Ihopäivitys – e-pillerit hoitona akneen

On mennyt jo yli kolme kuukautta siitä, kun aloitin uudestaan e-pillerit akneen. Ajattelin, että olisi hyvä hetki näyttää teille tuloksia.

Näitä kuvia ja ihoani katsellessa ei voi kuin todeta, että aknen hoitaminen on hidasta. Mikään hoito ei ole nopea – varsinkaan kun akne on yhtä paha, kuin mitä se oli minulla. Kestää kauan ennen kuin iho kunnolla parantuu ja se vaatii paljon kärsivällisyyttä. Kuitenkin, pillerit ovat auttaneet minulla todella hyvin, niin kuin osasin aavistaakin, kun kerran kertaalleen olen tämän jo käynyt läpi teininä.

Pilleri joita syön ovat nimeltään Cypretyl ja ne taitavat olla e-pillereistä niitä vahvimpia (tietääkseni). Niitä määrätäänkin etenkin aknen hoitoon.

hormonal acne birth control pills
Hormonaalinen akne. Ihoni marraskuussa – se oli jopa hieman pahempi kuin tässä kuvassa, mutta tämä oli paras kuva jonka löysin. Vieressä ihoni nyt, helmikuussa.

Miltä iho nyt näyttää ja tuntuu?

No, suurin osa aknesta on poissa. Sanon suurin osa, koska vielä on ihossa muutamia sitkeitä yksilöitä. Ei onneksi kasvoilla oikeastaan – ja kaulankin akne on jo hälventynyt – mutta osa, joka parantuu hitaimmin on selkä. Mutta sekin on parantumassa. Ja ei, selän ihosta en ole ottanut kuvia tänne ollenkaan. Luotan että paljaiden kasvojen näyttäminen täällä on ihan tarpeeksi paha. Ha-ha.

Tietenkin juuri kuvienottopäivänä sain kasvoihin uuden näpyn, mutta uskokaa kun kerron, että se on harvinaista nykypäivänä. Vaikka kuvista ei se välttämättä välitykään, niin ihoni on todella sileä. Oikein värisyttää ajatella, miltä iho tuntui ja näytti vielä muutama kuukausi sitten: siihen koski ja meikin tai voiteen levittäminen, meikin poistaminen tai kasvojen koskeminen mitenkään muutenkaan teki todella kipeää.

acne scars
3 kuukautta e-pillereitä akneen. Akne on parantunut ja jäljellä on vain arpia.

Aknearvet vaalenevat aika nopeasti myös. Minua pelotti etukäteen juurikin nuo arvet. Alkuun ne olivat todella punaisia ja tunsin ihon olevan epätasainen ja möykkyinen. Kuitenkin päivä päivältä ne ovat hälvenneet ja niiden peittäminenkin meikilläkin helpottuu. Ja kuten sanoin, iho tuntuu todella sileältä. Joten olen aika optimistinen sen suhteen, että kesään mennessä minulla on jo todella hyvännäköinen iho. Tänä vuonna täytyykin olla oikein erityisvarovainen auringon ja aurinkosuojien kanssa – iho on käynyt läpi niin paljon, ja on herkempi auringon aiheuttamille vaurioille.

E-pillerit eivät ainoastaan poista aknea. Ne myös vaikuttavat ihotyyppiin. Ihoni ei ole enää niin rasvoittuva kuin ennen. Se on enemmänkin kuiva sekaiho nykyisin, etenkin nyt pakkaskeleillä. Uuden ihon hoitaminen on kivaa –  siihen saa imeytettyä enemmän voiteita ja se ei reagoi epäpuhtauksilla uusiin tuotteisiin  samalla tavalla kuin ennen.

birth control pills for acne
Iho nyt, kolme kuukautta e-pillereiden aloittamisesta. Iho on sileä ja kasvoilla on enää satunnaisia näppyjä ja aknearpia, jotka vaalenevat melko nopeasti.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa olevani todella tyytyväinen ihooni. Päätös aloittaa pillerit oli vaikea ja alkuun minulla olikin vähän epäilyksiä, mutta nyt tuntuu siltä, että päätös oli oikea. Olin unohtanut miltä tuntuu saada oma iho takaisin. Vaikka tein töitä tunteakseni oloni itsevarmaksi aknen kanssa, olen silti nyt paljon itsevarmempi, kun akne ei enää ole niin huomiotaherättävä ja näkyvä. Ja yksi ihana juttu on se, että olen löytänyt taas rakkauteni meikkaamista kohtaan. Kun oli akne, ei välttämättä tehnyt mieli laittaa mitään kasvoille ja mikään meikki ei tuntunut näyttävän hyvältä. Kuvien ottaminen blogipostauksia varten oli kidutusta – kun yritin kuvata meikkiä, huomion kaikissa kuvissa vei kirkuvan punainen, möykkyinen akne. No, ei enää.

