Botox päänsäryn ja migreenin hoidossa?

botox for migraine headache migreeni päänsärky

Yhteistyössä: Ebeling hammaslääkärit
/hoito saatu

 

En ikinä unohda ensimmäistä migreeniäni. Oksensin, kärsin maailman pahimmasta päänsärystä ja tunsin oloni kamalaksi kolmen päivän ajan. Tälläisiä migreenini olivat lapsena.

Vanhempana migreenit muuttuivat vähemmän vakaviksi. Yleensä ne kestivät vain päivän. Mutta tuo yksikin päivä oli kidutusta. Seuraavana päivänä migreenistä tunsin aina itseni uudelleensyntyneeksi ja mahtavaksi. Ihan vaan koska se kontrasti migreenisen olon ja tavallisen olon välillä oli niin valtava. Kyllä osasi ihminen olla kiitollinen siitä, että voi normaalisti syödä, juoda ja vaikka vaan kävellä!

 

Botox migreenin ja päänsäryn hoidossa

Olen onnekas, koska nykyään migreenini ovat todella mietoja. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta en valita. Kärsin vain päänsärystä, joka ei todellakaan ole niin paha, kuin mitä se voisi olla. Viimeisimmästä oikeasta migreenikohtauksesta on useita vuosia aikaa (toki pelko uudesta kohtauksesta ei varmaan ikinä lähde, koska se on kuitenkin mahdollista).

Kuten osa varmaan tietää, otan botoxia narskuttelun hoitoon ja se on ollut iso apu.  Narskuttelu voi myös aiheuttaa monelle päänsärkyä ja onkin hassua, miten narskuttelu näkyy eri puolilla kehoa – ei pelkästään leuan alueella.

Kärsin itsekin välillä päänsäryistä ja migreenimäisestä särystä silmien alueella, joten mielenkiinnolla kokeilin botoxia myös otsaan. Isompana juttuna on vielä se, että minulla on tapana kurtistaa otsaa. Teen sitä paljon. Teen sitä myös, kun ulkona on kirkasta tai aurinkoista. Kurtistelukin voi aiheuttaa osaltaan päänsärkyä. Mainittakoon myös, että tietysti se aiheuttaa ryppyjäkin ja voi tehdä ilmeen hieman vihaiseksi. Toiset ottavat botoxia ainoastaan tuosta syystä ja ymmärrän sen.

Myös kulmakarvojen jatkuva nostelu voi aiheuttaa päänsärkyjä ja horisontaalisia juonteita otsaan.

Viimeisimmällä käynnilläni hammaslääkärini pisti botoxia leukalihaksiin, ohimoihin (nuo ovat ne ‘tavalliset’ alueet), niskaan ja kulmakarvojen väliin. Kulmakarvojen väliin voidaan laittaa botoxia, kun halutaan hoitaa päänsärkyjä tai ihan vaan kurtistusryppyjä. Se, minne botoxia laitetaan ja kuinka paljon riippuu aina ihmisestä.

 

Hammaslääkärini Sakari Ebeling kertoi vielä botoxista migreenin hoidossa näin:

“Botuliinitoksiinilla on saatu hyviä tuloksia migreenistä kärsivillä potilailla. Kohtaukset ovat lievempiä, niitä tulee harvemmin ja voivat jopa pysyä poissa kokonaan. Myös pään alueen jännityspäänsäryssä sekä bruksismissa potilaat ovat yleensä kokeneet selkeää helpotusta vaivoihinsa. Migreenin hoidossa tyypilliset botuliinitoksiinin pistokohdat ovat ohimolihakset, otsa ja kulmakarvojen väliset lihakset sekä kallonpohjan lihakset. On huomioitava kuitenkin, että tulokset vaihtelevat eri henkilöillä ja kaikki eivät välttämättä saa siitä toivomaansa apua.”

