Vähän kipua, paljon tehoa – Kasvohoito, joka saa kyyneliin

dmk enzyme mask

kosmetologi kamppi
Yhteistyö

Olen kokeillut monia kasvohoitoja, mutta harva jää mieleen niin vahvasti kuin DMK:n entsyymiterapiahoito. Vaikka erilaiset rentouttavat kasvohoidot ovatkin ihania ja nautin esimerkiksi kasvohieronnasta – on ihan eri asia kuitenkin lähteä hoidosta niin, että sen vaikutukset paitsi tuntuvat myös näkyvät selvästi.

DMK eroaa muista hoitolasarjoista paljonkin. Myös kasvohoidot poikkeavat tavallisesta, sillä ne eivät esimerkiksi sisällä hierontaa ja hoito saattaa paikoittain jopa sattua. Kyllä, siis tehdä kipeää. Mainittavaa lienee myös kasvoille todella tiukkaan kiristyvä naamio, jonka vaikutusaika on neljäkymmentäviisi minuuttia. Siinä sitä maataan sitten paikoillaan, kun kasvoja ei oikein edes pysty liikuttamaan (paitsi sen verran, mitä naamio niitä liikuttaa – se nimittäin ikään kuin jumppaa lihaksiasi).

Silti se on yksi tehokkainmmista hoidoista, mitä olen kokeillut (se on tuttu jo vuosien takaa) – ja olen innoissani siitä, että pääsen kertomaan teille siitä näin yhteistyön merkeissä.

dmk kasvohoito kosmetologi anu
Kirkkaanpunainen. Ja se on ihan normaalia DMK-hoidossa!

dmk skincare

DMK ihonhoitosarja

DMK on yhdysvaltalainen merkki, jonka tuotteiden ja hoitojen ideana on yksinkertaisesti palauttaa tasapaino iholle sellaisilla tuotteilla ja hoidoilla, jotka toimivat yhdessä ihon kanssa, ei sitä vastaan. Tuotteet sisältävät suurimmaksi osan luonnollisia, kasvipohjaisia ainesosia. Raaka-aineet luokitellaan farmaseuttisiksi, eli niissä on enemmän vaikuttavia aineita suhteessa pohja-aineisiin.

 

Mikä sitten on oma kokemukseni DMK-ihonhoitosarjasta?

Sarja todella on laadukas enkä laittaisi sitä samalle viivalle monen brändin kanssa. Tuotteet näyttävät jokseenkin tylsille, koska tuotteissa on panostettu sisältöön, ei ulkonäköön. Samalla niistä huokuu kuitenkin lääketieteellisyys – ihan niin kuin hoidoista ja koulutusmateriaaleistakin (kävin aikoinaan koulutuksen töitä varten).  Kosmetiikanhan ei pitäisi vaikuttaa kovin syvällä ihossa, mutta näiden tuotteiden puhutaan vaikuttavan jopa solutasolla. Kokemukseni mukaan ne tuntuvat ainakin vaikuttavan tehokkaasti.

Rahoille siis saa vastinetta, vaikka ostaessa hinta vähän kirpaiseekin. Tuotteiden koostumukset ovat hyviä ja hajusteita ei käytetä.

dmk kasvohoito
Plasmaattinen vaikutus (näetkö nuo suonet olkapäässä?).

DMK Entsyymihoidot

Entsyymihoito on yksi suosikkihoitojani. Se saa kasvot hehkumaan sisältä päin ja hoidosta lähtiessä tuntuu aina siltä, kuin olisi nuortunut vähän. Hoito saa kasvot pehmeiksi, kiinteämmän tuntuisiksi ja puhtaiksi. Vaikutukset kestävät ainakin viikon ja iho tuntuu ja näyttää ihanalta.