Olen helpottunut, iloinen ja minusta tuntuu enemmän minulta.

Tämä kaikki on vaikuttanut myös ihonhoitorutiiniin ja etenkin aknearpien hoitaminen on tärkeää – joten päivitän pian teille ihonhoitorutiiniani tuotteineen.

Muita aknevoittoja? Vai etsitkö vielä parannusta?
Miten ikinä asia onkaan – toivon, että ihosi paranee pian ja lähetän paljon halauksia, koska tiedän miten rankkaa on taistella aknea vastaan.

En ole täydellinen

.. mutta olen ihan yhtä hyvä.

P5050045

P5050047

P5050051

Kuvat Inka Lähteenaro

beforeafter

Kirjoitin aikaisemmin e-pillereistä luopumisesta. Nyt palaan aiheeseen sen osalta, mitä muutoksia olen huomannut itsessäni sen jälkeen. Mainitsin jo silloin postauksessa ihanista pms-oireista ja valitettavasti ne eivät ole menneet minnekkään. Oikeastaan olen aika järkyttynyt siitä, miten pahalta ja miten kauan voi tuntua tältä. No, onneksi tiedän sen olevan ohimenevää ja pohjimmiltaan olen helpottunut siitä, että kehoni pyrkii eroon ylimääräisistä hormoneista.

Fyysisiä oireita olen huomannut kaksi ja ne ovat aika pahoja molemmat. Tukka nimittäin rasvoittuu nopeammin kuin koskaan ja samaa tekevät kasvot. Vaikka pesen hiukset aamulla, ovat ne jo päivällä littanat ja iltaan mennessä kaipaisivat jo pesua. Silti päänahka tuntuu kuivalta ja hilseilevältä. En osaa hoitaa päänahkaani. Olen yrittänyt laittaa kookosöljyä kosteutukseksi, vähentänyt kuivashampoon käyttöä ja suunnilleen meditoinut kutinaa pois. Ei auta.

Kasvot ovat menneet todella nopeasti todella huonoon kuntoon. Voisi oikeastaan jo puhua aknesta, kun katsoo poskiani.  Sitä tajuaa vasta tässä vaiheessa, miten sileä iho oikeastaan ennen olikaan! Ennen siloiset poskeni keräävät näppyjä ja tuttu akne levittäytyy dekolteen ja selän alueelle. Vaikka lupasin varautua tähän, en ollut. Miten voi varautua siihen, että yhtäkkiä onkin takaisin yläasteella huonon ihonsa ja itsetuntonsa kanssa. Okei, toisaalta kaksikymppinen Charlotta osaa suhtautua akneen jo fiksummin kuin 14 vuotias Charlotta. Silti. Kasvojen iho on niin näkyvää – peiliin tulee katsottua joka päivä. Tätä ei pääse karkuun! Meikit eivät levity enää yhtä mukavasti, meikkipuuteri ei enää peitäkään niin hyvin kuin ennen, eikä puuteri pidä. Päivän meikkikuvien ottaminen ahdistaa. Ei ole helppoa kirjoittaa tästä ja myöntää olevansa epätäydellinen.

Jos joskus tuntui siltä, että olen kamppaillut aknen kanssa – niin tästähän se vasta alkaa. Enää en halua pikapelastusta hormoneilta, en kun tiedän sen vain siirtävän ongelmaa.

Olen inspiroitunut Em Fordista, joka on tehnyt tämän upean lyhytelokuvan aknesta ja sen vaikutuksista itsetuntoon. Rakastan noita viimeisiä lauseita: “Olet kaunis. Älä anna kenenkään väittää toisin. Edes itsesi.”

My Pale Skin Youtubessa & hänen bloginsa.

 

Scroll to top