 

 

Ennen ja jälkeen botoxin otsaan (kulmien väliin)

botox for frown lines before and after

Huomasin eron kurtistuksessani noin viikon jälkeen. En pystynyt kurtistamaan yhtä hyvin kuin ennen. Ero oli oikeastaan erittäin huomattava! Kuvat myös havainnollistavat loistavasti sitä, miksi botox toimii narskutteluun niin hyvin. Lihakset eivät voi tehdä töitä yhtä kovaa kuin ennen, joten et pysty narskuttamaan yhtä paljon ja näin kipua ja ongelmia on vähemmän.

Päänsärkyjäkin on ollut vähemmän. Varsinkin silmien alueella, missä ainakin omalla kohdalla migreenimäinen päänsärky esiintyy.

 

Kauanko vaikutus kestää?

Tällä kertaa botoxaikojeni välillä oli yhdeksän kuukautta. Se on pitkä aika, sillä yleensä vaikutus kestää 3-6 kuukautta. Tarkkaa lupausta ei kuitenkaan voida antaa, sillä se riippuu aina ihmisestä.  Usein vaikutukset kestävät pidempään seuraavilla botoxin lisäyskerroilla, kun oireet eivät ole ehtineet vielä niin pahoiksi. Näin on käynyt ainakin omalla kohdallani, sillä ihan ensimmäisellä kerralla vaikutus kesti 4 kuukautta, mutta sen jälkeen pistoväli on ollut puolesta vuodesta tähän yhdeksään kuukauteen. Vaikea sanoa, onko kohdallani sitten tosiaan tullut pidempiaikaista hyötyä aineesta, mutta siltä se vaikuttaa.

 

Kuten aina, olen tyytyväinen tuloksini. Jos haluat lukea enemmän vielä narskuttelusta ja botoxista, suosittelen lukemaan aikaisemmat postaukseni  (täällä ja täällä).

 

Jos haluaisit kokeilla botoxhoitoa, niin sain jälleen kivan tarjouksen teille. Puremalihasten botuliinihoidon yhteydessä (399€) lisäalueet 50€/alue (Norm. 100€) . Esim. otsa, kulmakarvojen väli tai takaraivo. Lisäksi tarjous esteettisen botuliinihoitoon: Esteettinen botuliinihoito 99€/alue (esimerkiksi kulmien väli). Norm 199€.

Yhteystiedot & ajanvaraus:
Ebeling hammaslääkärit

Oletko kokeillut botoxia bruksismiin, migreeniin tai juonteisiin?

P.S. Tämä meikki löytyy videoituna IG Highlightseistani – se oli yksi #fullfacefriday tutoriaaleista!

Miten botox on parantanut elämänlaatuani?

Tätä kirjoittaessa leukaani koskee. Se ahdistaa ja koko kasvot tuntuvat jäykiltä. Se taas aiheuttaa jännitystä päähäni, mikä aikaansaa päänsäryn.

Yritän keskittyä töihin, mutta se vain pahentaa asiaa.

Purentalihakseni ovat ihan poikki. Juuri nyt en toivoisi mitään muuta, kuin niiden rentoutumista. Ihan kuin ne juoksisivat maratonia, mutta eivät osaa lopettaa. Tänään heräsin taas aamulla tuntien yöllä tekemäni treenin. Se on noloa, ärsyttävää ja kivuliasta.

Siksi otan botuliinia eli botoxia narskutteluun. Tähän kirottuun ongelmaan. Koska kun mikään muu ei auta, se auttaa.

On hassua, miten osa löytää blogiini hakusanoilla “botox gone wrong”. Koska itse en ole kärsinyt minkäänlaisista sivuvaikutuksista. Ei ole mitään huonoa sanottavaa (no, paitsi se, ettei hoidon teho ole ikuinen). Botoxhoito on ainoastaan toiminut minulle, paremmin kuin odotin. En ikinä osannut kuvitella sitä helpotuksen ja vapauden tunnetta, jonka hoito on mahdollistanut.

Minä heti hoidon jälkeen. Pistosjäljet eivät näy, joten hoidon päätyttyä voi huoletta lähteä ihmisten ilmoille.