Entsyymiterapia saa ihossa aikaan plasmaattisen vaikutuksen laajentamalla ääreisverenkierron hiussuonia. Verisuonet tulevat siis ihan selvästi näkyviin naamion jälkeen, kuten kuvistakin huomaa. DMK-entsyymit stimuloivat lymfakiertojärjestelmää, jonka tuntee ihan selvästi entsyyminaamion kiristymisenä ja sykkimisenä (tuntuu siis siltä, kuin kasvolihakset vähän jumppaisivat). Tämä saa happea kuljettavan veren syöksymään ihon laajentuneisiin verisuoniin.
DMK:n entsyymihoidon vaikutuksia:
  • poistaa kuolleita ihosoluja
  • stimuloi verenkiertojärjestelmää
  • stimuloi lymfakiertojärjestelmää (siis poistaa turvotusta kasvoilta!)
  • tuo iholle happea
  • stimuloi kollageenin tuotantoa
  • vahvistaa kasvolihaksia
effective facial dmk
Kasvoille kiristyvä entsyyminaamio.

Hoito on loppupeleissä aika yksinkertainen, mutta jokaisella vaiheella on tärkeä tehtävänsä.

Ennen entsyyminaamiota iho puhdistetaan ja pyyhitään Epitoxyl -aineella, joka poistaa myrkkyjä ihosta. Se on suunniteltu etenkin aknesta ja tukkeutuneesta ihosta kärsiville sekä heille, joiden iho altistuu suurelle määrälle toksiineja (esimerkiksi ilmansaasteet). Puhdistusaine muuttaa myrkyt iholta kaasuksi, ja se voi joskus aiheuttaa epämiellyttäviä hajuja – omassa hoidossa tuli pieni sellainen jännä tuoksu, mutta ei mitenkään voimakas haju.

dmk quick peel
Quick Peel kuorinnan jälkeen.

Sitten päästäänkin siihen kivualiaaseen kohtaan – ja sanon ihan rehellisesti, että tässä kyllä kyyneleet valuivat poskia pitkin. Quick peel on happoja sisältävä kuorinta, joka tehostaan huolimatta sopii monenlaiselle iholle. Se kuorii ihoa, lisää ääreisverenkiertoa, poistaa kuona-aineita sekä tulehdusta, parantaa hapensaantia ja vahvistaa hiussuonia. Se lupaa myös ehkäistä melaniinintuotantoa, jolloin pigmentoituneita arpia ei pääse muodostumaan – kuten aknen ja tulehdustilojen yhteydessä usein käy.  Tästä sanon sen, että se polttaa. Olen kokenut tämänkin naamion monta kertaa, mutta aika oli kyllä kullannut muistot. Itkua ja naurua vääntäen makasin viisi minuuttia naama tulessa, kun Viivi viilensi oloani viuhkalla. Tuo viuhka on kuin enkeli tässä tilanteessa – se todella helpottaa polttelua ja oloa. Kuorinnan jälkeen kasvot ovat kirkkaanpunaiset tai punoittavat – vähän riippuu ihosta. Tämä on kuitenkin normaalia ja polttelu ja punoitus häviävät melkein saman tien, kun aine on poistettu iholta. Tässä taas huomaa miten paljon hoito eroaa tavallisesta kasvohoidosta!

Silti ottaisin tuon kuorinnan uudestaankiin – se on niin tehokas. Ehkä sekin kuuluu näihin kauneudenhoidon uhrauksiin – vähän niin kuin brasilialainen sokerointi. Sattuu hetken, mutta on todellakin sen arvoista ja joka kuukausi se vaan toistetaan.

Tässä vielä hoidon kulku kaikessa yksinkertaisuudessaan. Iholle laitetaan lopuksi vielä tehotipat, seerumit ja voiteet. DMK:n ideologiaan kuuluu muuten vahvasti auringolta suojautuminen – onhan se yksi ihoa eniten vanhentavista asioista. DMK:n aurinkosuoja on todella miellyttävän tuntuinen ja kevyt kasvoilla (olisin muuten hyvin voinut suositella sitäkin viime aurinkosuoja-postauksessani!).

