuhteissa, kuin kotona yksin. Jotenkin ruoka saa taikavoimia ja oikeastaan syödessään tuleekin nauttitua joka haukulla hyvää energiaa sisään.
Mahtavinta tässä on ehkä se, että näiden tyttöjen kanssa me riehuttiin päiväkodissa kuravaatteet päällä ja syötiin irtokarkkia yläasteen välitunneilla. Aikoinaan pyjamabileissä herkut katettiin suunnilleen lattialle ja keskityttiin kummitustarinoihin. Nyt tuntee itsensä ehkä vähän vanhaksi, kun löytää itsensä samojen tyttöjen kanssa katetusta pöydästä ja illemmalla vielä samasta pöydästä jäätävän kokoisen viinipullon vierestä. Mutta jos se onkin niin, niin olen suunnattoman onnellinen.
Jälkimmäisissä kuvissa esiintyy muuten maailman kauneimmat servettisormukset (leikitään kaikki, että se on niiden virallinen nimi). Ne tekivät todellakin kunniaa meidän hienolle illalliselle joka oli hampparit. Pitää kuitenkin muistaa, että ei me nyt niin vanhoja vielä ollakaan. Vaikka osataankin juoda samaan aikaan shampanjaa ja viiniä.