Miten botoxhoito on parantanut elämänlaatuani?

Botoxin avulla voin elää normaalia elämää. Aika lailla ilman kipuja. Aine saa purentalihakseni pienenemään ja näin hampaiden narskuttelu vähenee merkittävästi tai jopa loppuu. Se on ihmeellistä. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Botoxin avulla tunnen itseni normaaliksi ihmiseksi. Ilman sitä saan särkyjä, jumeja ja kipuja viikottain, ellen joka päivä.

Luulen, että jokainen kroonisesta kivusta kärsivä voi ymmärtää, mistä puhun. Sen kanssa oppii elämään, mutta ei sitten kuitenkaan.

Bruksismin kohdalla se on vielä pahempi – tuntuu, että olen vähän epäonnistunut, koska kärsin tälläisestä turhanpäiväisestä ongelmasta. Miksi ihmeessä narskuttelen öisin? Miksi jännitän leukaa päivisinkin keskittyessä tai stressatessa? Ihan kuin vartaloni ei toimisi oikein ja se minut pettymään itseeni.

Samaan aikaan tiedostan, ettei se ole minun syyni. Se on vain jotain mitä teen, tiedostamatta.

Joten jos botox on se, joka toimii ja parantaa näin paljon elämänlaatuani, se on sen arvoista.

Tässä tuo ‘without botox’ kuva on otettu aika vastikään. Voin nähdä ja tuntea sen, että botox on kulunut pois. Leukalinjani on turvonneempi ja isompi ilman sitä.

On myös hullua, kuinka ison eron botox tekee ulkonäkööni. Tunnistan kyllä itseni kaikista näistä kuvista, mutta tunnen oloni parhaimmaksi, kun purentalihakset eivät ole ylikasvaneet ja kasvoni ovat sirommat. Kapeammat kasvot ovat tosin vain bonus, enkä usko, että vain sen takia ottaisin botoxia.

Video botoxhoidon ottamisesta

Kuvasin toisella kädellä viimeksi koko operaation videolle, joten jos se kiinnostaa, katso video! Kyseessä on todella nopea operaatio.

Kauanko tulokset kestävät?

Minulla tulokset kestävät noin puoli vuotta. Se on hyvä aika. Ihan ensimmäisellä laitolla apua kesti 4 kuukautta, mutta sen jälkeen löysimme oikean annostuksen minulle ja voin elää puoli vuotta ihanan kivuttomasti.

Onneksi taas tällä viikolla sain botoxin laitettua, joten nyt odotan vain kipujen katoamista. Tällä kertaa aika venähti hieman tuosta puolesta vuodesta pitkäksi, josta syystä tilanne on nyt taas aika paha. Tunnen avun onneksi jo muutamassa päivässä. Viikon jälkeen on jo todella hyvä ja kuukauden kuluttua laitosta kasvot ovat kaventuneet ja aika lailla ongelma on poissa.

Paikka, jossa itse käyn, on yhä Ebeling hammaslääkärit. Botoxhoito bruksisimiin maksaa siellä 399€. Olen onnistunut saamaan teille alennuksen, joten mainitsemalla blogini nimen “Charlotta Eve”, saat ensimmäisen hoidon -50€ alennuksella. Kuten olen sanonut aikaisemminkin, luotan hammaslääkäriini Sakari Ebelingiin täysin. Hän on tehnyt tätä jo pidempään, joten hän tietää mitä hän tekee. Voisin myös mainita, että luotin myös viisurien poiston hänelle ja tuokin pelottava operaatio hoitui ihanan luotettavasti.

Ebeling hammaslääkärit

Tiedän, että siellä moni on myös kokeillut botoxia narskutteluun hyvin tuloksin. On ihana kuulla teidänkin kokemuksia (etenkin, koska samaistun niihin niin paljon), joten yhä saa lähettää viestejä, jos päätyy kokeilemaan tätä!

 

Scroll to top