Hoidon kulku:
Puhdistus – Deep pore cleanser
Epitoxyl – vaikutus muutama minuutti
Quick peel – vaikutus n. 5 min.
Entsyyminaamio – vaikutus 45min.
Lopuksi tipat, seerumit, öljy, c-vitamiini, herb& mineral suihke, voide, aurinkosuoja

Viivi tekee DMK kasvohoitoja omassa hoitohuoneessaan Nätti Töölössä. Entsyymihoidon kesto on 120 minuuttia ja hinta on 149€. Se on siis niin sanottua tavallista kasvohoitoa tyyriimpi, mutta kuten postauksesta ehkä tulee ilmi, tämä ei ole mikään tavallinen kasvohoito.

dmk facial review

 

Jos siis ihosi kaipaa uudistumista ja haluat kokea, miltä oikeasti laadukas ja tehokas hoito tuntuu – harkitse DMK:n entsyymihoitoa.

 

Kasvohoidot räätälöidään aina asiakkaan mukaan. Entsyymihoitojen rinnalla on myös muita DMK-hoitoja, jotka Viivi valitsee tietysti asiakkaan mukaan. Listalta löytyy mm. DMK Beyond Botox – The smiling Face Treatment hoito, joka vaikuttaa botoxin tavoin hermoimpulsseja hidastaen ja juonteita pehmentäen. Hoito voidaan suorittaa joko yksittäisenä hoitona tai sarjahoitokäsittelynä. Tämä on erinomainen heille, jotka käyttävät täyteaineita, pidentämään niiden vaikutuksen kestoa sekä vähentämään pistosaineiden tarvetta.

Viivin kauneushuone / Nätti Töölö
Topeliuksenkatu 7
00250 Helsinki
@viivin_kauneushuone

 

Oletteko ikinä kokeilleet DMK-hoitoa? Miltä hoito vaikuttaa? Pidättekö itse enemmän rentouttavista kasvohoidoista, vaiko sellaisista, joiden tehon tuntee ja huomaa?

 

Hymy kuntoon hammashoidolla

ebeling hammaslääkärit kokemuksia

sakari ebeling dentist hammaslääkäri

Yhteistyössä Ebeling Hammaslääkärit
Sisältää alennuksen hammaspalveluihin postauksen lopussa

Jotkut teistä saattavatkin muistaa minun puhuneen tulevasta  isosta yhteistyöstä. No – nyt sen aika on vihdoin täällä ja olen todella innoissani kertoessani, että yhteistyö on Ebeling Hammaslääkärien kanssa! Tiesin, että haluan korjata hampaani ja hymyni, ja erityisen tärkeää itselleni oli valita paikka, jonne menisin myös yhteistyön ulkopuolella. Mieheni onkin ollut Ebelingien asiakas jo yli vuoden ja hän on aina ollut tyytyväinen palveluun, joten tiesin paikan olevan sopiva myös minulle. Mennään siis aiheeseen, nimeltä hampaat.

teeth stains värjäytymät hampaissa
Hampaat projektin alussa.

Ensinnäkin: mikä oli vikana hampaissani? Kuvissa ne näyttävät ehkä ihan hyviltä ja olen saanut niistä muutamia kehujakin – lähinnä niiden suoruudesta ja valkoisuudesta. Mutta todellisuudessa olin vähän epävarma niistä, sillä alahampaissani oli melko näkyvät värjäytymät. Ja tiedän, etten ole yksin – omien hampaiden häpeäminen on melko yleistä. Ehkä ne eivät ole sieltä suorimmasta päästä, tai ehkä niiden väri ei ole niin kovin tasainen. On aina surullista kuulla, kun joku sanoo välttelevänsä leveää hymyilemistä, etteivät vain hampaat näkyisi. Voin samaistua tuohon hieman, mutta samaan aikaan olen sitä mieltä, ettei niin pitäisi olla.

