Ensilumi

charlotta eve blog

black timberland boots

black timberland boots

“Lunta sataa!”, huusin eilen ja hyppäsin ylös tuoliltani kuin pikkytyttö. On hassua ja ihanaa, miten jotkin asiat eivät ikinä muutu.

Lumi on jo sulanut maasta, mutta en ole huolissani: se tarkoittaa sitä, että saan tuntea tuon tunteen vielä uudestaan. Lasken lumisia päiviä varmaan vielä tammikuuhun saakka, kunnes vihdoin päätän saaneeni tarpeeksi talvesta. No, onneksi ei olla ihan siellä vielä.

Lumen lisäksi intoani lisää lähestyvä marraskuu. Jos tunnet minua yhtään, tiedät että marraskuu on se kuukausi, kun joulunodotus alkaa. Ei ainoastaan siksi, että rakastan joulua, mutta myös siksi, että se on vuoden pimein kuukausi. Täydellinen aika laittaa vähän tunnelmavaloja. Oikeastaan se tulee tarpeeseenkin.

Lumi tarkoittaa myös kylmempää säätä ja siihenkin on varustauduttu. Pakko tosin myöntää, että joka talvi ensimmäisinä pakkaspäivinä tulee pieni shokki (ja mielessä vilahtaa ajatus palmujen alla asumisesta). Nopeasti kylmyyteenkin kuitenkin tottuu ja tuntee olonsa melkein (melkein!) kotoisaksi. Ihanat isot lämpimät takit ja isot lämpimät kengät. Pipot ja hatut ja valtavat kaulahuivit. Pehmeitä lämpimiä kerroksia.

the first snow in helsinki

the first snow in helsinki

Eilen sain nauttia ensilumesta myös kameran edessä (ja takana). Meillä oli taas Susannan kanssa kuvaukset ja saatiin jälleen aivan ihania kuvia.

Asu oli yksinkertainen, niin kuin aina. Päätähtenä oli kampauksen ja meikin lisäksi uudet klassikko Timberlandit. Aivan ihanat kengät! Tykkään kontrastista täyden meikin, naisellisen siron takin ja isojen kenkien välillä.

Mitä mieltä te olette?

Kengät – Timberland*/ Takki – siskon vanha / Housut – Cubus / Laukku – River Island*

beauty life style blog

Nyt toivotaan vaan, että lumi tulisi äkkiä takaisin. Just nyt sataa ja on aika pimeää. Mutta en anna sen masentaa. Eletään sentään mun suosikkivuodenaikaa.

Hiukset & kuvat Susanna Pomèll

 

 

Share:
Pin Share

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top