MOM JEANS – kyllä vai ei?

Postauksessa *mainoslinkkejä

En olisi ikinä uskonut ihastuvani ruskeaan huulipunaan, mutta viime vuosina tuota kamalaa väriä on näkynyt huulillani. Sattui sellaistakin, että ostin äitifarkut, mom jeansit.

Ja kun nyt menin tähän aiheeseen, niin en olisi ikinä uskonut joku päivä katselevani keittiön laatikoita ja pyytämään Ristoa ostamaan lisää “niitä hyviä paistinlastoja”. Mutta tässä sitä ollaan, innoissaan keittiötarvikkeista. Enkä enää naura, kun Risto tekee tutkimustyötä parhaiden sellaisten löytämiseen. Kyllä, hän oikeasti tekee sellaista. Yksi monista syistä, miksi rakastan häntä niin hirmuisesti.

Tiger of Sweden mom jeans.

Joskus trendit vain pikkuhiljaa pääsevät ihon alle. Tai sitten vaan sattuu vahingossa kokeilemaan farkkuja, jotka tuntuvat kuin toiselta iholta. Nämä ovat sellaiset farkut. Rakastuin niihin ensikokeilulta. Ja koska siskoni ovat nähneet jo ainakin kahdeksan muotinäytöstä minulta nämä jalassa, ajattelin jakaa nämä  ihanat farkut teidän kanssa.

Omat farkkuni ovat Tiger of Swedeniltä, mutta bongasin Bubbleroomista ja Lindexistä samantyylisiä, vielä vähän edullisemmalla hinnalla. Tällä viikolla on sopivasti myös Adtractionin superviikko, joten farkut saa alennuksella!

Bubbleroom

*Felice High Waist Jeans
*Leah Mom Ankle Jeans

Koodilla 20ALL saat 20% alennusta kalleimmasta tuotteesta yli 8€ ostoksista. Ei koske seuraavia merkkejä: Marc Jacobs, Michael Kors, Tory Burch, Billi Bi, UGGS, Canada snow, Buffalo, Inuikki, Shepherd, Guess, Levi’s, Fila, Samsoe, Tommy Jeans, SVEA, Ida Sjöstedt, Zetterberg, GANT, RockandBlue, Hollies, D.brand, Chi-chi, ByTimo, Ravn.

 

Lindex

*Karen Bootcut farkut
*Farkut wide

Koodilla superweek19 saat -15% alennusta kaikista tuotteista, koskee myös ale-tuotteita! Alennus vain verkkokaupasta. Ei voi yhdistää muihin koodeihin

Kuvat – Mia / Beauty Highlights

No –  mikä on tuomio? Kyllä vai ei?

Share:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top