Hampaat ovat melko tunnusomainen osa meitä, joten on ihan järkevää pitää hyvää huolta niistä. Käyttää niihin aikaa, vaivaa ja rahaa. Joten se mielessä pitäen, haluaisin kertoa muutamasta jutusta, joilla sinäkin voit vähän kohottaa itsevarmuuttasi.

smile teeth

Hammaskivenpoisto ja soodapuhdistus

Tiesitkö, että hammaskivi aiheuttaa pahanhajuista hengitystä ja ientulehdusta?
Ja tiesitkö, että jo hammaskiven poisto yhdistettynä soodapuhdistukseen voi saada hampaistasi todella puhtaat ja valkoiset?

Minulla oli pientä ientulehdusta ennen operaatioon menemistä, ja olinkin aika yllättynyt, kun kuulin, että hammaskivi voi myös pahentaa ja aiheuttaa ientulehdusta. Mietin, josko minun tapauksessani oli kyse siitä. No, tuskin  täysin, sillä lankaustekniikkani ei ollut ihan niin hallussa kuin olin luullut (onneksi sekin käytiin läpi hammastarkastuksessa). Olin todella innoissani tästä ajasta, koska tiesin, että jo hammaskiven poisto saa hampaat näyttämään puhtaammilta ja paremmilta.

hyvä suuhygienisti helsinki

 

Mutta mistä olin erityisen innoissani, oli soodapuhdistus, joka tehtiin hammaskivenpoiston yhteydessä. En ollut ikinä kuullutkaan siitä – eikä ihme. Olen ollut aina vain julkisen hammashuollon asiakas, eikä siellä oikeastaan välitetä hampaiden esteettisistä ongelmista. Toisin sanoen: värjäytymiä ei poisteta siellä, sillä se on vain sinun ongelmasi. Mutta nyt kun olen kertaalleen saanut soodapuhdistuksen – olen koukussa! Luulen, että tulevaisuudessa tämä riittää itselleni hampaidenvalkaisuksi. Katsokaa vaikka kuvia ja sitä, miten hyviltä hampaat näyttävät.

Ja kuten aina, kysymys on: sattuuko operaatio? Ei. Ainut mikä tuntui hieman epämiellyttävälle, oli hammaskiven poisto raaputtamalla (mutta se voi johtua myös ientulehduksestani). Toinen osio, eli soodapuhdistus, ei tuntunut miltään.

Jos siis kärsit värjäymistä – suosittelen lämpimästi kokeilemaan soodapuhdistusta! Se on myös hyvä vaihtoehto hampaiden valkaisulle, sillä se kirkastaa hymyä paljon. Tiedän, että itse valkaisu voi olla kivulias joillekin, joten tämä olisi kivuton vaihtoehto.

before and after soda cleaning
Hampaat soodapuhdistuksen jälkeen. Värjäytymät hävisivät!

Hammaslääkäri Sakari Ebeling vastasi vielä muutamaan kysymykseen:

Kuinka soodapuhdistus toimii?
Pieniä ruokasoodakiteitä puhalletaan vesi-ilmasuihkulla hampaan pintaan ja tämä irrottaa värjäymät ja plakin.

Vaikuttaako soodapuhdistus hammaskiilteeseen?
Normaalilla käytöllä ei. Jos soodapuhdistuksen tekisi joka päivä, se voisi kuluttaa kiillettä, kuten liian kova hampaiden harjaus.

