Näin teet kauniit kulmat puuterilla ja kynällä

 

*mainoslinkki

 

Huolitellut ja meikatut kulmat toimivat kasvojenkohotuksena. Kulmat ovat iso osa kasvojamme ja voivat muuttaa koko ilmeen. Huonosti tehdyt kulmat voivat tehdä väsyneen, surullisen tai jopa vihaisen näköiseksi. Hyvin tehdyt kulmat nostavat katsetta. Jos sinulla on raskaat luomet, kulmien meikkaaminen on oikeastaan ihan yhtä tärkeää, kuin luomivärin käyttökin.

Pidän aika perinteisistä ja luonnollisen näköisistä kulmista. Sellaisista, jotka eivät erotu ihan liikaa kasvoista ja vain kohottavat katsettani.

brow makeup tutorial

Kuinka saada täydellinen muoto kulmiin?

Tyylejä meikata kulmat on monia. Toiset pitävät pyöreämmästä ja toiset terävämmästä kulmasta. Toiset haluavat piirtää kulman suoraan, osa haluaa perinteisen siiven muotoa kulmaan.

Muoto, jota itse haen, on juuri se klassinen siipi. Se sopii aika lailla kaikille. Tietysti kulman kaarta voi aina muokata dramaattisemmaksi tai pehmeämmäksi oman maun mukaan.

Nämä kolme kuvaa näyttävät mistä kulman tulisi alkaa, missä sen korkein kohta (kaari) tulisi olla ja minne sen tulisi lopua. Nämä eivät ole kiveen kirjoitettuja sääntöjä, mutta näistä saa vähän ideaa, että mistä aloittaa. Useimmissa kulmissa on luonnostaan tämäntyyppinen muoto. Haluan kannustaa korostamaan sitä, mitä kasvoilla luonnostaan on. Eli omaa kulman muotoa kannattaa imitoida ja seurata – usein se näyttää parhaimmalta.

Miten valita kulmiin oikea väri?

On ihan itsestä kiinni, kuinka tummat, lämpimät tai viileät kulmat haluat itsellesi meikata. Kulmien värin voi valita sopimaan yhteen hiusten kanssa. Useimmille ihmisille sopii hieman viileä, harmahtava väri. Mutta kuten aina, meikkaamisessa ei kannata liikaa keskittyä sääntöihin, vaan tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.

Näihin kuviin valitsin lämpimän värin, vaikka yleensä käytössä onkin neutraalit tai viileät sävyt. Lämmin lookki on ihastuttanut viime aikoina.

Tärkeää: kulmien ei tarvitse olla täysin symmetriset!

Kasvotkaan harvoin ovat symmetriset. Kulmat voivat olla serkuksia. Riittää, että vertailet kulmia keskenään ja teet parhaasi mukaan niistä samannäköiset. Älä kuitenkaan panikoi symmetrisyydestä.

 

Näin meikkaat kulmat kulmapuuterilla ja kulmakynällä

how to do brow makeup using powder and pencil

Tässä ovat kaikki vaihekuvat kulmien meikkaamisesta. Kuvia ja vaiheita on monta, koska meikkaan kulmat osissa. Syvennän väriä vähän kerrallaan,  sen sijaan, että piirtäisin ne vain tummiksi yhdellä vedolla.

 

  1. Ensin harjaan kulmat.
  2. Aloitan kulman meikkaamisen piirtämällä kulman alalinjan suoraksi aina kaareen saakka. Kannattaa käyttää pientä, litteää kulmasivellintä, jotta saat linjasta siistin.
  3. Sen jälkeen piirrän kulman kaaren yläpuolelta ja jatkan piirtämistä kulman häntään asti.
  4. Nyt kun kulmassa on ikään kuin rajat valmiina, väritän kulman. Teen sen aina karvan kasvusuunnan mukaisesti. Se tarkoittaa sitä, että kulman etuosassa väritän ylöspäin ja käännän sitten siveltimen sivusuuntaan, kun karva alkaa kasvaa sivulle päin.
  5. Harjaan sen jälkeen kulman läpi taas ja kuten kuvista näkee, se todella pehmentää jäljen. Kulman voisi hyvin jättää näinkin! (Kuva 6) Ja usein jätänkin, mutta nyt vahvistin kulmaa vielä kulmakynällä.
  6. Seuraavaksi vahvistan kulmaa kulmakynällä. Teen karvan suuntaisia vetoja ja väritän kulmaa etenkin loppuosasta. Vahvistan myös reilusti kulman alalinjaa sekä loppuosaa.
  7. Lopuksi pehmennän taas jäljen harjaamalla kulmat läpi. Valmista!

brow makeup tutorial charlotta eve

Tässä vielä yksinkertaistettu versio, josta jätin pois väliharjaamiset. Tästä näkee, kuinka pikkuhiljaa tummennan kulmaa ja väritän sen.

 

Tuotteet, joita käytin

*Lily Lolo EyeBrow Duo Medium
Eri sävyjä saatavilla. Puuterissa on hyvin pigmenttiä ja se levittyy hyvin. Pidän tämän paletin vahastakin. Sillä saa aikaan kevyen brow lift efektin!

*Holika Holika Wonder Drawing Skinny Eyebrow Pencil, Dark Brown
Eri sävyjä saatavilla. Ihanan ohut ja riittoisa kynä, jossa toisessa päässä harja. Dark Brown sävy on neutraali tai ehkä aavistuksen lämpöinen ruskea.

Muita hyväksi todettuja kulmapuutereita & kulmakyniä

*Boho kulmakynä
Edullinen kulmakynä luonnonkosmetiikan puolelta. Tämä on toki hieman paksumpi, joten tällä on vaikeampi piirtää karvanvetoja. Harja mukana, hyvät sävyvaihtoehdot.

*Jane Iredale Retractable Brow Pencil, Ash Blonde
Vastaava, kuin yllämainittu Holikan kynä. Ehkä vielä aavistuksen ohuempi! Ash Blonde sävy on viileä vaaleanruskea, joka sopii monelle.

mad4eyebrow Natural Brow Filler
Puuteri, jossa on kuituja mukana. Tätä käytin pitkään ihan sellaienaan. Väri Blond on täydellinen, ihanan neutraali. Tätä myy mm. Viivin kauneushuone!

Näissä kulmissa isoin tekijä oli kulmien laminointi -hoito, joka saa omat kulmakarvat näyttämään tuuheammilta. Muistaakseni lisäsin vain aavistuksen Holika Holikan kulmakynää meikiksi.

Hyvin luonnolliset, vaaleat kulmat. Käytössä Jane Iredalen Ash Blonde kynä.
Share:
Pin Share

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top