Zadaa! Vaivatonta kirppis-shoppailua

Kaupallinen yhteistyö: Zadaa

zadaa shopping

Mitä tulee shoppailuun, yritän ostaa järkevästi.

Itselleni se tarkoittaa sitä, että en osta impulsiivisesti. Sen sijaan yritän oikeasti miettiä, tarvitsenko todella vaatteen, tai tekeekö se minut iloiseksi. Jos jompikumpi toteutuu, se on ostamisen arvoinen (koska #konmari). Haluan myös ostaa vaatteita, jotka kestävät ja tuntuvat mukavalta päällä.

Viimeisen vuoden aikana olen myös yrittänyt ostaa enemmän käytettyjä vaatteita ja kenkiä. En ole ikinä ollut hyvä kirppistelijä, mutta Zadaasta olen onnistunut tekemään paljon hyviä löytöjä. Olen itse asiassa löytänyt sieltä niin paljon kivoja juttuja, että se kuuluu nykyisin suosikkikauppoihini. On ihan mahtavaa, että voi saada käyttöä jollekin vaatteelle, jonka joku muu on hylkäämässä. Ja toisaalta, ne vaatteet, joista olen itse haluamassa eroon, voivat löytää uuden elämän jonkun toisen kotona.

 

Nykyisin Zadaa on ensimmäinen paikka, josta katson, kun tarvitsen uutta vaatetta. Vähän aikaa sitten tarvitsin sadetakkia, joten etsin takkeja Zadaasta. Se vaati muutaman yrityksen, mutta lopulta löysin ihanan sadetakin sovelluksesta. Ja se maksoi vain 11,50€.

wise shopping zadaa

Jos tämä on ensimmäinen kerta kun kuulet Zadaasta, tässä sovelluksesta lyhyesti.

Zadaa on kauppapaikka, jossa voit myydä ja ostaa vaatteita, asusteita, kosmetiikkaa – ja nyt – vaikka kameroita. Oikeastaan kuulin ensimmäisen kerran Zadaasta Ristolta. Kun avasin sovelluksen ihan ensimmäisen kerran, olin vähän häkeltynyt. Se oli kokonaan uusi tapa ajatella kirpputoreja ja käytettyjä vaatteita (ja kuten kerroin, en ollut kirpputorien mikään ykkösfani). Mutta kun totuin sovellukseen, tajusin, että se on oikeastaan aika mahtava.

Mahtavan siitä tekee se, että se yhdistää sinut “muotikaksostesi” kanssa. Silloin voit ostaa muotia ihmisiltä, jotka ovat samaa kokoa kanssasi! Sen lisäksi sovellus oppii tunnistamaan tyyliäsi ja yhdistämään sinut ihmisten kanssa, joilla on sama maku.  Toinen siisti juttu siinä on se, että yleensä myytävät vaatteet on kuvattu päällä, jolloin näet myös oikeasti, miten vaate istuu. Postitus on myös helppoa, sillä Zadaa hoitaa sen. Viet vain paketin lähimmälle matkahuollon pisteellesi ja näytät koodin myyjälle. En ennen myynyt omia vaatteita oikeastaan koskaan, joten olen iloinen, että löysin sovelluksen, joka toimii minulle.

Ja nyt, sovelluksesta on tullut entistä parempi.

zadaa translation tool

 

Vähän aikaa sitten Zadaa avautui Saksaan. Eli voit nykyisin shoppailla Suomen lisäksi Tanskassa ja Saksassa. En oikeasti malta odottaa, että se laajenee koko maailmaan! Ostosten tekeminen eri maiden välillä on tehty todella helpoksi.

Päivittyneessä sovelluksessa on uusi käännöstyökalu, joten sinun ei tarvitse lähteä opiskelemaan Saksaa voidaksesi ostaa paidan Berliinistä (tai jos olet saksalainen, sinun ei tarvitse opetella suomea ostaaksesi paidan Helsingistä, mikä olisi muuten varmaan vielä vaikeampaa). Painat vain yksinkertaisesti ‘translate’ ja se kääntää tekstin suomeksi. Tämä helpottaa kommunikointia myyjän ja ostajan välillä. Se on myös erittäin kätevä työkalu, kun Zadaa laajenee uusiin maihin. Käännökset toimivat vaatteiden kuvauksissa ja kommenteissa. Se on hyvä juttu, sillä vaikka kuvat kertovatkin vaatteesta paljon, joskus kuvauksessa on kerrottu jotain tärkeitä yksityiskohtia siitä. Nyt on helpompaa sekä myyjälle, että ostajalle, kun molemmat voivat käyttää omaa äidinkieltään ja kääntötyökalua aina tarvittaessa.