Voinko valkaista kotona hampaita ruokasoodalla?
Ei suositella. Ruokasoodalla hankaaminen kotona saattaa kuluttaa kiillettä. Joissain tee-se-itse valkaisuohjeissa käytetään sitruunamehua yhdessä ruokasoodan kanssa. Tämä kuluttaa kiillettä erityisen paljon.

teeth whitening

Hampaiden valkaisu

Jos todella haluat kirkkaamman ja valkoisemman hymyn, vaihtoehtona on valkaisu. Minulle tehty valkaisu tehtiin vetyperoksidilla. Olin hieman hermona ennen aikaa, sillä luulin, että joutuisin pitämään suuta auki koko toimenpiteen ajan ja tunsin jo etukäteen, miten leuka oli ihan jumissa. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut.

Valkaisu oli oikeastaan todella miellyttävä kokemus. Suuhygienisti Katariina oli todella rauhallinen ja ammattimainen. Hän piti huolen siitä, että minulla oli koko ajan kaikki hyvin ja etten tuntenut kipua. Suuta ei tarvinnut itse pitää auki, sillä siihen laitettiin pidike, joka piti suun auki. Muuten leuka sai olla rentona. Valkaisutahna oli hampaissani kaksikymmentä minuuttia kerrallaan, neljäkymmentä minuuttia siis yhteensä. Nuo molemmat ajat menivät nopeasti ja pystyin vähän rentoutumaankin penkissä, kuunnellen musiikkia ja selaten kännykkää (ehkä näittekin upeat snäppini Instagram storysta).

ebeling hammaslääkärit katariina matilainen
Minä heti valkaisun jälkeen suuhygienisti Katariina Matilaisen kanssa.

Sattuuko valkaisu?

Tunsin vain pientä vihlontaa valkaisun aikana. Pieni vihlonta onkin normaalia, mutta kuten aina, on henkilökohtaista, miten koemme kipua. Päivän ajan hampaat ja ikenet olivat hieman herkät ja illalla hampaita vihloi enemmänkin, mutta sekin on normaalia ja kestää korkeintaan pari päivää. Itsellä se kesti vain sen päivän (tai illan), jonka jälkeen hampaat olivat ihan normaalit taas. Joten mitä tulee kipuun, mielestäni valkoinen hymy on tuon lyhytkestoisen vihlonnan arvoista.

Valkaisun jälkeen sain kotihoito-ohjeet, joissa lueteltiin tietyt värjäävät ruoat ja juomat, joita piti välttää kahden päivän ajan. Sanottakoon nyt kuitenkin vielä kaikille muille kahvi-addikteille, että sain luvan juoda maitokahvia seuraavana päivänä – mitään maailmaa mullistavia kieltoja ei siis tullut (ellet sitten kestä kahta päivää ilman suklaata).

Koska omat hampaani olivat jo etukäteen melko vaaleat (kiitos soodapuhdistuksen antaman boostin), ne kirkastuivat ainoastaan noin asteen verran. Eron kuitenkin huomaa: hymy on nyt todella kirkas, eikä se mielestäni voisi parempi enää ollakaan. Tämäkin on henkilöstä kiinni, ja valkaisutulos riippuu myös hampaan väristä. Tavallisesti hampaat vaalenevat 1-3 astetta.

hampaidenvalkaisu helsinki

Hammaslääkäri Sakari Ebeling vastasi vielä pariin kysymykseen:

Tuhoaako hampaiden valkaisu hammaskiillettä?
Ei tuhoa. Voi aiheuttaa ohimenevää vihlontaa joillain potilailla. Hampaiden valkaisua useita kertoja vuodessa ei kuitenkaan suositella.

Valkaiseeko valkaisu hammasluuta vai vain sen pintaa?
Valkaisuaine vaikuttaa hampaan sisälle asti hampaassa olevia mikroskooppisia putkia pitkin.

