Uusi tukka! Blonde balayage babe

Minulla on uudet hiukset!

Muistatteko kun kerroin onnistuneeni kasvattamaan oman hiusvärini takaisin? Siitä lähtien olen ikävöinyt vaaleampia kutreja aina välillä. Nyt monen vuoden värjäystauon jälkeen päätin vihdoin repäistä. Tai no, harkitsin tätä kyllä todella pitkään ja konsultoin kampaajaanikin pari kertaa. Hän kuitenkin lupasi pitää hiuksen kunnon hyvänä, vaalentamisesta huolimatta. Tuo lupaus piti ja kampaajani taikoi minulle ihanan vaalean balayage babe -lookin!

Olen niin ihastunut. Ei kaduta kyllä yhtään vaalentaminen. Oikeastaan tuntuu, että oma väri jopa korostuu ja pääsee paremmin esiin nyt raitojen avulla.

Blonde balayage ohuilla raidoilla tummanvaaleaan tukkaan

Kampaamokäynti oli erityinen myös kampaajalleni, sillä hän sai todella aloittaa alusta tukkani kanssa. Koskematon hius, ilman mitään lisättyjä värejä pohjalla. Hiukseni olivat ja ovat hyvässä kunnossa ja sain itse asiassa ensimmäistä kertaa kehuja kampaajalta. Hän myös piti huolta, että kunto pysyi hyvänä ja käytti tehohoitoa värien kanssa. Tukka tuntuu nyt värjättynäkin pehmeältä ja terveeltä. Se on ihanaa, sillä juuri hiuksen kunto stressasi etukäteen. Minulla kun on kuitenkin luonnonkihara, joka on luonnostaan vähän kuiva.

Susanna käytti eri tekniikkoja saadakseen tukasta juuri sellaisen kun halusin. Hän toteutti visioni kyllä täydellisesti. Osaan kyllä niin arvostaa sitä, että olen löytänyt luotettavan kampaajana. Ehkä tärkein hiusvinkkini onkin: etsi itsellesi sopiva luottokampaaja ja luota häneen!

Hiukset: Susanna Pomèll / Healthyhair.fi / @healthyhairfinland

Nyt viimeistään olen valmis kesään vaaleammalla lookillani. Ja kesäsää onkin ollut täydellinen viime päivinä. Joka ikinen kesä sanon samaa, mutta on se Suomen kesä vaan paras. Tuntuu, että on ihan uudestishttps://healthyhair.fi/healthyhair/2020/5/29/blonde-babeyntynyt. Vuoden alku on ollut varmasti raskas itse kullekin, kiitos koronan. Omassa elämässä on viruksen lisäksi eteen tullut muitakin vaikeita asioita. Vihreät puut ja sininen taivas saavat kaiken tuntumaan edes vähän paremmalta.

Ja onhan maailman tilanteesta seurannut hyvääkin. Bloggaaminen on saanut jatkua samaa rataa ja oikeastaan on ollut aikaa keskittyä töihin vielä enemmän. Olen tyytyväinen tuottamaani sisältöön ja innoissani tulevista jutuista. Olen lisäksi pysynyt terveenä ja urheillut paljon (toki urheilu kuuluu elämääni suuresti muutenkin). Pian juoksemme siskon kanssa taas perinteisen puolimaratonin, ja odotan sitä sekä innolla, että kauhulla. Ai niin – ja tulihan sitä aloitettua podcastkin. Ensimmäinen jakso on kuunneltavissa täällä ja toinen jakso tulossa. Podcastin aloittaminen on ollut työlistalla jo pidempään, joten ihanaa, että se vihdoin näki päivänvalon.

Eilen juttelin ystäväni kanssa ja hän sanoi viruksen saaneen hänet arvostamaan pieniä asioita todella paljon. Myös omaa kotimaata ja asuinkaupunkia osaa nyt arvostaa enemmän. Se on kyllä ihan totta. Vaikka ei voisi tehdä isoja suunnitelmia tai matkustaa kauas, voi pitää piknikin ulkona, juosta ja seikkailla omassa kotikaupungissaan.

 

Olisi kiva kuulla, mitä teille kuuluu? Ja tietysti – mitä pidätte uudesta tukasta?

 

Scroll to top