Helleaalto Helsingissä

summer outfit heatwave helsinki

summer outfit helsinki

space buns blonde hair

Tiedättekö sen ihanan tunteen, kun astuu ulos lentokoneesta ja tuntee lämpimän ilman iholla ja haistaa sen nenässä? Se aina, aina tuntuu siltä, kuin olisi tullut johonkin ihan eri maailmaan – ja usein onkin, eri aikavyöhykkeelle tai eri mantereelle.

Viime aikoina tuo tunne on tullut, kun on astunut ovesta ulos. Tai oikeastaan paremmin silloin, kun astuu ilmastoidusta autosta ulos, koska asunnon lämpötila vetelee jo aika samoissa lukemissa kuin ulkolämpötilakin. Helsinki on tuntunut ihan joltain muulta kaupungilta.

summer outfit helsinki

Asu 
Top – Zara
Shorts – H&M Garden Collection
Ballerinas – Wonders
Bag – Björn Bjorg

Kävelen ulkona ja mieleen muistuu ahtaat ja kuumat kadut Barcelonassa. Mietin Italiaa, sillä on varmaan ensimmäinen kerta vuosiin, kun on tarpeeksi lämmin noille shortseille, joita pidin Venetsisassa. Ajattelen Kroatiaa – ja hiljaa mielessäni kiitän sään jumalia siitä, että ei sentään ole ihan niin kuuma kuin siellä oli. Öisin kun en saa unta ja helle herättää, teleporttaan takaisin Berliiniin ja airbnb kämppään, josta puuttui ilmastointi – eihän sitä aina muista tarkistaa.

Mutta sitten, mietin Helsinkiä. Koska vaikka ruohikko muuttuu jo keltaiseksi, pilvet ovat unohtaneet paikkansa ja pisarat lyövät ikkunalaudalle vain mielikuvituksessani, on täällä kuitenkin niin paljon tuttua. Kaikki on täällä, rakennukset ja ihmiset, samat kahvilat ja samat kadut, joita aina kävelen. Pitäisi kyllä etsiä uusia katuja. Kuten tämä ihana katu Eirassa, jossa kuvasimme nämä kuvat.

Kylmä tai kuuma, sade tai aurinko. Helsinki tuntuu aina erityiseltä, koska saan kutsua sitä kodiksi.

space buns hair

Hiukset & kuvat Susanna Pomèll

 

P.S. Voisiko joka päivä olla space buns -päivä? Tosta kampauksesta tuli sellainen olo, että voisi helposti lentää ainakin avaruuteen asti.

Kaunis, mutta hiljainen

style blog

lifestyle blog

style blog

Takki –  kirpputori | Huivi – Kappahl | Housut – Only | Laukku – Björn Borg | Kengät – Vagabond | Korvakorut – Hopea-Puro

 

Facebook on alkanut muistuttamaan muistoista, joita me olemme jakaneet aikaisemmin. Mun mielestä ne on hauskoja ja ihania – usein tulee jaettua juurikin niitä kivoja ja iloisia hetkiä someen. Mutta tietenkin mukana on myös ikävempiä juttuja ja asioita, joita muut ihmiset ovat postanneet seinällesi tai postauksia ihmisistä, joita olet menettänyt, ja niin edelleen.

Tänään Facebook muistutti pojasta, joka postasi seinälleni. Kyse oli jostakin haasteesta, jossa piti kirjoittaa ensivaikutelmia toisten ihmisten profiileihin. Seinälläni luki näin ”Kaunis, mutta hiljainen”.

style blog

Vähän kuin: olen kaunis, mutta jossain on vikaa – en ollut tarpeeksi viihdyttävä ja en todellakaan juhlien keskipiste. Kommenttiosiossa me vaihdoimme paris Sanaa ja tuo poika ihmetteli vielä hiljaisuuttani. Vastasin jotain tyyliin ”it’s always the quiet ones”. Mitä yritin tuolla sanoa, oli se, että minussa oli paljon enemmän, kuin mitä näkyi ulospäin. Mitä epätoivoisesti koitin viestittää oli se, että minuun tutustuminen olisi ollut sen arvoista, mutta en ollut yksi niistä, jotka päästävät ihmiset lähelle helposti.

No – tosiasiassa hädin tuskin tunsin tuota tyyppiä ja kun muistelen aikaa, jolta muisto on, vietin aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joihin en ole enää missään yhteydessä.

Mutta kuulen silti aina välillä tuota syytöstä. Olen hiljainen – minussa täytyy siis olla jotain vikaa? Enkö ole onnellinen?

style blog

Ja siinä piilee virhe – ajatellaan, että vain ihmiset, jotka ovat jatkuvasti äänessä, nauramassa ja hymyilemässä, ovat onnellisia. Ihmiset, jotka ystävystyvät helposti ja sosialisoivat unissaankin. Ihmiset, jotka tekevät sen tiettäväksi, antavat sen kuulua.

Jos ollaan rehellisiä, en ole ihan varma, miksi tartuin tähän aiheeseen. En tiedä, mitä halusin tällä tarkalleen sanoa. Mutta se, mitä tiedän on tämä: rauhallinen tunne tulee siitä, kun tuntee itsensä, tuntee arvonsa ja on kiitollinen elämästään. Ja tuossa rauhassa piilee onnellisuus, joka ei ainoastaan näy huulilla, vaan tuntuu myös jalkapohjissa asti.

Joskus kaikki mitä tarvitsee, ei ole puhuminen ihmisten kanssa, vaan ihan vain tieto siitä, että he ovat siinä.

Ja jos se näyttää kauniilta, mutta hiljaiselta – niin olkoot niin. En ikinä perustanut melusta kuitenkaan.

style blog

Kuvat ja hiukset: Susanna Poméll/Healthyhair

P.S. Muistakaa osallistua arvontaan! Aikaa on vielä 10.12. saakka.

 

Scroll to top