 

Uuden maan lisäksi Zadaassa on muitakin uusia ominaisuuksia. Nykyisin maksu onnistuu myös Paypalin kautta. Kategorioita on parannettu ja nykyisin esimerkiksi kengille löytyy alakategoriat. Voit myös kategorisoida vaatteita brändin, värin tai maan mukaan.

Vinkki shoppailuun

Jos tiedät jo jonkin merkin tai tyylin, joka sopii sinulle – yritäpä etsiä brändiä Zadaasta. Saatat löytää esimerkiksi suosikkifarkkusi uudessa värissä tai mallissa. Olen ostanut useimmat farkkuni tällä tavoin. Kaikki samalta merkiltä ja samassa mallissa – Gina tricot Kristen farkut. Farkkujen ostaminen on vaikeaa, joten kun löydät mallin joka istuu sinulle – no, saatat päätyä ostamaan niitä neljät.

Olen käyttänyt samaa kikkaa kenkäshoppailuun. Rakastan Vagabondin kenkiä, joten etsin Vagabondilla kenkäkategoriasta. Päädyin ostamaan todella kauniit saappaat.

easy second hand shopping

Kuvissa esiintyy uusin löytöni Zadaasta: tämä ihana hame. Se on yhdeltä suosikkimerkeistäni, River Islandilta. Ja kyllä, löysin senkin hakutoiminnon kautta. Hame oli muuten oikeastaan ihan uusi – tai vain kerran päälle kokeiltu  – joten kirpputorilta vaatteen ostaminen ei aina tarkoita sitä, että vaate olisi todella paljon käytetty.

Tällä hetkellä oma vaatetilanne on melko hyvä. Ainoa juttu ei-kiireisellä hankintalistalla on laadukas nahkatakki. Keskitynkin nyt myymään kaapista pois niitä vaatteita, joita en enää itse käytä. Minun putiikkini löytyykin tällä viikolla Zadaan Showroomista! Se on auki juurikin nyt ja myynnissä on tosi kivoja juttuja, kuten yllä olevassa kuvassa näkyvä laukku. Myynnissä on myös vanha kamerani, ja vieläpä aika hyvään hintaan. Showroom löytyy sovelluksesta silmäikonin takaa.

Voit ladata Zadaan täältä: https://zadaa.co/download/ tai App Storesta ja Google Playsta. Teille, joilla on jo sovellus: muistakaa päivittää se, niin saatte uudet ominaisuudet käyttöönne!

wise shopping zadaa

Ostatko itse käytettyä? Oletko kokeillut Zadaa-sovellusta?

Share:
Pin Share

6 Comments

  1. Marika
    2018-08-28

    Mulla on ollut jo pitkään tapana ennen nukkumaan menoa selata Zadaasta kaikki uudet lisäykset 😀 Paljon sieltä onkin tullut tehtyä hyviä löytöjä ja melkeinpä mieluiten ostankin vaatteet ja asusteet käytettynä.

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-08-29

      Haha, joo itekin tulee selailtua sovellusta ainakin viikottain. 🙂 Niin loistava keksintö.

      Reply
  2. Nyt on kyllä oikeesti PAKKO liittyä tonne, vihdoin ja viimein! Mulla on nykyään aika samanlainen ajatusmaailma uusien vaatteiden hankkimisen suhteen kuin sullakin, eli mietin tarvitsenko OIKEASTI ja kuinka moneen muuhun vaatekappaleeseen pystyisin kyseistä vaatetta yhdistämään. Joskus näkee netissä jotain, jonka luulee oikeasti tarvitsevansa ja haluavansa, mutta viikon päästä koko vaate onkin jo unohtunut mielestä 😀 Mä monesti shoppailen netissä ostoskorin täyteen ja jätän sen sinne tarkoituksella “hautumaan” viikoksi. Usein moni vaate tuntuukin viikon päästä vähemmän tärkeältä mitä sinä päivänä kun ne sinne lastasin 😀

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-08-31

      Toi on ihan hyvä taktiikka! Joskus itekin teen vähän jotain tollasta ikkunashoppailun tyyppistä. Joskus on vaan kiva katella vaatteita. 😀

      Reply
  3. Linda
    2018-08-31

    Latasin sovelluksen ja vaikutti todella hyödylliseltä! Miinuksena kuitenkin asiakaspalvelun hitaus/olemattomuus eli yritykseen ei saa ongelmatilanteissa lainkaan yhteyttä, lukuunottamatta automaattiviestejä.

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-09-02

      Kiva kuulla! Laita ihmeessä palautetta tosta. Itellä vaan kerran ollut ongelmatilanne, joka ratkesi kuitenkin aika nopeesti asiakaspalvelun kautta. Vai meniköhän siinä pari päivää? No, joka tapauksessa, oon selvinny aika lailla ongelmitta.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top