Teette valkaisua kahdella eri tavalla – vetyperoksidilla ja karbamidiperoksidilla – mikä on niiden ero?
Vastaanottovalkaisussa käytetään pääosin vetyperoksidia, joka on vahvempi aine. Karbamidiperoksidia käytetään lähinnä kotivalkaisussa. Karbamidiperoksidi muuttuu käytettäessä miedoksi vetyperoksidiksi ja vaikuttaa tätä kautta.

hammaslääkäripelko apua

 Hammaslääkäripelko ja -ahdistus

En voisi kirjoittaa tätä postausta, ellen puhuisi myös vähän hammaslääkäripelosta, sillä se on tärkeää ottaa huomioon, kun ollaan tekemissä – tiedättehän – hammaslääkärien kanssa. Suurin osa meistä taitaa kammoksua enemmän tai vähemmän hammaslääkäriin menemistä ja pieni jännitys onkin aika tavallista. Ebeling hammaslääkärit ottavat hyvin pelkopotilaat huomioon ja heiltä löytyy esimerkiksi suloinen koira, jonka voi tarvittaessa tilata syliin istumaan helpottamaan jännitystä.

Oma jännitysahdistus ei ollut näillä käynneillä niin paha, kuin yleensä. Ilmapiiri hammaslääkärissä on todella rento ja rauhallinen ja henkilökunta on todella mukavaa ja vastaanottavaista. Ja mikä oli itselle yllätys oli se, että hoitohuoneissakin soi musiikki. Kaikki tämä yhdistettynä rauhallisiin ja ammattitaitoisiin hammaslääkäreihin ja suuhygienisteihin teki käynneistä paljon helpompia. Siitä huolimatta, aion kyllä ehdottomasti pyytää jotain lääkehelpotusta tulevaan viisaudenhampaiden poistokäyntiin (se on ehkä se pahin juttu, mitä mitä pelkään hammaslääkärissä).

 

On kyllä tosi ihana fiilis, kun on hampaat ja hymy kunnossa. Tuntuu, että on saanut ison itsevarmuusboostin. Ebelingien sivuilla sanotaankin että “Hymysi on käyntikorttimme!” – ja kun lähdin rakennuksesta hassu virne naamallani, niin olin kyllä yksi hyvin iloinen käyntikortti.

white smile

hammaslääkäripelkoon helpotusta

Alennus Ebeling-hammaspalveluista

Nyt teilläkin on loistava tilaisuus päästä edullisesti hammashoitoon Ebelingeille. Suosittelen ihan alkuun varaamaan ajan hammastarkastukseen, jotta hampaiden yleisterveydestä saadaan hyvä kuva. Itselle tehtiin hammastarkastus röntgenkuvilla, joista paljastuikin esimerkiksi nuo viisaudenhampaat, jotka on poistettava pian. Huomioitavaa muuten on se, että ennen valkaisua hammaskivi tulee poistaa.

 

Tarkastus ja koko leuan röntgenkuva 69€ (norm 119,€)
*Mikäli oikeutettu kelakorvauksiin. Jos tarkastus on tehty jo 2017 tai 2018, hinta on 15,5€ korkeampi.

Soodapuhdistus hammaskiven poiston yhteydessä veloituksetta (norm +15€)

Hammaskiven poisto 60min 111€. Ilman kelakorvausta 129e. Kelakorvauksen saamiseksi vaaditaan yksityisen hammaslääkärin lähete, jonka saa tarkastuksen yhteydessä.

Valkaisu 200€ (norm 300€)

 

Alennukset ovat voimassa toukokuussa varatuissa hoidoissa. Saat alennuksen mainitsemalla blogin nimen ‘Charlotta Eve’ hoitoa varatessa.

Ebelingillä laskuihin ei muuten lisätä ikinä toimisto- tai lisämaksuja. Laadukas palvelu kuuluu aina hintaan.

 

 
Porkkalankatu 7 A
00180 Helsinki

 
puhelin: 010 323 3963
 P.S. Kannattaa muuten seurata E-hammasta facebookissa ja instagramissa – heillä on siellä nimittäin silloin tällöin aika kivoja arvontoja!
teeth whitening results

Onkos teillä tiedossa mitään hammasremontteja tai aiotteko hyödyntää alennuksen?

 

Scroll to top